lauantai 21. joulukuuta 2013

21. Joulun jälkiherkkua


Tänään tein kokeiluerän Joulun jälkiruuasta. Minä pääsen jouluna useampaankin herkkupöytään, ja aattona istumme yhdessä veikkaloisteni suuren pöydän ympärillä. Kälynen ja äiti laittavat monen moista herkkua, ja osan toki teemme aattona sitten porukalla, mutta aikastalailla valmiiseen pöytään saan siis jälleen kerran käydä. Ihanaa :) Ja lienee sanomattakin selvä, että kälyseni ja äitini ovat molemmat ihan uskomattoman hyviä ruuan laittajia sekä leipojia, joten Joulussamme kyllä parasta yhdessä olon lisäksi on ruokapöydän antimet!

Mutta niin, kysyin kälyseltä, että olisinko voinut tehdä jotain Joulupöydän hyväksi, vaikkapa jälkiruokaa? Kaikki muut ruuat olivatkin jo komeasti valmisteilla, mutta aaton jälkkärille oli vielä sopiva kolo suunnitelmassa. Mietin juustokakkuja, leivoksia ja muita, kysyin siukultakin vinkkiä, ja sieltä se idea sitten lähti - mikä sulahtaneekaan paremmin jouluruokien jättämiin koloihin ja helpottanee makean hampaan kolotusta, kuin Creme caramel!

Nämä jälkiruuat on nopea tehdä, ja koska valmistelut kannattaa tehdä jo edellisenä päivänä, niin nämä eivät työllistä juhlapäivän kiireitä.



CREME CARAMEL, 4kpl

1dl sokeria
1/2dl kiehuvaa vettä
1tl punaista elintarvikeväriä

vanukasseos;
3 kananmunaa
1/2dl sokeria
2dl kuohukermaa
3dl maitoa
vaniljatanko
60g valkosuklaata

Ota neljä suorareunaista kahvikuppia tai pikkuvuokaa (itse käytän tavallisia Teeman mukeja) ja syvä uunivuoka, mihinkä kupit mahtuvat. Tee ensin sokerisiirappi kuppejen pohjalle. Paahda kuivalla ja puhtaalla paistinpannulla sokeria, kunnes se alkaa sulaa, varo ettei sokeri pala. Lisää sokerin sekaan varovasti punaisella elintarvikevärillä värjätty kiehuva vesi. Sekoittele sokerisiirappia kunnes vesi on siihen sekoittunut, ja kaada tulikuuma sokerisiirappi varovasti mutta ripeästi tasan kuppien pohjalle, pyörittele kuppeja niin, että sokeria tulee myös vähän kuppien reunoille. Sokeri jämähtää nopeasti, joten ole ripeä, mutta muista samalla varoa tulikuumaa sokeria. Laita kupit jääkaappiin jämähtämään vanukkaan valmistamisen ajaksi.

Sekoita kulhossa kananmunat ja sokerit käsin vispilällä. Älä vaahdota seosta voimaakkaasti, sillä vaahto on ongelmallista vanukkaiden paistossa, vaan sekoita ainekset vaan hyvin keskenään sekaisin. [Tässä kohtaa itse kömmäsin kokeiluerän kanssa, joten hyvä että tuli kokeiltua :) ] Rouhi valkosuklaa pieneksi veitsellä.

Laita kattilaan kerma, maito ja vaniljatanko, mikä on halkaistu ja mistä on siemenet kaavittu kattilaan. Kuumenna ja sekoittele seosta kattilassa niin kauan, että seos melkein kiehuu. Varo ettei seos pala pohjaa, joten sekoittele ja vahdi seosta koko ajan. Ota kattila pois kuumalta levyltä, nyppää pois vaniljatanko, ja sekoitellen sulata sekaan valkosuklaa.

Lisää kuumaa kerma-maito-vanilja-valkosuklaaseosta varovasti muna-sokeri"vaahdon" sekaan, koko ajan sekoitellen. Älä vatkaa ilmaa seokseen, vaan sekoittele. Ota kupit jääkaapista, ja kaada seos varovasti tasan kuppeihin. Laita kupit syvään uunivuokaan ja uuniin, kaada kuumaa vettä esim vedenkeittemestä uunivuokaan niin paljon, että kupeista peittyy n.1/2 tai 2/3. Paista vanukkaita 150C uunissa n.60min. Ota kupit varovasti pois vesihauteesta, ja sitten vasta ota uunivuoka pois uunista. Jos vuoka on kovin täysi, niin voit jättää sen uuniin jäähtymään, ettet saa vuokaa pois ottaessa kuumaa vettä päällesi. Anna vanukaskuppien jäähtyä jonkinaikaa, ja laita ne sitten jääkaappiin ainakin 8tunniksi, mieluiten seuraavaan päivään asti.

Tarjolle laittaessa kiepauta vanukasta varovasti ohuella veitsellä kupin reunasta irti, kumoa tarjoilulautaselle, ja ravauta kuppia vasten lautasta niin, että kuulet vanukkaan irrotessa hauskan "flop"-äänen. Tarjoile vanukkaat kylmänä, kaikkien mahdollisten jouluherkkujen kanssa.



Kun on monta tovia syöty ja herkuteltu,
vatsaakin jo kovasti taputeltu,
niin vielä mahtuu vähän jotain makeaa,
hyvää, sulahtelevaa ja pehmeää.
Punainen sokeri tekee näistä jouluisia,
ja suvusta muuten vaan herkullisia.


* 3.yötä jouluun on *

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)