keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Off the road!


Poikkesin tässä jokin tovi sitten Ideaparkin Sinellissä, kun siellä oli meneillään Sinellin Road Show-kiertue. Meillä täällä "maaseudulla" ei ole kovinkaan montaa askartelukauppaa, joten minä ainakin innostun kun jotain uutta kehitellään! Ajankohta taisi olla jotenkin nihkeä, tai sitten pirkanmaalla ollaan vähän hitaita syttymään, mutta paikalla ei ollut mitään suuren suurta ryntäystä. Sinänsä harmi, koska mielestäni sinä päivänä kyseisessä Sinellissä oli ehdottomasti normaalia parempi palvelu. Pakko antaa kehitysidea kaikille askartelu, käsityö sekä lankakaupoille, että itse kaipaan aina kädentaitajien harrastekaupoissa hyvää palvelua, hymyileviä kasvoja jotka kysyvät vaikka vain että voinko auttaa, auttavat ideoimaan, keksivät niitä pieniä auttavia ideoita jne.

Hyvä palvelu on mielestäni kaikkien askartelu- ja käsityökauppojen pelastus, muutenhan innokkaat käsillätekijät tilaisivat kaikki tarvikkeensa vain netistä. Muistan lapsuudesta palvelevan lankakaupan ja kangaskaupan, missä oli jo lapsena hauska seikkailla ja hiplailla kaikkea kaunista. Ja Kuopijossa opiskellessani löysin yhden parhaista askartelukaupoista, Askartelukulman, mistä sai _aina_ hyvää, innostavaa, auttavaa, ja uusia ideoita esittelevää palvelua. Suosittelen kaikille ostos- taikka opintomatkaa savoon.

Mutta niin, Road Show-kiertue oli minusta ainakin kiva idea! Mielelläni jutustelin Sinellin Sagan kanssa Big Shot-leikkurista ja sen uusista hauskoista teristä. Ja kerta paikalla oli mahdollisuus tehdä Lindan neuvomana kristallikorvikset, niin toki kävin väsäämässä korvikset ja samalla opettelin että mimmoiset työvälineet korujen teossa kannattaisi _oikeasti_ olla ;) Matiaksen esittelemistä fimo-massoista pyrin pysymään erossa, minähän kun innostun aina kaikesta sata lasissa, niin tulevan syksyn ajanpuutteen vuoksi oli turvallisempi ottaa etäisyyttä massoihin. Ja sain kyllä oikeastikin hyödyllisiä sekä tärkeitä vinkkejä Miialta korttien leimailusta. Juurikin niitä pieniä käytännön juttuja, mitä ei voi tietää ennen kuin toinen jakaa ne kanssasi. Ja siis minähän en tajunnut kuka Miia on, vaikka lähes viikottain ihastelen hänen blogiaan :)) Piti sitten oikein käydä sanomassa päivää, sekä kiitokset kivoista ideoista ja ohjeista mitä hän mielellään kertoo, kun blogissa jotain ihmettelen.
Ja ihan vaan jotain pientä shoppailin ;)

Joten toivotaan että Road Showsta tulee perinne kehittyvässä Sinellissä! :)

Ja Sinellistä puheenollen, muistanette minun kesäkransin, minkä tuunasin kesän alussa, ja mikä oli mukana Sinellin kesäkranssi-kisassa facebookissa. Kranssinihan sai paljon peukkuja, itseasiassa eniten. Joten kiitos kaikille äänestäneille, minusta tulee kohta oman elämäni Martha Stewart! :D


3 kommenttia:

  1. hahhah, ihan vaan siis jotain pientä tarttui mukaan :D kertoile sitten kun saat tuon marthan kirjan, että onko se minkälainen. mun on pitänyt hakea se kirjastosta, mutta vielä ei ole ehtinyt...

    VastaaPoista
  2. Lämpimät onnittelut kranssikilpailu-menestyksen johdosta... ihan ansiosta menestystä osaksesi tuli :)

    Olen itse tuota kirjaa jo kertaalleen kirjastosta lainannut; mutta ajankohta lainaamiselleni ei ollut otollinen. Kaikki muu tohina vei ajan niin tarkkaan, että en ehtinyt yhtään mitään ohjetta tai tekniikkaa testata. Ehkäpä kun seuraavan kerran saan kirjan lainaan, voin paremmalla menestyksellä ohjeita toteuttaa.

    Ja mitä tulee tuohon palveluun kaupoissa,niin olet siinä kyllä niin oikeassa. Palvelu-ja hyvä ja ystävällinen palvelu eri toten - on mielestäni se piste i:n päälle. Se palvelualttius ja asiantuntemus, jolla asiakasta palvellaan on kaiken A ja O. Ja varsinkin askartelun ja käsitöiden maailmassa. Tuotteet ja tarvikkeet ovat kuitenkin usein aika arvokkaitakin; silloin ovat kaikki neuvot ja vinkit kullanarvoisia.
    Jos tuote/tarvike ei toimikaan toivotulla tai kuvitellulla tavalla, voi kaupat jäädä viimeiseksi liikkeessä, jossa on asioinut. Ja sitten kun meillä asiakkailla tahtoo olla se tapa että niitä risuja annetaan paljon helpommin kuin ruusuja. Ja varsinkin vielä niinpäin että kerrotaan muille kuin sille myyjälle. Näin sitten vaikutetaan jo muidenkin mielipiteeseen kyseisestä liikkeestä tai tuotteesta.Siis varsinkin risujen suhteen. Kunpa muistaisimme antaa niitä ruusujakin takaisin päin. Nykyään palautetta on niin helppo antaa moneen paikkaan vaikka netin kautta, ellei halua naamakkain kiitellä.
    Toki on meissä asiakkaissakin ja meidän käytöksessämme joskus toivomisen varaa; jos itse käyttäydymme ylimielisesti tmv. niin ei välttämättä palvelukaan ole sitä mitä pitäisi. Toki ammattitaitoinen myyjä pärjää asiakkaan kuin asiakkaan kanssa. Mutta myyjätkin ovat ihmisiä siinä kuin asiakkaatkin.Ja ihmiset tekevät virheitä. Se meidän pitäisi aina muistaa - joka paikassa, ei pelkästään kaupassa.
    Joskus tuntuu, että tietyt ihmiset saavat aina hyvää palvelua ja tietyillä ihmisillä on aina valittamisen aihetta.Voiko siinä yksinkertaisesti olla kyse siitä asenteesta, jolla elämään yleensäkin suhtautuu? Positiivisuus saa aina positiivista vastakaikua; näin minä uskon :)

    VastaaPoista
  3. En ole Anna vielä nähnyt kirjaa, mutta kerron sitten heti kun sen käsiini saan :)

    Kiitos Ritva hirmupitkästä viestistä. Tuo on kyllä ihan totta mitä sanot, varsinkin tuo että kulttuurissamme ne ikävät kokemukset palvelusta tulee nostettua herkemmin tapetille, ja oikein alleviivattua. Itse kun annan herkästi palautetta, varsinkin hyvästä palvelusta, kiitän avoimesti saamastani avusta ja mielelläni kerron positiivisista kohtaamisista etiäpäin, niin välillä unohdan ettei se ole läheskään kaikille niinkään itsestään selvyys. Hyvä että sinä nostit sen esille, sillä monesti on kyllä itsestä kiinni, mitenkä muut ihmiset suhtautuvat sinuun, olit sitten palvelun saaja tai antaja.

    Työminä törmää aina välillä todella huonosti käyttäytyviin ihmisiin, ja siksi itse olen päättänyt käyttäytyä aina asiallisesti, mutta toki määrätietoisesti. Olen myös oppinut arvostamaan hyvää käytöstä, ja siksi olenkin niin tarkka tuosta kauppojen palveluntasosta, minkä lasken myös käytöstavoiksi. Ja jos olen saanut jossain huonoa palvelua, niin mitä luultavammin etsin jatkossa jonkin toisen paikan.

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)