sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Daim-muffinssit


Kylään mennessä halusin viedä jotain leipomuksia, mutta näillä helteillä ei köökissä huhkiminen innosta. Niinpä päätin käyttää uutta muffinssivuokaani, ja etsiskelin netistä kivoja muffinssi ohjeita. Kinuskissalta löytyi taas aivan ihania ohjeita, ja kokeilin näitä daim-suklaamuffinseja. Sen verran muutin ohjetta, että vähensin vähän jauhoja ja lisäsin suklaata ;)

12 kpl isoja muffinsseja

1levy + 12palaa Maraboun Daim-suklaata
150g margariinia
1,5dl sokeria
2 munaa
n.3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2rkl leivontakaakaota
1,5dl maitoa

Pilko kokonainen Daim-suklaa levy veitsellä pieniksi palasiksi, mutta älä liian pieneksi, sattumat on parhaita. Vaahdota keskenään margariini ja sokeri, lisää seokseen munat yksi kerrallaan, vaahdottaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Tässä vaiheessa taikinaa ei tarvitse enää vatkata, riittää että sekoitat ainekset hyvin. Sekoita murusteltu suklaa taikinaan kevyesti taikinaa käännellen. Nostele lusikalla muffinssivuokiin pohjalle taikinaa ja laita kuhunkin vuokaan yksi pala daim-suklaata. Nostele loppu taikina vuokiin, täyttäen ne tasaisesti. Vuokia ei kannata täyttää kuin 2/3 asti, muffinssit nousee hyvin.
Paista muffinsseja 225C uunin keskitasolla, 12-15min, uunistasi riippuen.
Nauti lämpiminä. (Kannattaa vaikka hetki, n.30sek, lämmittää mikrossa ennen tarjoilua)

Tällä kertaa koristelu oli kovin yksinkertainen, koska helle ei mahdollistanut tuorejuusto-vadelma-kuorrutetta. Mutta semmoista täytyy kyllä jatkossa näihin kehitellä.

2 kommenttia:

  1. No, nami! Paitti nyt ei kyllä pysty leipoon mitään, ei edes muffinsseja...mutta eiköhän se taas tästä viilene.... :D

    Tosi kiva edellisen postauksen lahja ja kortti!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, minustakin kortista ja lahjasta tuli kivat, vaikka kosolti pinkelöt olivatkin :)

    Ja ennen kuin huomataankaan, niin syksy on täällä, ja sitten voi taas leipoa vaikkasta mitä ettei ankea pimeys nielaise mukanaa ;)

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)