maanantai 27. toukokuuta 2013

Siukun synttäröitymiskortti

Siukulla on taas synttärit. Pikkusiskoistani vanhin täyttää tänään ruhtinaalliset 34vuotta :) Olenkin kertonut siukusta täällä aijemmin. Mutta niin kuin kaikki muutkin sisarukseni, siukku viettää päivänsä koulussa, pitää hyvistä ihmisistä, haaveilee kaukomaista ja arvostaa kaikkea kaunista sekä herkullista. Siukulla on pitkä pinna, ja paljon ymmärrystä sekä näkemystä. Olemme siukun kanssa niiiiin samanlaisia, että tiedämme kulmakarvankin asennosta mitä toinen on sanomassa, vaikka olisimmekin puhelimessa. Toisaalta olemme myös siukun kanssa hyvin erilaisia, ja maailmassa on yllättävän paljon asioita mitkä "sopii tosi hyvin sulle, muttei mulle".  Siukku ja sen miäs osti tässä taannoin palan maata, ja nyt ne rakennuttaa Omakotikotitaloaan sille maapläntilleen.

Mutta kuulkaas, eilen hokasin, etten lienee koskaan ole tehnyt synttärikorttia siukulle! Hyi mua, soo soo. No niinpä mä sitten tein.


Pöllön oksineen stanssasin Cottage Cutzin Stylzed Owl-stanssilla, minkä olen ostanut Klemmarikellarista, mutta enää heiltä en sitä löytänyt. Pöllön pään stanssasin kahteen kertaan, toiseen liimasin silmät ja nokan, ja kiinnitin sen 3D-kohotarrapaloin. Nokkaan ja silmiin lisäsin paljon Glossya, samoin vähän pöllön jalkoihin ja oksan lehtiin. Stanssasin isoimman ja siitä pienemmän ympyrän Spellbinders Scalloped Circles-stansseilla,  niin ympyröiden kaunis vihreä paperi, kuin taustan ruskea paperi on Offbeat Paper Padista. Turkoosin paperin kohokuvioin Dekorettestä ostamallani pilvi-kohokuviointitaskulla. Vedensinisen paperin kohokuvioin pisteillä, sen pienen taskun olen saanut joskus jonkin askartelulehden mukana.

Renssasin neliötaustan reunat, samoin kohokuvioitujen papereiden reunat. teippasin ne eko-korttipohjaan, 13x13cm. Molemmat ympyrät kiinnitin samoilla 3D-tarrapaloilla, kuin pölllön kasvotkin. Lopuksi vielä lisäsin pöllön silmiin toisen kerroksen Glossya, ja annoin kuivua.

Ja tämä pöllö valikoitui siukun korttiin, koska se on niin symppis, hymyillyttävä, hykerryttävä ja hauska. Mun siukku arvostaa semmosta :) Hirmuhyvää synttäröitymistä pikkusiukku, se aina seitsemän minuuttia nuorempi! 

14 kommenttia:

  1. Kiva pohja siskosi tulevassa talossa. Meillä olisi erittäin akuutti tarve tuollaiselle 4 mh talolle runsaalla säilytystilalla. Voi rähmä kun meillä päin kaikki on niin hirveissä hinnoissa eikä meistä ole rakentamaan eikä edes rakennuttamaankaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookkin kiva pohja, mun mielestä se on tosi onnistunut, ja pitkälle mietitty, kummiskaan luopumatta henkilökohtaisista hauskoista ideoista, kuten toi olkkarin ja työhuoneen väliseinänä oleva iso akvaario, tai chileille suunniteltu oma viherhuone. Ja toi on mun mielestä muutenkin kiva, että vaikka kaikki on samassa tasossa, niin lasten makkari/työhuoneet on omalla puolellaan, päämakuuhuone omassa rauhassa, ja pesutilat, kodinhoito yms fiksusti omakseen ratkaistuna. Tuo keittiö/oleskelutila on mun mielestä hyvän keskeinen, ja keittiössä on ihanasti säilytystilaa JA tasoa. Siitä kyllä näkee, että molemmat tietää mitä haluavat ja tarvitsevat, ja sillä pohja on pitkälle hiottu.

      Ei noi minunkaan siskoloiset itse kyllä tuommoista rakentaisi, niinpä niiden firma rakentaa kaiken, ja ihan tarpeeksi on varmasti hommaa pintojen valinnoissa ja muissa semmosissa, mistä mekä ei eees ymmärrä mitään :D Siitä tulee kyllä tosi hieno koti, innolla ootaan kun seinät nousee!

      Poista
  2. Hyväntuulinen on just oikea sana kuvaamaan tätä korttia! Tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pohdiskelija, kyllä se näytti olevan saajastaan oikein hykerryttävä ja juurikin hyväntuulinen kortti :)

      Poista
  3. noniin, tästä se lähtee :D ja jo pari stanssia käytetty ekaan työhön!!! mullakin pari projektia jo puolitiessä, se lopputoteutus vaan on aina se vaikein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tihhihii, parit stanssit, ja parit kohokuviointi taskut tuli tässä jo käytettyä :) Vielä kun keksis semmotteita uusia, erilaisia tapoja käyttää. Seuraavaksi pitää laittaa parveketta, niin josko sinne jotain kivaa saisi stanssailtua iloksi :) Paas Anna mietintä myssy päähän ja kone raksuttaan, saat keksiä mulle kivoja ideoita sit ens viikolla! :D

      Poista
  4. Voi että, ihan mieletön kortti :) Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nansku! Minusta tuo Pöllö-stanssi on ihan hirmuhauska!! Ja kun siinä on nuo kaikki osat erikseen, niin hyvin voisi tehdä vaikkapa lentävät siivet, taikka kierot silmät :) Tästä tuli tämmönen vähän pöllÖmpi Pöllö, ja nuo pilvetkin sopii oikein hyvin siksi sen kaveriksi :)

      Poista
  5. Todella onnistunut kortti, Haltiakummi! Kyllä siukku varmaan tykkäsi!

    Ja hurjan paljon ja isosti synttärionnitteluja sinulle, murunen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leonida! Kyllä siukku tykkäs, oli tosi mielissään :)) Ja kiitos onnitteluista!! Mä jo ajattelin, että eikö kukaan hoksaa ;) Tihhihiiii.

      Poista
  6. No mäkin olin jo tulossa tänne sanomaan, että HALOOOOOOOO, mutta onneksi Leonida hokasi :D :D

    Tuo on kyllä tosi kiva kortti, paras ikinä saamani synttärikortti :) Kehystän sen jossain kohtaa, kun tuo pöllö on niin töttöröö-tööt-tööt. Kiitoksia kovasti, siukku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tihhihi, onneksi Leonida sentään hokas :) Ollos hyvä siukku, mua hykerrytti kanssa kosolti paljon tuota tehdessäni!!

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)