sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. Joulu retkellä!


Sain eilen ystäviltä kutsun lähteä heidän kanssaan tutustumaan Särkänniemen Koiramäen Jouluun, ja sinnehän me porukalla lähdimme! Särkänniemen viikonloppujen tapahtumista 30.11.2013-05.01.2014 voit lukea lisää täältä.

Osa kuvista on kamerakännykällä otettuja, ja siksi meinaavat jäädä kovin pieniksi resuluutioltaan, mutta kyllä niistä sen verran selkoa saa :)



Pienessä pakkasessa 3tuntia kiertelyä Koiramäen pihapiirissä ja kaupungissa oli meille juurikin sopivasti retkeilyä sekä puuhastelua. Tällaiselle ikänsä mittaiselle Mauri Kunnas-fanille tuommoinen nostalginen Koiramäki on oikein kiva paikka, vielä kun se on jouluvaloin ja kuusin koristeltuna, ja kun joka puolella on pientä puuhastelua, askartelua ja koristelua, niin mikäs siinä hymyillessä ja ympäriinsä pyöriessä :)

Me vietettiin aika Koiramäelle joulukortteja ja huopasydämiä askarrellen, joulupipareita koristellen, kahvitellen, poniratsastuksessa, tallin eläimiä ihastellen, nuotiolla makkaraa ja vaahtokarkkeja grillaten sekä kaikkea ihmetellen. Itse lapsettomana ihmisenä en ole mikään perhetapahtumien suurkuluttaja, mutta kyllä minäkin olen niistä osani saanut, ja yllättävän paljon käynyt. Tässäkin tapahtumassa oli se sama, mitä olen jo monissa muissakin tapahtumissa kummastellut - lapset kyllä osaavat odottaa vuoroaan, ovat innoissaan kaikesta, ja osaavat käyttäytyä, mutta aikuisilla, varsinkin 40+ miehillä, näyttää monella olevan todella paljon petrattavaa siinä, miten julkisilla paikoilla käyttäydytään, ja miten omille, sekä muiden lapsille puhutaan. Just saying. Mutta niin, me osattiin käyttäytyä, ja me puuhasteltiin vaikkasta mitä, ja me otettiin ilo irti Särkänniemen Koiramäen Joulusta :)


Se taisi olla tonttu, joka otti ikkunan takaa tämän kuvan, kun me tyttöjen kanssa askartelimme joulukortteja :)


Tytöt koristelivat hienoja joulupipareita, mitkä sai jättää kahvilaan kuivumaan siksi aikaa, kun kiertelimme vielä Koiramäellä. Minusta oikein hyvä järjestely, ei tarvinnut murehtia isojen sydänpipareiden murskaantumista tai unohtumista muita juttuja tutkaillessa.


Yhdessä askartelupisteessä oli valmiiksi leikattuja huopapaloja, mistä sai punoa perinteisiä joulusydämiä. Tytöillä meinasi mennä alkumetreillä hermot huonoon kuntoon, tosin olimme jo kierrelleet pakkasessa parikin tuntia, mutta ystävällinen askartelutonttu tuli neuvomaan pujottelun kanssa, ja jaksoimme taas koko sakki paremmin puuhastella. Näinkin yksinkertainen askartelu, ja neidit 9v olivat ihan innoissaan, ja olisivat tehneet vaikka kuinkasta monta sydäntä, ellen olisi älynnyt kahdeksansien kohdalla todeta, että nyt riittää :) Siinä kohtaa tässä askartelupisteessä ei siis ollut enää ruuhkaa, ja Sinooperin sponssaamia askartelutarvikkeita riitti, joten sillä niinkin monta sydäntä saivat tytöt innoissaan pujotella.

Lopuksi kävimme vielä lämmittelemässä nuotiolla, grillaamassa makkaraa ja vaahtokarkkeja. Makkarapätkät maksoivat 2e/kpl, kahvilan herkut olivat tyystin ylihinnoteltuja, poni ratsastus maksoi 8e/lapsi, mutta muuten kaikki muu sisältyi sisäänpääsymaksuun, niin askartelujen korttiainekset, huopapalat, huovutus villat [me ei käyty tekemässä], kuin piparit koristeineenkin ja nuotiolla grillattavat vaahtokarkit, mitä lapset olisivat voineet grillata tikku tolkulla - ja aikuiset kans ;) Oikein kiva oli meidän pikkupakkasen purema lauantai-ilta Särkässä, suosittelen muillekin! :)



Ja sitä ollaan joulukuussa,
pakkasta on, ja jäätäkin maassa,
silti nuo piipahti jouluistumassa Särkänniemessä,
ois saanut sen jälkeen varpaat lillua kuumassa liemessä.
Siellä ne askarteli, puuhasteli ja ratsasti,
pipareita koristi ja Koiramäkeä katsasti.
Oli siellä iloa, naurua sekä riemua,
vaikkei laitteissa voinut kieppua.
Ihan mainio oli tuo reissu,
sitä mieltä oli jokainen tassu :)


* 9. yötä jouluun *

4 kommenttia:

  1. Teillä on ollut kiva reissu ja kyllä kuvista välittyi ihana tunnelma. Ja niin suloisia noi sydänaskartelut, tule muistoja mieleen. Se on kyllä totta, että Suomessa aikuisilla on petrattavaa käytöksen suhteen, monasti lapset käyttäytyy paljon paremmin. Ilmoitin juuri meidän naperon luistelukouluun ja yllätyin kun luin ohjeita luistelun aloittamisesta. Siellä oli kohta -hallilla käyttäytyminen- ja se kohta käsittelikin kokonaan aikuisia mm. kaukaloon ei saa nojata, sieltä ei saa huudella mitään, aikuisten paikka on kahvilassa jne. Kyllä vähän jännittää aloittaa uusi harrastus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kyllä tosi kiva reissu, aikuistenkin vaan olisi pitänyt älytä laittaa toppahousut jalkaan :) Ja siis ajatella, että täytyy ihan erikseen vanhempia varten kirjoittaa luistelukouluun ohjeet käyttäytymisestä... Voi voi. Mutta niin se vaan on, että monet tarvitsevat ne kirjoitetut käytössäännöt toimintansa tueksi, niin ihan hyvä, että useammassakin paikassa ne on sitten kirjoitettu esille. Kuulostaa kyllä oikein kivalta tuo taaperon uusi harrastus, kesällä sitten uimakouluun :))

      Poista
  2. Kuulostaa todella kivalta. Uskon, että meidän pojatkin olisivat viihtyneet tuolla hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi kiva, ja lapset tunnistaa hyvin noita Koiramäen hahmoja ja paikkoja, niin sekin on ihan kiva juttu. Itse en oikein innostunut aikanaan Särkänniemen AB-puistosta, pidin sitä kuitenkin niin ohimenevänä konseptina, mutta tuosta Koiramäestä olen oikein mielissäni, ja minusta on oikein hyvä juttu, että Särkkä älysi hyödyntää tota Koiramäkeä näin joulunseutuun, hyvä hyvä.

      Tytöt 9v olivat kyllä melkeinpä vanhimmasta päästä lapsia tuolla Koiramäellä, uskon että teidän pojat olisivat menneet siellä oikein hyvin, ja tykänneet puuhastella sekä touhuta kaikenlaista :)

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)