keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Ruma, rämä, romu.


Eikö olekin harvinaisen ruma, rähjäinen ja reppana lentokone? Kyllä, se on minulle ihan hirmutärkeä.

Olen tämän viikon ollut siipi maassa; särkynyt sydän on kurja kaveri. Ehkä eniten suren niitä menetettyjä haaveita, unelmia, toiveita, suunnitelmia, mitä _minulla_ oli. Toki kaipaan valtavasti sitä ihmistäkin, mutta samalla tunnen tyhjyyttä; hän vei minulta paljon. Ihan koko ajan ei ole niin kamalaa. Ihan koko ajan ei kurista, okseta, ahdista ja viillä.

Mutta samalla kaikki muutkin elämän ratkasemattomat kysymykset nousevat tapetille. Pitäisikö sittenkin vaan lähteä etelään? Pitäisikö sittenkin vaan heittäytyä? Pitäisikö sittenkin vaan vaipua itään? Pitäisikö sittenkin?
Ja samalla rinnassa jyskyttää entä jos. Entä jos mikään ei onnistukaan? Entä jos ne olikin siinä? Entä jos ihan kaikki meneekin toisin kun haaveilin? Entä jos?

Elämä on joskus raskasta. Silloin on hienoa että ihmisellä on ihmisiä,, ystäviä, läheisiä, rakkaita. Vaikeinta kuitenkin on kohdata se yksi ihminen, se jonka kanssa joutuu olemaan rehellinen, alasti ja silmätysten. Se jonka pitäis ymmärtää, tajuta, miettiä ja päättää. Se Minä.

Ai niin, tuo lentokone. Näin sen kuutisen vuotta sitten lapsuuteni unelmakaupan ikkunassa. Sen sellaisen pienen puodin, missä myydään vieläkin lasipurkeista karamelleja ja kaikkea ihanaa, sen sellaisen minkä ovelta hulmahtava tuoksu lämmittää ja hymyillyttää. Tulin sairaalasta hyvin päättyneiden hoitojen jälkeen, ja pyysin taksia pysähtymään puodin kohdalla. Nyt tuo siipeensä saanut on minun. Siihen liittyy ihan valtavasti toivoa, onnea, haaveita ja unelmia kaikesta paremmasta. Toivon sen näyttävän ne myös Sinulle.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Kevättä rinnassa

Hu huu, minä se täällä, hengissä ollaan :)
Häät on hulinoitu ja elämä asettui takaisin uomiinsa. Hääviikon aiheuttamalla draivilla repäisin maanantaina ja pesin kaikki ikkunat sekä vaihdoin makkariin uudet matot siivouspäivän ratoksi. Kylläpäs koti, mieli, kruunu ja harmonia loistivat monta päivää! Ja onneksi oli kirkkaat ikkunat, niin sain häikäistä naapureitakin ;)
Ja parin viikon tauon jälkeen jopa töissä oli hauskaa hullutella koko rahan edestä.

Ainoa mikä tahtia hidastaa on kevät. En tiedä kuinka monella on sama ongelma, mutta älysin tänä keväänä olevani allerginen. Kaikelle. Tai no, tuolle kaikelle mikä ilmassa hilluu. Henki ei kulje, silmät vuotaa, nenä valuu ja pirullisinta ei olekaan aivastaminen, vaan se että korvia kutittaa, ja ihan pirusti. Kiskan tätikin mua sääli ja surkutteli että voi sua raasua, mutta onneks se ei tartu niin saat ihan yksin kärsiä. On se vaan syrämellinen ihiminen :D

No mutta minä ja nessu-paketti jatkamme kärsimistä. Päätin että on lehvailta, kera naposteltavan ja naukkailtavan. Ja sitten ei puuttunut kuin hyvä DVD, eväät ja juomat. Tadaa. Siksi raahauduin sinne kiskallekin. Ystäväni Sandels on liittynyt minun ja nessujen seuraan, naposteltavat ja karsut ovat käden ulottuvilla. Lehva pyörimään.


EDIT: ja tuo Väärät juuret olikin yllättävän hyvä! Tarinana se ei ollut kovinkaan kummoinen, mutta minuun kolahti se kuvaus. Hienoa. Herättelevää.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

tuhkimosta kaasoksi

Hui hui hui, ihan kohta on NE häät :)))
Kivaa on ollut ja kovat on odotukset; näistä tulee hauskat, sydämelliset rakkaat ja lähes parhaat häät ikuna!! (omani sitten joskus ehkä aikanaan tulee olemaan ne parhaat ;)

Aijemmin vilautin kampauksen ja korut sekä koltun, tässä nyt koko asu.




Joten nyt tämä tuhkimo käy nukkumaan,
aamulla tarvitaan ripaus hyvän haltiakummin taikaa
ja sitten juhlitaan parhaita, rakkaimpia, hauskimpia ja tärkeimpiä;
H & U
Onnea!

torstai 15. huhtikuuta 2010

häämekko, eli kirottu kolttu.

Tosiaan, häihin piti saada mekko. Minulla oli asiasta jopa jonkin sortin näkemys, ja äiti lupasi sen toteuttaa. Kätevää. Malliksi halusin kotelomekon minkä päällä olisi toinen, hihallinen mekko. Ja kangaskaupassa käytiin oikein porukalla 1,5kk ennen häitä, mukaan tarttui vihreää kotelomekkokangasta ja vaalean, kellertävän vihreää päälimekkokangasta sekä muita tykötarpeita.


Mallin piirsin paperille. Tiesin mitä halusin, joten alettiin metsästään kaavoja. Hivenen hankala etenemissuunta, mutta jotenkin kuitenkin kovin perinteinen. Lopulta mekko päätettiin tehdä neljän eri koltun kaavoilla. Uusien kaavojen piirtäminen vaati hivenen harmaita hiuksia ja luovuutta, mutta hyvin se onnistui. Pohdintaa aiheutti myös päälikankaan raidoitus, minkä toivoin huomioitavan helman kuvioinnissa. Toki näin tehtiin ja pian oli kankaatkin leikattuna.

Yläosa saatiin tehtyä, sitten iski noro. Neljä päivää olin pelistä poissa, mutta sinnikkäästi äiti teki mekkoa. Yksi ehtoo puhelin piipasi viestin vaille puolenyön "ompelukone hajos. Meen nukkuun. Äiti." Hivenen oli luettavissa rivien välistä jonkin asteista kireyttä. Mutta tosiaan vanha kunnon Husqvarna mossahti niin, että ompelijattarella otti sähköiskun takia jalkapohjista vielä seuraavanakin päivänä. Nou hätä, kälyni lupasi lainata oman koneensa ja minäkin tervehdyin sovittamaan hyvin valmistuvaa mekkoa.

Seuraava ongelma ilmeni sovituksessa. Yläosa oli 8cm liian suuri. Joten ei muuta kuin ratkomaan selän vetoketju ja sivusaumat auki ja korjaamaan. Seuraavaksi huomattiin että kälyn ompelukone oli rikki; se ompeli vain takaperin. Hetki sitäkin yritettiin, mutta kangas alkoi vetää liikaa. Onneksi naapuritalon rouva oli jo ennakoivasti luvannut lainata konettaan, joten sieltä haettiin kylään kolmas ompelukone. Sitten jo törmättiinkin kolmanteen ongelmaan; toivomukseni päälikankaan raidoituksen huomioimisesta alaosassa ei _ehkä_ sittenkään ollut niistä fiksuimmista toiveistani; koko helma veti päin *ittua. Kirjaimellisesti. Arvelimme sen lisäävään turhan paljon haastetta häihin, kun kaaso ei pystyisi kävelemään kuin vaappumalla jalkovälissä olevan kangasröykkiön vuoksi, joten äiti lupasi tehdä helman uudestaan, jos minä vaan kävisin ostamassa lisää kangasta.

 suuri mekko, minkä helma vetää keskelle, ja pahasti.


Monen mutkan kautta pääsin kangaskauppaan. Etsin kangasta ja huippumukava myyjäkin etsi. Sitten etsittiin lisää. Sitten jäljitettiin kangasta tietokoneelta muiden ostosteni perusteella. Ja sieltä se lopulta löytyikin, täysin loppuun myytynä.
Siinä kohtaa hymyilin myyjällä ja totesin että pieni hetki, pitää soittaa. Äiti sai lisää harmaita hiuksia ja sydämen tykytyksiä kun minä pirautin hänelle hysteerisesti poraten. Onneksi jo hetken päästä selvisi että kukaan ei ole kuollut, vaan pahempaa; kangasta ei ole. Niinpä sitten tehtiin meidän perheelle täysin normaali ja ymmärrettävä ratkaisu: kolme päivää ennen juhliin lähtöä, minä ostaisin uuden mekkokankaan.

Huippumukava myyjä ei ollut moksiskaan itkusta turvonneesta naamastani ja räkäisestä olemuksastani, vaan lähti kotelomekon kankaan kanssa kiertämään kauppaa ja etsimään siihen sopivaa kangasta. Löydettiinkin muutama erilainen, itse mietin hetken abstraktien ruusujen ja oksennuksen värisen kankaan välillä. Lopulta totesin että nyt on hermo niiiiin huonossa kunnossa, että laitetaan molempia kolme metriä, ihan sama.

Ja niinpä äiti purki ensimmäisen päälimekon osiin, mikä oli tietenkin erinomaisesti ja perusteellisesti ommeltu kiinni kotelomekkoon. Ja teki oksennuksen värisestä kankaasta uuden päälimekon. Ihan kaikkine härpäköineen ja tsydeemeineen. Eikä siinä mennyt kuin hermot ja puolitoista päivää.


Ja nyt mulla on tosi tosi tosi kiva vihreä häämekko! Mikä ei ole yhtään tätimäinen taikka oksennuksen värinen, vaan oikeastaan paljon parempikin, ja minulle sopivampikin kuin ensimmäinen mekko :)

Ja tähän kolttuun ei tarvittukaan kuin 4kaava, 3ompelukonetta, 4rullaa lankaa, 4 eri kangasta, yhteensä 11metriä. 4päivää ratkomista ja 3päivää ompelua, sekä loputkin äitini ruskeista hiuksista.
Eli niin kuin näette niin mulla on tosi kiva mekko, mutta senpä lisäksi mulla on maailman paras, taitavin ja osaavin täpöhopeahiuksinen äiti

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

ihmisestä kaasoksi

Onpas kuulkaas ihan hirmujänskää! Viikonloppuna on vihdoin häät. Pientä paniikkia on _ehkä_ ollut ilmassa, mutta nyt ollaan jo kosolti vahvoilla.
Morsiammella on kaikki hallussa, sulhasella vasta onkin, ja vihdoin myös kaaso alkaa olemaan hallussa.

Myönnettäköön notta noro sotki pakan ihan totaalisesti. Muutenhan toki olisinkin ollut oma rauhallinen, seesteinen ja harmoninen itseni (gröhöm), mutta kun se pirun noro!
(toimituksen huomautus, noro nro 3.)
Ja siitä se ressi sitten lähti lapasesta. Ressin myötä päänahka hajosi, ja vereslihalla oleva päänahka ei sinänsä ihmistä lempeytä. Sitten iski ressi leukaan ja poskiin, ja nekään näppylät eivät meinanneet hymyä huulille lisätä... Onneksi rahalla saa ja hevosella pääsee; varasin kosmetologin, ostin kortisoonia ja soitin luottokampaajalle.

Voi että miten ihanaa oli kasvojen paineluakupunktio! Siitä oikeasti sai energiaa, harmoniaa ja hermoja. Minusta tuli heti ekasta kerrasta vakioasiakas.
Ja parturikampaajani, voi että! 2,5tunnin jutustelu ja kahvittelu toivat plussaa päänahan hoidon euforialle, ja koe kampauksesta tuli valtava ihastus!


Ja niin, lopun ressin ja paniikin ja ahdistuksen poistin juuri niin kuin vain nainen (tässä tapauksessa minä) osaa; shoppailemalla! Toki kaaso-ihmisen pitää shoppailla kaikkea, viimosia askartelujutskia, ohjelmiin tarvittavia juttuja ja valokuvia. Mutta häitten verukkeella sain ostaa kengät, laukun ja korut. Paljon koruja. Ja mikä olisikaan ihanampaa ja rentouttavampaa kuin löytää näin kauniit, lähes minulle tehdyt korut:


Niin juu, joillekin saattaa herätä kysymys että mitä tuo ihminen vauhkoo, mitä tossa nyt on ressattavaa? No oikeasti ei mitään. Mutta sattu käymään niin, että tahdoin häihin koltun, minkä äiti lupasi tehdä. Äitini on taitava ompelemaan, ja mekon teko aloitettiinkin heti pääsiäisen jälkeen. Mutta sattupa käymään niin että se kerpeleen kolttu oli vähintään kirottu!!

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Käytöskukkanen


 Ja käsi ylös virheen merkiksi, hep. Seurasin tässä facebook kommentteja tyyliin "miksi kaikki lähettelee jotain paketteja, mulle ei tartte lähettää!" taikka "ei *ttu tartte kutsua mihinkään peleihin, mä en niitä pelaa!!" tai "onks pakko lähettää kaikkee, mä en kestä!".
TÄH?!??! Mikä siinä on niin vakavaa ja vaarallista? Jos niitä kutsuja ei halua ottaa vastaan, niin eikö kyseisen ohjelman voi vaan blokata pois? Miksi siitä pitää äristä ja ärhennellä ja kirota? Jos joku haluaa osoittaa huomiota sillä, että lähettää toiselle virtuaalisen koiranpennun, niin mikä ihme siinä on pahaa? Muuttaako virtuaalinen kanssakäyminen meidän käytöstapoja ystäviemme ja tuttaviemmekin kanssa? Ymmärrän kyllä että nimettömänä kirjoittaminen eri keskustelupalstoilla ja chateissa saa ihmiset reakoimaan primitiivisti, ja siellä rohjetaan julistaa mielipiteitä ja kommentteja anonyymisti. Tosin ihan vieläkään en sitä ymmärrä että se mikä on kirjoitettu anonyymisti, niin siitä ei muka tarvitsisi kantaa mitään vastuuta... Mutta se laskettakoon minun naiviuteni piikkiin.

Toisaalta, vajaan vuoden aikana en vielä ole oikein oppinut näitä blogi-maailman sääntöjäkään. Minä tyhmä lapsi tykkään kierrellä näissä blogeissa ympäriinsä. Klikkailen lukemieni blogien kautta seuraaviin ja seuraaviin blogeihin, ja kun löydän jotain mielenkiintoista niin pysähdyn. Yleensä kommentoinkin löytämääni, koska minusta on hienoa että ihmiset haluavat jakaa loistavia ja hauskoja ideoitaan meidän muidenkin kanssa. Niistä yleensä kommenteissani kiitänkin. Kommenttini ei ole tarkoitettu kerjäykseksi "tulethan katsomaan blogiani, ja kommentoit vuorostasi sitä". Ei semmoista tartte tehä :) Mutta toki on hämmentävää että miksi ihmiset eivät kommentoi tekeleitäni täällä piipahtaessaan? Ystäväni saattavat todeta lukevansa blogiani ja käyvänsä täällä usein, mutta kukaan heistä ei kommentoi sitä täällä. Hassua :) Ja kertoo tuo google Analytics että käy täällä päivittäin muitakin kuin ystäviänikin, mutta niistä 60-130 päivittäisestä kävijästä vain noin joka kymmenes taikka kaheskymmenes tohtii mainita piipahduksestaan.

No mutta, ei mun sinänsä kyllä tästä pitänyt kirjoittaa, vaan siitä että ei se ole aina niin vakavaa. Ja kyllä sosiaalisessakin mediassa on hyvä muistaa ihan perus käytöstavat, sanoa välillä anteeks, ole hyvä ja kiitos.



perjantai 9. huhtikuuta 2010

Savon sydämessä.


Ei pidä antaa otsikon johtaa harhaan. Ei. Minä en asu Savon sydämessä. Olen ihan täpöhämäläinen, ja ylpeä siitä :) Mutta vähän pitkäksi venähtäneen opiskeluajan _asuin_ Kuopijossa, savon sydämessä. Sanovat notta savolaiset ovat lupsakoita ja mukavia ihmisiä. Minä en sitä koskaan niin kokenut. Mielestäni savolaiset ovat avoimia ja uteliaita, ja heiltä ei suoraa vastausta saa mihinkään. Joten älkää Porilaiset ja Turkulaiset koskaan muuttako savoon, te hajoisitte sinne :)

Ja nyt kun on aluksi herjattu puoli Suomea, anteeksi! :) Niin kerrotaanpa oikea syy otsikkooni. Uuden kuun ajan Mirka muisteli lapsuuden kotikaupunkiaan. Itse muutin Kuopijon vuosien jälkeen takaisin kotikaupunkiini, ja siksi aloin muistella Kuopijota. Kaikkien ihmisten kanssa en siellä juttuun tullut, tai no, en minä ihan niitä kaikkea 92 000 tavannutkaan, mutta aikasta monta kumminkin. Mutta kourallisen ikuisia ystäviä sieltä elämääni sain.

Kaupunkina Kuopijo on ihan mahtava, kaikki tapahtuu torilla taikka torin ympärillä, eli ihan ytimessä.
Mielestäni parasta Kuopijossa on kahvilat. Houkutus on ehdoton suosikkini, sieltä saa mm. taivaallista Pirun Hyvää Päärynäkakkua. Silloin muutama vuosi sitten kiva paikka oli myös Burts Tea & Coffee, ja valtavan suloinen kahvila kaneli. Myös keskustan Arnoldsilta sai hyvää kahvia ja hauskaa palvelua.



Ravintoloita siellä oli monta mainiota. Isä Camillossa käytiin monesti ihan vain viinilasillisella, ja kun siellä ei varsinaisesti mitään pientä hiukopalaa ollut, niin tilattiin sitten etanoita :). Tykkäsin kylläkin Kuopijon Amarillostakin, siellä oli aina erinnomainen palvelu ja hyvät, luotettavat Amarillo annokset. Mutta parasta melkeinpä oli ravintola O.S. Sitä on vaikea edes kuvailla, se kannattaa ehdottomasti kokea. Vaikket savossa käydessäsi muualla poikkeisi kuin O.S.ssa, niin reissusi olisi varmasti onnistunut.


Kolmantena kaipaan Kuopijosta niitä mainioita käsityöliikkeitä. Monesti ihastelin Daiga Daiga Duun ikkunan takana ihania takkeja ja mekkoja ja laukkuja. Artikosta löytyi aina joskus jotain kivaa keramiikkaa, mutta suosikkini oli ja on Sininen Silta, mistä löytyi kaikkea pientä ja suurta ihanaa.



Niinpä siis jos olisin tänään Kuopijossa, niin kävisin ystävien kanssa lounaalla O.S..ssa. Sitten kiertelisin kauppoja ja kävisin Sinisessä Sillassa hypistelemässä, ostaisin ainakin tähtiä. Leikkisin turistia torilla ja poikkeisin kauppahallissa. Sitten pitäisi jo viimeistään päästä Houkotukseen kahville ja kakulle, ja ehkä ottaa jotain suolaistakin ennen kakkua (siellä on niin huokeat hinnat, että siellä voi oikeestikin otta molempia, jeee!!) Ja sitten pitäisi hetki elpyä, koska illaksi pitäisi olla hehkeänä ja hilpeänä Henkka buarissa katsomassa (ja kuuntelemassakin) jumalaista Veetiä! Ja yöllä pitäisi hakea Foodista täytetty patonki, ja kömpiä johonkin nukkumaan. Kyllä, tänään on SE päivä kun kaipaan Kuopijoon.

torstai 8. huhtikuuta 2010

plörinäksi mennyt viikko.

Kappas, ei tarvinnutkaan tällä viikolla nauttia kevät päivistä, shoppailla uusia saapikkaita ja viittaa, käydä teettämässä valtavaa nippua kuvia, tehdä polttarikansiota, käydä kokeilemassa häämekkoa tai muutenkaan mitenkään auttaa ystäviäni viikon kuluttua olevien häiden valmisteluissa. Noup, hitaana hämäläisenä vietän vasta nyt kärsimysviikkoa. Olen saanut nautiskella kuivumisesta, karmeasta suonenvedosta, sormien pistelystä, ohimoiden juilimisesta ja repivistä vatsakrampeista ihmisviemärinä ollessani.
Noro nro3. on täällä, ja onpahan sitten sitä luokkaa että noro1 x noro2 x 3.


Ruokavaliona on ollut kaksi päivää tee ja hapankorput sekä Rela, tänään raahustin hakemaan täydennykseksi gefilus-mehua, karpalo mineraaleja ja Multivitaa.

Lääkäri kysyi minulta tänään että joko olen saavuttanut sen tunteen, etten ehkä kuolekkaan tähän ja elämä voittaa? Vastasin tietäväni sen olevan mahdollista, mutta ihan vielä en itse siihen usko.

torstai 1. huhtikuuta 2010

kevään syntyminen

Onpas kuulkaas kätevää että on oma blogi, missä saa kertoa olleensa reipas ihiminen!
Vapaapäivän kunniaksi kello soitti 7:30. Venyttelyn ja vanuttelun jälkeen räjähdin toimintaan; pyykkäsin viisi koneellista pyykkiä, tuuletin peitot ja tyynyt ja muut kommerverkit, vaihdoin lakanat, pyyhin pölyt, pesin uunin (KYLLÄ, uunin!!), keittiön seinät ja tasot, imuroin koko kodin verhoja ja lamppuja myöten (uusi imuri on aikasta näpsäkkä), pesin lattiat ja jynssäsin kylppärin. 4tuntia myöhemmin olin käynyt suihkussa, piirtänyt kulmakarvat suunnilleen kohilleen ja hyökkäsin siskon sekä maailmanreissaajan kanssa viettämään tyttöjen päivää; syömään, jätskittelemään ja shoppailemaan.

Ihan mahtava vapaapäivä siis. Sädekehä loistaa kilpaa vessankaakeleiden kanssa, ja mieli on jotenkin hymyileväinen. Huomenna sitten sovitankin syntejä oiken huolella, ja edessä on taas 15tuntia ihmishenkien pelastamista, kun suunnilleen koko muu Suomi mussuttaa suklaamunia ja katselee lehvoja ja köllöttelee. Mutta siihen on vielä monta tuntia aikaa, ja niistä tunneista osan saa viettää uusissa puhtaissa lakanoissa. Ihanaa :)

Vaikka uuni onkin nyt säihkyvän kaunis, samoin kun ne vessan kaakelit, ja jääkaapissakin on uusi termostaatti sekä uudet ruuat, niin jätetään nyt niitten kuvaaminen tällä kertaa väliin (...). Tämä Edinburghin tuliais pupunen toivottakoot teille kaikille hyvää uuden syntymisen juhlaa, lämmintä kevään tuloa ja herkullisia hetkiä.

Hyvää pääsiäistä Sinulle!

Tunnustus


Tämän herttaisen Helinä-keijun sain tunnustuksena Mirkalta, joka elelee uuden kuun aikaa. Kiitos! Teidän muidenkin kannattaa käydä tutustumassa Mirkaan, mitä minä kehumaan hänen viisaita ajatuksiaan, nokkelia juttuja ja hienoja ideoita, kyllähän te itsekin hoksaatte ne, kun vierailette uuden kuun ajassa.

Itse seurailen montaa hienoa blogia, ja niiden kautta olen löytänyt tieni moniin uusiin hienoihin tuttavuuksiin.
Tämän tunnustuksen haluan antaa Helille, joka elelee kotoisaa arkea. Hänen blogiinsa löysin vasta tovi sitten, ja kyllä, sieltä löytyy elämänmakuista kotoisaa arkea.
Ja haluan jakaa tämän myös ihanille naapurin tytöille Peppiinalle ja Ebbulle, jotka kiristelevät silmukoita. Pakko laverrella että ne on just noin ihania siskoksia luonnossakin :).

Kiitos teille muillekin hienoista blogeista, joissa saan vierailla, ihailla kaikkea kaunista ja opetella sitä monimutkaista palapeliä "elämä", eri muodoissaan, maailmoissaan ja kuvissa.
-KIITOS-