maanantai 9. joulukuuta 2013

09. Tähdellistä


Tänä jouluna en juurikaan ole ostanut uusia joulukoristeita, varastossa kun on monta laatikollista vanhojakin, niin niistä on hyvin riittänyt tällekin joululle iloa :) Mutta aina toki on jotain, mikä alkaa kaupoissa huudella nimeäni, ja on ihan pakko vaan saada. Sillain kävi tämän paperitähden kanssa, minkä ostin taannoisella Helsingin reissulta. Tai no, ihan Clas Ohlsonilta tämä kylläkin on, mutta eikö Helsingistä shoppailu kuulosta paljon hienommalta? ;)


Tähti näyttää melko sinertävältä näissä kuvissa, mutta luonnossa se on kauniin liilaa, halkaisijaltaan 66cm. Clasulla oli näitä lisääkin, monia eri värejä, ja näemmä nytten tarjouksessakin. Muistakaa shoppaillessanne ostaa myös sähköjohto tähdelle, itse valitsin fuksian pinkin.

[Huom, blogi ei sisällä blogiyhteistyön tiimoilta saatuja herkkuja, taikka mainostuksia, tämä on ihan rehellistä innostunutta hehkutusta nättien tähtien puolesta. Minkä siis ihan omalla rahalla maksoin, ja ympäri Helsinkiä käsilaukussani kannoin - tähden halkaisija edelleenkin levitettynä sen 66cm.]



Tässä joulussa on paljon paljon tähtiä,
on hopeisia ja sinertäviä,
on muovisia, metallisia, paperisia,
tulossa jossain vaiheessa myös piparisia.
Mutta ei niitä tähtiä voi liikaa olla,
niitä kerkiää vielä monta tulla!
Tähtiä on jo ennestään kodissa tässä,
onneksi niitä on joulu vielä lisäämässä.


* 15. yötä jouluun * 

6 kommenttia:

  1. Onpas komea tähti. Melkein kipaisisin hakemaan tuollaista meillekin, mutta mullahan on ikkunat täynnä paperitähtiä. Ehkä yläkertaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kyllä ihan ihastunut noihin Clasun tähtiin. Mulla on jo useamman vuoden ollut niiden valkoiset paperitähdet keittiössä, ja ne on kyllä ihan hirmukauniit! Ja nyt kun näin sitten noita värikkäitä, niin tahdoin ehdottomasti tuon violotin makkariin. Se on kyllä tosi nätti, ja sopii kivasti viime vuonna ostamieni Case de cousin Paul valopallojen kanssa. Aluksi epäilin sen olevan turhankin värikäs omaan tyyliini, mutta ei, kyllä toi on tosi kiva :) Ja siellä tosiaan oli monia eri värejä, niiden perinteisten valkoisten ja punaisten lisäksi. Ehdottomasti yllytän suo shoppailemaan noita, ja ne valkoiset sopisi kyllä teitin paperitähtien kaveriksi, ja värikkäät makkariin ;)) Ja sit kun meet shoppaileen, niin muista sähköjohdot sekä lamput kans!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos Ilosofiaa :) Musta on oikein hauska, että näitä vähän erilaisia joulukoristeita alkaa löytyä monistakin kaupoista, niiden perus valkoisten, punaisten ja kultaisten lisäksi. Kävin ihastelemassa stokkalla joulukoristeita, ja kiva oli nähdä niitä turkooseja, violotteja, vihreitä ja mustiakin joulukoristeita perinteisempien valkoisten, hopeisten, punaisten, harmaiden ja kultaisten lisäksi. Toki ne stokkan herkut oli minun makuuni monet melko rajuja, ja itse en kyllä ostaisi kuuseeni koristeita á 25e/kpl, mutta kiva että löytyy valikoimaa moneen makuun :)

      Poista
  3. Wow, miten upea tuo alempi tähti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Villimarika :) Se on itseasiassa sama tähti molemmissa kuvissa, ensimmäinen kuva on vaan otettu salaman kanssa, toinen ei :) Valitettavasti kumpikaan kuva ei kerro ihan todellisuutta - luonnossa tuo tähti on mielestäni vielä upeampi.

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)