lauantai 31. maaliskuuta 2012

Niin ovat nättinä ja ja ja ja

Sain taas leikkiä pikkupikkusiskojen kanssa kotia, ja minusta kuoriutui melkoinen luokkatoimikuntaäiti, oman elämäni Bree Van de Kamp! [jokunen tuotantokausi sitten...]

Teinilöisillä oli molemmilla perjantaina myyjäiset, mihin olin luvannut leipoa heidän kanssaan. Torstai-iltapäivällä toinen tytöistä sai puhelinsoiton luokkakaverin äidiltä, joka halusi puhua minunkin kanssa puhelimessa ja kertoi suunnilleen niin, että koska hänen tyttärensä ei ollut saanut viestiä harrastekerhonmyyjäisistä, niin kummankaan tytön ei tarvitse osallistua näihin myyjäisiin, vaan katotaan sitten seuraavia myyjäisiä... 

Minä joka olin raahannut juurikin kaupasta 2kg jauhoja, 2kg margariinia, 3kg sokeria, 36 kananmunaa jne. haukoin hetken henkeäni. Preeteini mökötti harmissaan kun ei pääsisikään luvattuihin myyjäisiin myymään (eli pois tunneilta, tietty). Niinpä minä sisuunnuin ihan tosissani, soitin vastuuhenkilölle, ja iloisesti ilmoitin että kyllä meitin preeteini tulee, kakkujen kanssa. Ja sitten sitä pitä ruveta leipomaan, ja kappas, homma lähti lapasesta.


Tein molempien myyjäisiin kahta eri kakkua, monena kipaleena. Suunniteltiin keväiset koristelut, tehtiin selkeät tuoteselosteet ja keksittiin kakuille nimet. Haasteellisuuskerrointa toki lisäsi ei oma keittiö, missä tavarat oli hivenen haasteellisessa järjestyksessä. Mutta da daa, tässä näitä nyt sitten on!

"LAIDALLINEN TIIKELIKAKKU"

250g rasvaa (mieluiten voita)
250g sokeria
5 kananmunaa
250g vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1rkl vaniljasokeria (lisätään 2/3 taikinaan)
2rkl kaakaota (lisätään 1/3 taikinaan)

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää siihen kananmunat yksitellen, hyvin sekoittaen. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot taikinaan muutamassa erässä sekoittaen. Ota taikinasta erikseen n. 1/3 ja sekoita siihen siivilöity kaakao, sekoita loppuun 2/3 taikinaan vaniljasokeri. Levitä voidellun ja korppujauhotetun vuuan pohjalle ensin vähän vaaleaa taikinaa, sitten sen keskelle tummaa taikinaa ja lopuksi päälle vielä vaaleaa taikinaa. tasoita taikinat vuokaan, ja vedä taikinaan grillitikulla/lusikanvarrella pari pitkää viivaa, jotta taikinat sekoittuvat "raidoiksi". Paista kakkua n. 60min, 175C.

Minä löysin vihreän kortin kaupasta tuommoisia hienoja pahvisia kertakäyttövuokia, missä oli valmiiksi tarttumattomaksi käsitelty paistopinta. Hirmuhyvejä myyjäisvuokia tuommoiset kauniit, paiston ja tarjoilun kestävät ekologiset vuuat! Tein tämän perusohjeen aina kerralla kaksinkertaisena, ja se taikinamäärä riitti hyvin kolmeen tämmöiseen pienempään vuokaan. Kaikkiaan tehtiin "laidallisia tiikelikakkuja" 6kpl, ja ne sai ympärilleen sellofaania sekä keväiset softiskukat päälle. Tuoteselostelappu kera leivontapäivämerkinnän laitettiin kakkuvuuan pohjaan, ja kakun nimen taiteilin päälle dymolla.



HIRWEENHYVÄ PORKKANAKAKKU 
- ja ja ja sokerimassaporkkanoita

6 kananmunaa
6dl sokeria
6dl vehnäjauhoja
4tl leivinjauhetta
3tl vaniljasokeria
2tl kanelia
2tl kardemummaa
10-12dl hienoa porkkanaraastetta
300g sulatettua rasvaa (taas olisi voi parasta..)

päälle;
100g pehmeää rasvaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
3dl tomusokeria

Aloita raastamalla kuoritut porkkanat hienoksi raasteeksi, sekoita sitten kuivat aineet, jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri, kardemumma sekä kaneli keskenään toisessa astiassa, sulata rasva kolmanteen astiaan. Vaahdota sokeri ja kananmunat vaaleaksi vaahdoksi isossa kulhossa. Lisää vaahtoon varovasti sekoitellen jauhoseosta, rasvaa ja porkkanaraastetta, vuorotellen lisäillen. Kaada valmis taikina leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille. Paista 30min, 200C. Anna jäähtyä.

Valmista päällinen sekoittamalla kaikki ainekset tasaiseksi vatkaimella. Levitä seos tasaiseksi kakkulevyn päälle. Nosta kakku kylmään, ja anna sen makujen tasaantua. (Porkkanakakku on melkeinpä parempaa seuraavana päivänä). Leikkaa kakku sopiviksi palasiksi terävällä veitsellä, itse leikkasin kakun kaikilta sivuilta ohuet siipaleet pois, jotta sain kaikista paloista kauniita suorakaiteita. Jaoin ison kakun 5x6 paloihin, ja tein pohjia kaksi, joten porkkanakakun paloja tehtailtiin 60kpl.


Meidän nurkilta ei löytynyt kaupasta kakunkoristeporkkanoita, niinpä väkersin niitäkin 60kipaletta itse värjätystä sokerimassasta. Juurikin sellaista yhdeltä yöllä väkerrettävää hommaa, varsinkin tuo naattien tekeminen...

Porkkanakakku oli vähän haasteellisempi myös myyjäisiin sopivan tarjoiluastian osalta. Astiassa kun piti olla tarpeeksi korkea reuna, muttei liian korkea, astian piti olla mielummin suorakaide kuin pyöreä, ja astia ei saanut olla liian pieni eikä liian suurikaan. Semmoisiahan astioita ei sitten löytynyt kaapeista, joten olin jonossa odottamassa marketin oven takana, kun se aukesi klo 0700. No eipä niitä sitten löytynyt siitä marketistakaan, mikä ainoana aukeaa aamutuimaan pikkukaupungissamme.

 


Niinpä tuunasin liian isot vuuat lyhyemmiksi leikkaamalla ne saksilla puoliksi, ja kiinnittämällä osat sopivasti päällekkäin kaksipuoleisella teipillä. Sormensahan siinä sai rikki terävästä alumiinista kun vuokia värkkäsi sen kymmenen kipaletta, mutta tulipahan sopivan kokoisia...
Näihinkin tuli tuoteseloste leivontapäivineen pohjaan, ympärille sellofania ja päälle koristuksia. Nimi välähti yön pimeinä tunteina :p


Ja siinä ne ovat, niin ovat nättinä ja koreana ja ja ja ja.... Kyllä niihin aikaa meni, ja vuorokaudessa ei meinannut riittää tunnit, mutta pikkupikkusiskot olivat kovasti mielissään sekä tohkeissaan. Kakut tekivät hienosti kauppansa ja kovasti niitä oli vielä mummelot kehuneetkin :) 

- Bree Van de Kamp voitti myyjäisten kuningattaruuden!

12 kommenttia:

  1. Niin syötävän hyvännäköisiä porkkana kakkuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ne oli kyllä hirweenhyviä! :) Tiikelikakkuun verrattuna työläitä, mutta jos itelleen leipoisi, niin itseasiassa yllättävänkin helppoja tehdä! Netissä on käsittämättömän monta reseptiä porkkanakakulle, osa mun mieleen ihan liian monimutkaisia, mutta tämän muutin Maku-lehden hyvästä versiosta. Ensimmäiseen tuli ohjeen mukaan liikaa kanelia, niinpä vähensin sitä tähän ohjeeseen.

      Itse en kyllä valitettavasti saanut näistä palaakaan, mutta onneksi sentään siistin kakun reunat, niin niitä ohuita soiroja sitten napostelin ja herkuttelin ;)

      Poista
  2. Sä oot kyllä myyjäisten kuningatar.

    Itse aion toteuttaa jostain kirjasta lukemaani keinoa. Ostetaan kaupan pakasteleivonnaisia, survotaan niitä nyrkillä tai kaulimella muotopuoliksi. Päällystetään tomusokerilla tai sokerikuorrutteella. Ja sitten vaan teeskennellään hyvää äitiä ja Bree Van de Kampia. Jää aikaa kivasti lasilliselle hyvää Chardonneeta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä suosittelen tota "laidallista tiikelikakkua". Se on oikeastikkin ripeä tehdä, ja nuo vuuat oli ihan huippuja kun niitä mahtui kerralla kolme uuniin: tunnin paistoaika ei ollut lainkaan paha aika kolmelle kakulle. Ja jostain syystä ihiminen on niin helppopakkaus, että tuttu ja turvallinen on aina parasta; nuissa myyjäisissä menee kuulemma aina ensimmäisenä mokkapalat ja tiikerikakut.
      [ainakin meillä maalla :)]

      Että ihan kuule vaan näin meidän kesken, luulen sen raakapakasteidean olevan kauppaketjujen hömpötystä, ton tiikelikakun kanssa pääsee oikeasti paljon helpommalla! ;)

      Poista
  3. No hei vau, vähänkö oot mahtava sikko :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän taidan ollakin :) Siukut on rikkaus, tai ainakin elämän suuruinen aarre, ja sehän me isosiskot tiietäänkin.

      Poista
  4. Sanna-Mari, se on!!
    Ja sillä lähtee myös aika usein lapasesta,
    onneksi :D

    terveisin
    HKn ylpeydestä pakahtuva sisko, kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siukku, nää oot höntti ♥ ja lapases taitaa olla hukassa (tai sitten ne on mun kassissa).

      Täytyykin taas tässä joskus postailla teikän tekemiä kakutuksia tänne muidenkin ihasteltavaksi, niin voivat sitten puolueettomasti kertoa, että kellä lähtee lapasesta :D

      Poista
  5. Ai jai jai, tuli taas herkunnälkä täällä päässä. Suklaafudget tuoreessa muistissa, ja kyllä näitä porkkana- ja tiikelikakkuja mielellään maistelisi... :)

    VastaaPoista
  6. Ne fudget kyllä oli hyvejä, jo tässä olen uusia makuja mietiskellyt :)) Täytyykin laittaa nekin tänne, hyvä kun muistutit muru <3

    VastaaPoista
  7. Vinkkinä porkkanannaatteihin, valkosipulinpuristin on kiva apu!;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niinhän se on :) Mutta kun näitä porkkanoita en tehnyt kotona, missä olisi ollut leivontaan pyhitetty valkosipulinpuristin, niin ihan en tohtinut tehdä naatteja yleiskäytössä olleella puristimella. Tosin oishan siitä tullut ihan hauska säväys porkkanapiirakkaan ;)

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)