sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Etelän matka Kätevästi

Hyvät päivät jatkuivat viikonloppuna, kun lauantaina oli ohjelmassa "etelän reissu" Leimailutaivas ja Helmiplaneetta tapahtumaan mitä parhaimmassa seurassa! Aamulla kello herätti 0530, ja pikaisen ihmistymisen, pakkaamisen ja logistisoinnin jälkeen suuntasin nenän kohti etelää!

Moottoritie oli "kuuma".

En älynnyt ottaa päivästä ihmisettömiä kuvia, joten joudun kertomaan sanoin. Mutta ensin koukkasin junan tuoman Annan Aarteiden Annan Pööpötini kyytiin, ja sitten haettiin völjyyn ihana Arkitaivaan Leonida. Kurvailtiin porukalla Espoon IKEAan, missä Ingvarin tytöt ja pojat tahtoivat tarjota meille maittavan aamiaisen todella kohtuulliseen hintaan. Myös aina niin iloinen Pikku Kepposen Rva Kepposka liittyi seuraamme aamiaiselle. Ja aamiaisen jälkeen vihdoin suuntasimme Masalaan messuilemaan.

Leimailutaivas ja Helmiplaneetta tapahtuma oli ainakin minulle positiivinen yllätys. Ensisilmäyksellä tarjonta näytti vähäiseltä, mutta kun lähti virran mukaan kiertämään eri "kojuja", niin hetkessä jo huomasi, että laatu korvasi määrän. Itse olen aika kriittinen tämmöisissä tapahtumissa kierrellessäni, ostan vain mielenkiintoisilta, ystävällisiltä ja minuun jotenkin vaikuttavilta myyjiltä. Ja tämmöisissä tapahtumissa on aina paljon nähtävää, siksipä minusta oli miellyttävää että näytteilleasettajat olivat lähekkäin, ja kukin meistä neljästi kierteli ja katseli itseä kiinnostavia juttuja, mutta toiset oli kyllä kohtuu helppo löytää hallista muutamalla silmäyksellä, ja päästä näin yhdessäkin miettimään hyviä hankintoja.

Neljä tuntia jaksoimme kiertää, välillä tosin kahvitellen ja sitten taas kierroksia, ihastelua, suunnittelua sekä ostoksia jatkaen. Masalasta suuntasimme syömään Il Gabbianoon, missä treffasimme myös Vuoksi ja Luoteen Mirkan. Pastojen ja risottojen äärellä oli taas hyvä olla hienossa seurassamme, jutella, nauraa, kuunnella, muistella ja seurustella ihan liian pitkästä aikaa. Hyvän ruuan päälle ajelimme Mirkalle nauttimaan jälkiruoka kahveista, teestä, piirakoista ja taas niistä jutuista. Tällä kertaa emme kerinneet askartelemaan kuulumisten päivittämiseltä, ja ostosten ihastelulta, mutta eihän se haittaa - meillä on hyvä syy nähdä taas mahdollisimman pian!  

Mutta niin, toki minäkin löysin jotain kivaa ostettavaa etelän reissulta ;)

[Kuvat jotenkin epätarkentui muokattaessa, ne saa tarkemmiksi klikkaamalla isommiksi.]
Ensimmäiset ostokset tein Paperinauhasta. Innostuin noista Golden Oldies-leimoista, alekorissa olleista kirjaimista, mitä voi väritellä tarpeen mukaan sekä Timpan tummasävyisistä papereista.

Seuraavaksi tein ostoksia Helmien Talossa, ja homma lähti tyystin lapasesta, niin kuin näkyy. Erilaisten koruosien lisäksi ostin paljon erilaisia simpukankuorihelmiä, mitkä näytti vaan jotenkin niin houkuttelevan kesäisiltä. Erisävyiset kristallihelmet päätyivät kassiini yhden lamppuprojektin vuoksi, ja kaikki muu siksi kun hullaannuin :) 

Täytyy sanoa, että Helmien Talo miellytti minua monin tavoin - tuotteet selkeästi esillä, avulias perhe myyässä tuotteita, pienet ostoskopat oli muistettu pakata mukaan tapahtumaan lähtiessä, kaikkialla näkyi firman nimi tyylikkäästi, ja touhu oli mielestäni muutenkin asiantuntevaa, ystävällistä, auttavaista ja muistettavaa. Monella kädentaitoyrittäjällä, niin askartelu- ja lankakauppiailla, kuin valmiiden tuotteiden myyjillä olisi paljon opittavaa heidän myyvästä meiningistä.

Kiertelin lisää messuilla, ihastelin ja kyselin, ja sitten jo taas isommin ostelin. Nämä ostokset tein Paperilohikäärmeestä. Oikealla alhaalla olevat akryllikristallit ja puolihelmet olivat ale-korissa, samoin keskellä olevat stanssit, mistä ehdoton suosikkini, keskellä oleva savannin eläimet, näkyy vähän heikosti. Vasemmalla ylhäällä askartelukalvoa, ja sitten vielä kirkasta kimalle pastaa.

Jutustelin pitkään Amalian "kojulla" leimaamista demoilleen Päpsyn kanssa. Vaikka olenkin tämmöinen reipas luonne, niin yleensä en tohdi lähestyä askartelu "guruja" [jollei Kätsyjä lasketa mukaan], vaan pälyilen sivummalla, ja ihastelen heidän tekemisiään. Päpsyn kanssa oli mukava jutella, kysellä myös niitä "tyhmiä kysymyksiä", ja saada pikaisesti oppia hänen tekemisistään. Hän myös ystävällisesti neuvoi minulle eri papereista, mitkä sopii hyvin tusseilla värittämiseen, mutta eivät ole ihan älyttömissä hinnoissa. Juuri semmoisia neuvoja, mitä ei voi tietää, ilman että kysyy joltain kokeilleelta.

Tapahtuman viimeiset ostokset tein Dekorettessa. Ihastuin noihin oikealla oleviin kohokuviointi-taskuihin, varsinkin tuohon missä on noita pilviä. Lisäksi ostin jokusen kivan stanssin, ja tuon todella ihastuttavan paperikon. Dekorettelle ei valitettavasti käynyt pankkikortti, mikä tuntui olevan joillekin ostajille hyvinkin iso ongelma, tuohtumisesta ja tuhahtelusta päätellen. Itse tiesin että tapahtumassa oli myös myyjiä, joilla ei ollut maksupäätettä mukana, ja niinpä olin varautunut käteisellä. Ja kyllä noita heidän ihania tuotteita saa nettikaupastakin, joten mitä sitä tuhahtelemaan ja tuohtumaan tuommoisesta asiasta :)

Mutta kotiuduin siis etelän reissulta kassit täynnä ihania ostoksia, mielessä muutamia suunnitelmia, vatsassa paljon herkkuja ja poskipäissä monen monta hymyä sekä naurua rikkaampana. Vaikka olemme kaikki kosolti erilaisia, ja meitä yhdistää alunperin "vain" tämä blogimaailma, niin silti yhdessä on ihan hirmuhauska ja luonteva olla - kiitos armaat Kätevät Emännät, elikkäs Kätsyt! :D *klonksuttaa vähän leukoja*

12 kommenttia:

  1. mua jäi harmittamaan etten hankkinut mitään shokkivärejä kohopulvereita. tajusin, että niillähän olis voinut vaikka värjätä noita tuollaisia valkoisia kirjaimia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä tosiaan oot innostunut kaikista eri tököteistä :D

      Poista
    2. no oon oon, en vaan saa tarpeeksi toteutettua itteäni kun ei oo kunnon tiloja :D

      Poista
    3. Toisilta puuttuu aika, toisilta tila ja eräiltä inspiraatio ;) Mekän syy taitaa olla jotensakkin noi kaikki :D

      Poista
  2. Kiitos kivasta päivästä :)
    Nähdään pian ja sitten kyllä askarrellaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso KIITOS itsellesi, seurassasi on aina niin optimistisen hauskaa :D Ja kyllä nyt jo vähän askarruttaa, pitäisi päästä mahdollisimman pian askartelemaan!

      Poista
  3. Tulin tänne heti vasta vierailulle kun luin blogistani komenttisi :)

    En tainnut sanoa silloin lauantaina siitä paksusta kopiopaperista että sitä saa ostettua konttoritarvikeliikkeistä, toki voi kirjakaupoistakin kysellä mutta suosittelen tekemään pientä hintahaarukointia ensin.

    Itse uskon että jokainen meistä joka on messuilla demoilemassa on siellä sitä varten että tykkää neuvoa oman rakkaan harrastuksensa tiimoilta ja jakaa vinkkejään. En minäkään ole mitään näistä asioista itse keksinyt vaan joskus kysellyt paljonkin ja ennen kaikkea harjoitellut.

    Oli kyllä kiva rupatella kanssasi :) Ja toivottavasti nähdään jatkossakin jossain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Juu, eiköhän se ole vaan semmoista ihan turhaa jännittämistä, ja kaippa niiden demoilujen tehtävä on juurikin se, että ihmisiä on helppo lähestyä, ja käydä kysymässä ideoita sekä neuvoja. Kuhan nyt vaan oon jostain itelleni semmotteen hölmön jännityksen rakentanut :)

      Ja katselin kyllä heti noita Paperilohikäärmeen ohjelmia sillä silmällä, että josko sinne pääsisi joskus vaikka perehtymään lisää juttuihin. Valitettavasti juurikin tuo 23.3. ei minulle käy, mutta täytyy toivoa, että tulisi sitten muita kursseja :)

      Poista
  4. Paperilohikäärmeen Elina on todella taitava ja hän pitää itse myös kursseja. Minun pitämätä kurssit on siis ihan sopimuskysymys ja en ole mihinkään kauppaan sidottu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperilohikäärme oli minulle tosiaan messuilta uusi tuttavuus, mutta kovin mieluinen sellainen :)

      Poista
  5. Kivasti sait kirjattua hienon päivän kulun ja fiilikset. Kiitos kyydityksestä ja eritoten loistavasta seurasta! Nähdään pian askarrellen!

    Minuakin messuilut innoittivat sen verran, että tänään askartelimme Pikkusiskon kanssa vapaapäivänä onnittelukortteja. Oli kyllä tosi kivaa yhdessä näpertää pienen kanssa... Joka onneksi on jo niin iso, että osaa leikata ja tarkasti liimata, eikä tarvitse ihan kaikkea tehdä kädestä pitäen. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun pienistäkin tulee sen verran isoja, että osaavat jo itse tehdä, ja nauttivat siitä tekemisestä :) Omat ensimmäiset askartelumuistot (perhepäivähoidosta) ovat n. 3-4v iästä, ja ne ovat hyvin rakkaita, hyviä sekä tärkeitä muistoja :)

      Yritetään päästä mahd. pian yhdessä askartelemaan! Ehkäpä jo pääsiäisenä?

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)