sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Kevätkakku

Neiti kevät, on tullut takaisin...



Ystävättäreni sai 30vuotislahjaksi kakkuja. Molemmat kakut oli tehty samanlailla, ja niissä oli yhteensä 30.ntä perhosta. Kakkupohja oli siskolta saamani ohje "-ton kakku"

-ton kakku (yksi pyöreä kakkuvuoka tai yksi uunipellillinen)

 2prk kermaviiliä (laktoositon)
150g margariinia (laktoositon)
3dl sokeria
6dl jauhoja (gluteeniton)
1rkl vaniljasokeria
1tl ruokasoodaa

Sekoita kuivataineet keskenään, lisää kermaviilit ja sulatettu margariini. Paista uunin keskitasossa, 175C, 40-50min.



Kakun täytin juhlia edeltävänä päivänä suklaa moussella, missä oli valkosuklaapaloja, sekä vadelma-tuorejuusto-moussella. Kumpaankaan täytteeseen en laittanut liivatetta, suklaa piti moussen hyvin muodossaan ja tuorejuusto piti vadelma täytteen kasassa. Kakkulevyt kostutin vadelmalimppari-mesimarjalikööri-sekotuksella. Koristelin kakut juhlapäivän aamuna. Kakun pintaan sipasin ohuelti kermavaahtoa, ja sitten kaulitsin päälle valkoista vaahtokarkkitaikinaa. Erilaiset kukat, kiehkurat ja perhoset olin tehnyt jo aijemmin vaahtokarkkitaikinasta ja antanut niiden kuivua muutaman päivän kaapissa taiteltujen pahvien tukemana, niin ne pysyivät hyvin muodossaan. Nämä kakut oli todella hyviä, ja varsinkin synttärisankarin isä oli uutukaisena keliaakikkona onnellinen, kun hänetkin oli huomioitu herkkupöydässä. Jokalailla tykätty lahja siis :)




3 kommenttia:

  1. Kiitos, että liityit blogini lukijaksi, näin samalla löysin sinut ja ihanat leipomuksesi :)
    Tänne tulen uudestaankin.

    VastaaPoista
  2. Terve tuloa! :) Itselläni meni pää ihan pyörälle kun äsken ihastelin kaunista blogiasi missä on yllin kyllin kaikkea ihanaa!!! Jopa pinkit Polkka-villikset sai hymyn huulilleni; mulla on tuossa kaksi kerää vihreetä Polkkaa odottelemassa sitä hetkeä kun jonossa edellä olevat askartelut, heijastimet, virkkaukset, leipomukset ja puuhastelut valmistuvat..

    VastaaPoista
  3. Heh, pakko on vielä heti kommentoida; Nimittäin harmaat ja vihreätkin Polkat löytyy blogistani ja tällä hetkellä kutimilla siniset. On kyllä aivan ihanaa lankaa. Harmi, ettei värivaihtoehtoja ole neljää enempää :(

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)