tiistai 12. maaliskuuta 2013

Korviksien koreilua

Olin jo pidempään suunnitellut korvisten säilytystä. Useampi vuosi sitten tein makkariin korutaulut, mistä löytyy juttua täältä ja lisää kuvia mm. täältä. Mutta tapillisia korvakoruja, tai korviksia missä koukut oli hyvin avonaiset, oli hankala säilyttää muualla kuin solmuna laatikon pohjalla. Niinpä keksin tehdä korviksille oman taulun.
(hämärä, jo syksyllä otettu kuva. Tätä on suunniteltu tovi :D)

Hankin tavalliset vaihtokehykset, mistä poistin taustan ja lasin. Makuualustasta leikkasin mattoveitsellä kehysten kokoisen palan, mihinkä liimasin tuohon aijemmin käyttämääni harmaaseen kankaaseen sopivaa kangasta. Käytin liimaamiseen ihan tavallista kontaktiliimaa. Laitoin kangaslevyn reunoihin vähän vielä samaa liimaa, ja painoin levyn paikoilleen kehyksiin. Liimausten kuivuttua pujotin taulun taakse makuualustaan kaksi paksummasta rautalangasta pihdeillä taivuttamaani tukirautaa ja työnsin etupuolelle korvikset talteen roikkumaan.

Tämmöinen taulu siitä sitten tuli;

Taulu takaapäin, missä näkyy taakse pujotetut rautalankatuet. Rautalangoissa on älläntapaiset päät niin ylhäällä kuin alhaallakin, yläosat pujotin makuualustalevyn sisään ja alemmat levyn sekä kehyksen väliin. Kosolti siisti ja tukeva ratkaisu.

Ja korvikset tauluun "tökittynä". Jos makuualusta levy olisi ollut ohuempi, niin olisin kiinnittänyt korvikset levyyn niiden taustoilla/stoppareilla. Mutta koska levy oli niin paksu, niin korvikset pysyvät siinä hyvin ilman kiinnitystäkin. Käytän korviksissa muutenkin silikonisia taustoja/stoppareita käyttömukavuuden vuoksi, joten minua ei haitannut ottaa noista korviksista niitä taustoja/stoppareita pois. Arvokorut yms jätin kuitenkin säilytykseen omiin rasioihinsa, niin nämä sopivat hyvin olemaan näin :)

6 kommenttia:

  1. Hauska idea! Ja kaunis toteutus:)
    Ja vähänkö kivoja ostoksia olet tehnyt "etelässä"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Niinu :) Idean sain jo aikaa sitten, jostain syystä toteutus kesti tosiaan näin hirmukauan, vaikka olikin sitten niitä projekteja, mitkä valmistu hetkessä. Jälleen kerran - aloittaminen oli vaikeinta :D

      Ja minulla lähti kyllä tyystin lapasesta etelän shoppailut :D Juurikin tänään katselin muutamaa haasteblogia sillä silmällä, että josko oikein repäisisi ja osallistuisi. Toivottavasti tällä kertaa toteutus ei kestä noin kohtuuttoman kauan...

      Poista
  2. Hyvin keksitty tämä korvistaulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itsekin ilahduin, että se toteutui noin hyvin. Toisaalta makuualusta oli liian paksua tuohon, jos olisi halunnut kiinnittää korvikset taustoineen, mutta minulle tuo paksumpi ja tukevampi tausta oli just hyvä!

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)