Voi miten ihanaan aamuun heräsinkään. Aurinko paistaa, teki mieli nousta ylös ja hiippailla ympäriinsä. Olen aivan rättipuhkikatkipoikkirikki. Töitä tuli tehtyä viimeisen viiden päivän aikana äkkiseltään laskettuna 56tuntia. Ihan aina ei jaksa ymmärtää ja kantaa kaikkea, kun kipeät ihmiset ovat pelokkaita, ahdistuneita ja ilkeitäkin...
Tästä alkaa neljän päivän viikonloppu. Siihen tiedän monta ihastunutta huokasua. Mutta entä jos ensimmäinen päivä meneekin siihen että kerää itsestään ne rippeet mitä on jäljellä, ja väkisin muokkaa niistä innostavan, iloisen, reippaan, huomioivan, kiinnostuneen, hoksaavan, osaavan ja onnellisen kaason, joka polttaroi koko viikonlopun rakasta ystäväänsä tämän ystävien kanssa?
Jospa siis hiippailen vaan, ihan hiljaa, varovasti. Kotona on hyvä olla. Aurinko paistaa. Kyllä mä jaksan.
OIh, miten sulla on ihana koti. Ja miten hienolta kevät näyttääkään! Voi kun voisi useammin vaan olla hiljaa ja hiipailla, nauttia aamukahvista ja valosta.
VastaaPoistaLuulen tietäväni mitä tarkoittaa 56 tuntia viidessä päivässä, ja myös sen, että kutsumus on joskus hukassa. Jos väsyttää, niin väsyttää. Ja aina ei myöskään tarvitsisi jaksaa ottaa kaikkea vastaan. Tosin oikeushan se on sillä toisellakin osapuolella käyttäytyä niin kuin käyttäytyy.
Niin, tässä meidän maailmassa kaikilla on oikeuksia, mutta kenellä on vastuuta ja velvollisuuksia...
VastaaPoistaKevät näyttää niiiiiin onnelliselta, eikä edes likaiset ikkunat haittaa kun kevät antaa ensimmäiset paisteensa. Se on vähän niin kuin lupaus tulevasta, paremmasta.
MEILLÄ on vastuuta ja velvollisuuksia! ;) Ollaan me kyllä hyviä.
VastaaPoistaMä tykkään susta :) Ja kyllä, tykkään mä mustakin.
VastaaPoistaKyllä sä jaksat, yllättäviin sitä jaksaa, kun vaan on pakko. Hyvin se menee!!! (tai on vissiin mennyt jo, eikö?)
VastaaPoista