maanantai 6. kesäkuuta 2011

Kesäinen ikkunakranssi

 (ja kuvankäsittely ohjelma "feeling blue")

Intouduin päivittämään olohuoneen kesäisen ikkunakranssin, mikä aijemmin siis näytti tältä. Poistin kranssista vihreät perhoset, mitkä irtosivat kohtuu helposti, pienet ruudulliset kukat ja nauhan jätin paikalleen, koska ne oli kiinnitetty kranssiin "melko" tiukasti.

Varastoista löytyi erilaisia paperikukkia, mitkä yhdistelin haaraniiteillä isommiksi ja pienemmiksi kukkasiksi. Lisäksi olin jo vuosia sitten hankkinut yhtä häälahjaa varten pikkuisia lintuja, mutta toteutinkin lahjan toisin ja linnut jäivät käyttämättä. Ulkokoristeisiin lintuja ei voi laittaa, koska niiden kiiltelevät silmät kiinnostavat oikeita lintuja (ja päätön styroksinen pikkulintu on _todella_ surullinen näkö). Mallailin kranssia liimailun välissä oikealla paikallaan, ja totesin että kranssin keskelle olisi kiva saada jotain. Maljakossa oli vielä nuupahtaneita omenapuunoksia, ja napsin yhdestä niistä lehdet sekä kukan raadot pois. Pätkäsin oksan sopivan kokoiseksi, pujottelin ja liimasin sen kranssiin, ja tein siihen vielä pieniä kukkia vaaleanpunaisista paperikukista ja heteistä. Kaikki kukat ja seitsemän lintua ovat kiinnitetty kranssiin kuumaliimalla.

Kranssi takaisin paikalleen, roikkumaan olkkarin ikkunaan siimalla, ja hyvä tuli! :)

Löydätkö kaikki 7 lintua?

2 kommenttia:

  1. Siitä tuli hienoa, mainiota uusiokäyttöä. Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan :D

    VastaaPoista
  2. Kiitos Niina :) Olinkin jo pidempään miettinyt, mitä tehdä vihreille paperikukille, ja tuohon ne sopi loistavasti! Olen iloinen kyllä tuosta omenapuunoksa-ideasta, siitä tuli oikein söpönen lisä kranssiin. Ja TAAS ampiainen sisällä, tälle päivälle jo kolme metsästänyt. Pirskatti noita ökkiäisiä!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)