torstai 30. joulukuuta 2010

Joulu ainainen

Moni taitaa jo kärsiä jouluähkystä, osa kait sairastanut sen jo aikaa sitten ja muutamassa kodissa joulu on kait pakattu jo takaisin laatikoihinkin. Meikäläinen on ottanut kaiken irti joulusta, ja viettänyt niitä monen monta; veikkajoulu, työjoulu, tätijoulu, äitijoulu, askartelujoulu ja iskäjoulu. Kaikki on talletettuna muistojen lokeroon, ja jaksaa kantaa sieltä vielä pitkään. Lisäksi kuvia on reilu parisen sataa, vaikka välillä kamera unohtuikin matkasta :) Joulukoristeet saavat olla loppiaiseen asti, osa valoista jää kyllä ilahduttamaan senkin jälkeen, ja odottavat kanssani kevään kirkastumista. Viimeiset jouluruuat taidan syödä tänään, koska uusi vuosi meneekin sitten jo taas töissä kera nakkien :p

Mutta hei, kattokeepas, meikäläinen oli ollut taas jälleen kerran tosi kiltti!!


Pukki toi toivotun laukun, äiti oli tainnut vihjaista, koska värikin oli ihan oikea ;) ja sitten se toi parin puuttuvia kaijuttumia, mistä veikka jo sanoi että neiti on hyvä ja maalaa, jos ei miellytä :D Pukki oli kyllä kuullut muitakin toiveita, BigShot on kovin kovin mieluinen, ja iskä totesi pukin valkannen lisäksi vielä noi lehti-terät, kun on se puukin siellä olkkarissa... Hauska pukki :)




Lisäksi sain pari kirjaa, toinen oli visuaalisesti todella upea, mutta satu oli ihan pimee :) (siitä kuva tuossa yläpuolella). Toisesta kirjasta ei ole kuvaa, mutta se kolahti heti. Mahtavia tarinoita todellisista sankareista, jotka eivät maineellaan makeile. Tämä kirja kannattaa etsiä käsiinsä, jos haluaa lukea tarinoita elävista legendoista ja todellisista auttajista. Sain toki suklaatia ja näppärän tehokkaan Aurora-pikkulampun "tyttöjen väreissä" käsilaukussa mukana kulkevaksi. Koskaan ei tiedä, että koska iskee valaistumisen tarve :)

Eikä kuulkaas tässä vielä kaikki, ei ei, sitten sain kuulkaapas käkikellon!


(ja tuosta videosta voi tosiaan kuulla sen... Käki on niin fiksu kaveri, että se nukkuu öisin :)))

Mä niiiiin rakastan kaikkia meidän jouluja, niitä kaikkia muistamisia, koristeita, kynttilöitä, herkkuja, kaloja, kalkkunaa, kakkuja, suklaita, kuusta, lahjoja ja varsinkin niitä hetkiä perheen, sukulaisten ja ystävien kanssa. Kyllä se vaan niin on, että joulu on ihmisen parasta aikaa, ja se antaa kauniit jäähyväiset päättyvälle vuodelle, toivottaen uuden, vielä paremman vuoden tulleeksi!

9 kommenttia:

  1. Voi jee mikä käkikello! Ottasin meille kanssa!
    Totta puhut, parasta aikaa on. Vois kestää pidempäänkin.

    Toivotan kasapäin Onnee ja Iloo elämääs tulevana vuonna! :)

    VastaaPoista
  2. Toi käkikellohan sopii tuohon puuhun kuin nenä päähän :) Ja sullakin on siis Bigshot. Ja mulla ei vielä mitään...

    VastaaPoista
  3. Oi miten kilttinä oletkaan ollut! Tuommoisen käkikellon huolisin minäkin. Jospa se ei mittaakaan sinulle tulevana vuonna aikaa vaan taikaa! Niin että aikasi riittää kaikkeen ihanaan eikä kuitenkaan tule pitkäksi, vaan sitä on juuri sopivasti mitä ikinä teetkin. Sitä sinulle tulevana vuonna toivon.

    VastaaPoista
  4. No mä voin sitten sanoa, että mä voisin MAKSAA siitä, että EN saisi kyseistä käkikelloa lahjaksi... :D Mutta onhan se kyllä tosi liikkiksen kitschiä ja ääni on komea. Meidän Isoveli halusi kuunnella videon viisi kertaa ja sitten jouduin pistämään toosan kiinni väkisin.

    Justiinsa lähetin Kepposkalle kehuskeluviestin eräitten Bigshoteista :) Mullekin tuli äkillinen pakko saada joku peli, ja siinä ei paljon nettitilauksia jätelty vaan marssittiin suoraan Sinelliin.

    Ja kyllä, Joulun pyhät livahtaa ohitse jotenkin vähän liian nopsaan. Olisi kiva, jos olisi aina välipäivätkin vapaata, että voisi sitten uuteen vuoteen saakka möllöttää ja nautiskella. Joulu ON ihana!

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos! Ja kiitos erityisesti Virvatuli kauniista toivotuksista :) Kyllä tuo käki on sen verran koominen kaveri, että salettiin se kyllä mittaa jotain muutakin kuin aikaa.

    Päivällä kahdeltatoista kaveri kukkuu käytännössä 24kertaa, koska siihen kuuluu tuommoinen "hauska" luonnon ääni, ja "kaiku" kertaa kukunnan... Joo-o, on siinä volume nappula kyljessä, mutta ainakin vielä kaverini Keke-käki on niin koominen, notta ihan äänettömäksi en ole raaskinut kaveria säätää. Vielä.

    Ja niin kuin rva Kepponen jo minulle aijemmin ehdotti, niin Keke olkoot jokaisen sinkkunaisen unelma kodinvahti; jos sattuu joskus eksymään yövieraita, jotka eivät sitten aamulla olekaan niin toivottuja, niin Kekestä volumet kaakkoon, ja homma on melko varmasti hoidettu :D

    VastaaPoista
  6. Kappas, Mirka-murunen kerkesi kommentoimaan kommentoidessani :)) Ilman tota volume-nappia Keke olisi joutunut luopumaan paristoistaan aikasta hätäseen, mutta sen ratkaisevan nappulan vuoksi meillä on vielä honeymoon käynnissä :) Onhan se melkosen villi kapistus, mutta ennen kuin kerkeän tekemään haluamani lampun, niin Keke saa pitää pirttinsä. Ja btw, ärsyttävintä tossa ei ole tuo Keke, vaan tuo auringonkukka heiluri, mistä kuuluu tommonen sarjamurhaaja "kraah kraah"-ääni, ja minkä katsomisesta rupeaa huimaamaan ja tulee huono-olo. Kaikenlaista :D

    Jokos nää Mirka olet kokeillut sitä BigShotia?? Minä en oo vielä pakettia saanut auki, enkä tänä vuonna taida saadakaan. Mutta jahka vauhtiin päästään, niin voi voi, sitten vasta alkaakin hirmuinen varustelu terien suhteen, ja sitten ei taida olla kuin taivas rajana, jos edes sekään! :D))

    VastaaPoista
  7. Ihania lahjoja oot saanu ja ihania joulujuttuja sulla on vuoden varalle muisteltavaksi!!! Oikein ihanaa loppuvuotta ja vielä ihanempaa ensi vuotta!!

    VastaaPoista
  8. Minä sitten tykkään jouluihmisistä! Jotka suitsuttavat joulua ennen joulua, joulun aikana ja vielä joulun jälkeenkin. Kiitos Haltiakumminen ihanasta suitsutuksesta!

    Niin ja odotan mielenkiinnolla, mitä teet ensimmäisenä BigShotilla - muista laittaa siitä kuva!

    Ihanaa uuden vuoden juhlintaa - vapaalla tai töissä - ja paljon onnea uudelle vuodelle!

    VastaaPoista
  9. Keke on etänä mahtavaääninen, ehkä tenori? Hieno kello joa äänet saa onneksi pois.

    VOI HYVIN ENSI VUONNA JA TÄNÄÄNKIN IHANA NAINEN!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)