lauantai 20. maaliskuuta 2010

Olohuoneen kevät


Kevät. Voi miten ihanaa. Vihreä hiipi kotiini ja putkahtelee esille sieltä sun täältä. Naputtelin olkkariin taas uudet naulat tauluille ja uudelle asetelmalle (siksi pienensin kuvan kokoa, ettei ne naulanreijät mitkä eivät peity taulujen taakse, näkyisi niin selvästi ;)) Ja kappas kepponen, koti & keittiö-lehti tiesi kertoa kuinka tämän kevään yksi muontisuunnista on Afrikka. No sitä ollaan sitten ihan ytimessä. Pitkä taulu onkin patiikkikangas Mosambikista, pienet taulut tuliaisia Portugalista ja puun alla oleva valokuva itse otettu maisema Etelä-Afrikasta. Kirahvit myös Mosambikista ja piirretyt eläimet ostin vuosia sitten täältä maalta, paikallisesta kehysliikkeestä. Kovin monikultturellia siis :) Tuo kukkapolo on muuten tulilatva, vähän eriväreissä kuin ne punaiset ja valkoiset mitä jouluna kaupataan. Ans kattoo miten kukan käy, jos vanhat merkit paikkansa pitää niin ei kovinkaan hyvin.

Vaihdoin myös olkkarin tapetit kevään ja tulevan kesän innoittamina. On se kätevää kun tapettien vaihto kestää vajaan tunnin. Tätä ideaa suosittelen muillekin. Voit myös klikata ja katsoa millaiset tapettitaulut olivat ihan aluksi ja millaiset ne oli kultaisen joulun aikaan. Myös kotikrokomatiili Riku maastoutuu vihreään kevääseen, ja nauttii rötköttämisestä lattialla. Valot, värit ja kirkkaus tuovat pirteyden kotiin ja mieleen.

5 kommenttia:

  1. Waaau, mitkä tapettitaulut. Mäkin haluun. Aivan ihanat. Loistava idea ja toteutus <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos :)
    Siitä sitten vaan askartelemaan! Kapeiden rimojen kanssa oli kylläkin vähän haastetta, mutta kun ne alusta asti teki perusteellisesti, ja laittoi ruuvit nurkkiin eikä pelkällä liiman voimalla kokeillut, niin hyvät tuli! Nyt jo kolmannet tapetit vaihdoin niihin, ja hyvin kesti. Ja kehystämöistä saa ostaa hyvää, tukevaa pahvia taulujen taustoiksi, itse tapetin kiinnitin vain nurjalta puolelta maalarinteipillä, ihan niin kuin tavallisetkin taulut kiinnitetään, ja sillä pysyy.
    Tapetit on yllättävän arvokkaita, ja jos tuonkin seinän pätkän tapetoisin, niin kohdistusten kanssa siihen tarvitsisi n.3-4rullaa tapettia, 40-60e/rulla. Tällä konstilla tapetin vaihdot ovat ihastuttavavan helppoja, ja yksi rulla riittää komiasti tauluihin, melkein puolet jää vielä muuhunkin askarteluun :)

    VastaaPoista
  3. Hahaa, meilläkin siis joskus jotain trendikästä :P :D (mies on tuonu reissuiltaan afrikkatavaraa, jotka on olkkarissa).
    Upeet noi tapettitaulut! Pitää laittaa idea korvan taa, JOS meille joskus ilmestyy vapaata seinätilaa :D

    VastaaPoista
  4. Todella upeat noi tapettitaulut ja just mun makuun (meillä vihreätä aikas paljon sisustuksessa) =) Kivasti noilla saa kyllä ilmettä vaihdettuun suht "helposti".

    VastaaPoista
  5. Kiitos :)
    Kaupoissa on paljon kauniita tapetteja, ja niitä voi käyttää muutenkin kuin perinteiseen tapetointiin. (Sanna-Mari; jopa Afrikka aiheisia... ;D))
    Nyt kun oikein rupesin miettimään, niin mullahan ei ole yhtään tapetoitua seinää :D Mutta on noi isot tapettitaulut, ja eri tapeteista tehty taulumainen ympyräkollaasi (mistä on juttu jossain blogin alkumetreillä), ja joihinkin pikkutauluihin olen laittanut taustoiksi tapettia, ja jossain vaiheessa oli semmotteita tapetilla päällystettyjä sisustuslaatikoitakin...

    Mutta tapetti on kätevää, kestävää, ihanan paksua työstää ja niitä on tosiaan niiiiiiiiiin monia erilaisia että niistä saa vaikkasta mitä ihanuuksia! Ja jos iskee tarve tehdä muutoksia, niin tapettia on aikasta helppo ottaa poiskin ja vaihtaa uutta tilalle.

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)