lauantai 7. joulukuuta 2013

07. Puuhastellen ja jouluistaen


Onneksi on näin pitkä viikonloppu, kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä! :) Eilinen meni Helsingissä kyläillen Kepposelassa - askarrellen, höpötellen ja herkutellen. Aikasin aamulla lähdin ja vasta myöhään illalla kotiuduin, kun oli niin mukavata :)


Ja yllättävän pieni kaaos saatiin aikaan :) Tosin, välillä piti koko lauman ruokailla, neljä lasta ja neljä aikuista, niin pöytä tuli väliraivattua, ja siksi mitä ilmeisemmin niin vähällä selvittiin.

Tänäänkin piti herätä heti ihan aamusta, kun tädin kultamuiskut poika 11v ja tyttö 8v tulivat yökyläilemään. Päivä meni touhuttaessa ja vasta illasta päästiin pipari urakan kimppuun.


Kolme kiloa piparitaikinaa oli selätettävänä, ja suunnitelmia monen monta :) Ensin tehtiin mökkien osat, oravat ja pikkutähdet, sitten väliin vähän tortilloja ja muita texmex-herkkuja, ja sitten urakka taas jatkui.


Tädille taitaa tulla pitkä yö, ja se on hyvin mahdollista, että vähän joutuu tekemään myös koristeiden osalta laadunvalvontaa ;)



Onneksi on pitkä viikonloppu,
muuten saattaisi tulla hoppu,
on niin paljon kaikkea puuhaa,
että ihan otsaa kuumaa.
Ensin oli askartelua ja ajelua,
naurua, iloa sekä herkuttelua.
Sitten kakaroita somia,
niitä veikkaloisten omia.
Pipareita ne paljon paistoi,
taikinaakin kaikki maistoi :)


* 17. yötä jouluun *

4 kommenttia:

  1. Komiat on piparkakku talojen osat!

    Kiva kun kävit. Eilisillä askarteluhöyryillä meillä askarreltiin vielä toinenkin päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä tosi mukava käydä! Pitää kyllä pian taas päästä askarteleen paskarteleen yhdessä :)

      Poista
  2. Voi ei!!!

    Voi ei noita kurreja :D :D :D *kihertelee ja arvailee jatkoa*

    Ihan parhautta :)

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)