maanantai 27. toukokuuta 2013

Isosti haastettu


Annan Aarteiden Anna kärsii vakavammanpuoleisesta stanssihamstrauksesta :) Niinpä hän haastoi kaikki muutkin pullistelevasta stanssilaatikosta kärsivät mukaan haasteeseen, missä on tarkoituksena käyttää kaikkia omistamia stanssejaan ainakin kerran aikavälillä 01.06.-31.12.2013.

Haastetta hommaan tuo myös se, että Anna kehotti ideoimaan uusia, erilaisia tapoja hyödyntää Big Shot-leikkuriaan. Jollei sinulla ole vielä Big Shottia, mutta askartelet paljon, teet joko kortteja, sisustusjuttuja, skräppäät, tai ohjaat askartelua lapsille, nuorille, aikuisille taikka vanhuksille, niin suosittelen perehtymään tähän kuvioleikkureiden ihmekoneeseen, oman Big Shotin aloituspaketteineen voit ostaa mm. täältä.

Minä päätin lähteä Annan haasteeseen mukaan, jei! \o/ Minun säännöt on käyttää kaikkia omistamiani stansseja parhaani mukaan, aikavälillä 27.5.-31.12. Käytän niitä erilaisissa askartelussa, niin korteissa kuin jossain vähän erilaisimmissakin toteutuksissa. Pyrin käyttämään kaikkien stanssien kaikkia osia, mutta esim kaikkia kirjaimia aakkos-stanssista en väkisin yritä mihinkään änkeä jne.

Tein tuohon yläreunaan uuden sivun "Suuri Big Shot-haaste 2013", mihin listasin kaikki tällä hetkellä omistamani stanssit. Linkitän niihin jatkossa ne askartelut, missä kutakin stanssia olen käyttänyt. Jos hankin haasteen aikana uuden tai uusia stansseja, niin sen tai niiden avulla pitää tehdä jotain viikon sisään ostohetkestä ;) Kaikki ne stanssit, mistä en ole tehnyt mitään vuoden loppuun mennessä, niin lajoitan ne jollekin lasten kerholle tai nuorisotyölle, millä on käytössä Big Shot.

Haasteeseen saa osallistua kaikki halukkaat, ja kukin voi muokata sääntöjä itselleen vähän helpommiksi taikka vähän haastavammaksi, makunsa mukaan. Palkintona on haastaa itsensä, ja innostua kosoltipaljon touhusta. Joten jos koet kuuluvasi kohderyhmään, niin lähde ihmeessä mukaan! :)


EDIT; nyt on sivu linkkeineen tehty :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)