maanantai 30. marraskuuta 2009

Mustavalkoinen joulukranssi


Tämän kranssin sai lahjaksi ystävä jonka koti eli silloin mustavalkoista elämää :) Joulussa on hauskaa sekin että siitä voi tehdä juuri sen värisen kuin itse haluaa. Tosin huomasin kyllä että tänä vuonna kauppojen tarjonnan perusteella joulun pitäisi olla puna-valko-harmaa. No minun jouluni ei ole niin, mutta siitä sitten joskus joulukuussa :)

Ajatuksena oli tehdä musta-valkoista, mutta hyvinkin pling pling kimaltelevaa. Kransiin käytin pohjana Tiimarista ostettua pähkinäpuunoksista tehtyä kranssia, minkä sprayasin valkoiseksi. Koristeeksi liimasin kuumaliimalla valkoisista helmistä tehtyjä valmiskimppuja, mustia saniaisen näköisiä kimalle lehtiä ja pieniä kimalle styrokspalloja, mustia ja valkoisia. Kaikki koristeetkin löytyi Tiimarista; asun maalaiskaupungissa, ja täällä ei ole mitään muuta askartelutarvikekauppaa kuin Tiimari! :) Ja tällaisissa jutuissa pyrin suosimaan paikallista kauppiasta, joten monet askartelutarvikkeeni on hankittu ihme kaupasta.



*24.yötä jouluun*

4 kommenttia:

  1. Tyylikäs kranssi ja sopii etenkin moneen moderniin kotiin yhdistellen perinteistä ja uutta. Muutoinkin blogissasi on kaikkea mielenkiintoista ja kivaa, mukava lukea ja saada ideoita!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Annis mukavasta palautteesta!! :) Ja kiva kuulla että olet saanut ideoita täältä. Siksi näitä tänne poustaankin, että muutkin saisivat ideoita ja keksisivät kivoja juttuja toteutettavaksi.

    VastaaPoista
  3. Ihan kranssi. Sainkin vähän ideaa omaan tylsistyneeseen ovikoristetyyliini.

    VastaaPoista
  4. Kiva että sait ideoita! Itse hämmennyin tänä vuonna, kun oikein mistään ei meinaa löytyä kivoja kranssipohjia tuunattavaksi... No mutta, täytyy vielä etsiä :)

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)