lauantai 5. maaliskuuta 2011

Lamppu niin fiininä


Osallistun ensimmäistä kertaa hauskaan, hyödylliseen ja ilahduttavaan Mahdottomasti Materiaalia Mahtavana Maanantaina- haasteeseen. Kannattaa tutustua :) Neljännen MaMa-haasteen aihe on pitsi.

Tuunailin lampunvarjostimen äidin varastoista löytyneillä pitseillä, itse virkatuilla "pitsisillä" kukilla, askartelutilpehööreistä tuunatuilla haaraniiteillä ja Erikeeperillä.


Nuhjaantuneen jalkalampun tarina;
Sain viime kesänä siskon muutosta jalkalampun. Raasu olisi jäänyt kait muuten kodittomaksi, ja sisko hokasi notta olisikohan teikäläisen kotona tuolle käyttöä? Sohvan nurkassa on kiva tehdä käsitöitä, ja varsinkin tummat neulelangat vaativat osakseen paremman valon (minun silmät eivät ole vanhat, maailma vaan on nykyään paljon hämärämpi paikka, nih). Joten meille vaan, kiitos.


Lampusta löytyikin pikkiriikkinen kuva alkuperäisessä muodossaan. Siinä on tuommoinen messinkinen korkeuden suhteen säädettävä varsi, käänneltävä lamppuosa ja sen varjostin _oli_ 90-luvun sähäkänsininen, laakea, melko pieni, tavallinen varjostin. Jäätävää. Niinpä alkoi uuden varjostimen etsintä. Jaa että mitä siinä on etsittävää, sen kun kävelee lähimpään kauppaan ja ostaa varjostimen, eiköstä niin? Noup. Tässä jalkalampussa varjostin on kiinnitetty lamppuun ylhäältä alaspäin, vähän niin kuin kattovalaisimissa, eikä alhaalta ylöspäin, niin kuin pöytä- ja jalkalampuissa yleensä. Ja kun en suostu maksamaan lampunvarjostimesta yli 40euroa (enkä ainakaan 60euroa...) niin tilanne oli niin sanotusti haasteellinen. No mutta, olen myynyt sydämeni Partolan Bauhausille ja sen erinomaiselle palvelulle, ja sieltäpä löytyi oikeinpäin oleva, tavallinen, alle 20e maksava varjostin. Koko oli hyvä ja värikin menetteli, joten kassalle, kiitos ja hei!
[Tekstissä saattaa ilmetä mainontaa, ja/tai tuotesijoittelua.]

 
Vanhasta varjostimesta irrotin kiinnityskehikon, ja kiinnitin sen uuden varjostimen sisälle rautalangan pätkillä. Näin kiinnitys rinkula oli oikean kokoinen jalkalamppuun ja paloturvallisuuskin säilyi meitin nurkilla. Uusi varjotin oli simppelin tyylikäs, vähän tylsä ja mitäänsanomaton, mutta sai kelvata. Aluksi. Varjostimen tuunaaminen jäi pohdinnan alle, ja tämän haasteen myötä sain uutta intoa kaivaa pitsit esille, ja värkätä sekä väkertää jotain mahtavaa mahdottomista materiaaleista.

EDIT tuunaus ohjeet; Virkkasin kolme kukkaa vaalean beigestä puuvillalangasta, kukkien perusohje löytyy täältä. Isommasta vaaleasta pitsistä leikkasin pyöreän reunan pois, sommittelin pitsit paikoilleen ylä sekä alareunaan ja liimasin ne ohuella kerroksella Erikeperiä. Pitsiä meni leveämpää alareunaan 95cm ja kapeampaa ala- sekä yläreunaan 95cm+50cm. Mallailin kukille sopivat paikat, ja kiinnitin nekin liimalla. Otin 10 vaaleanbeigeä, 10 vaaleanruskeata,10 vaaleankellertävää, kolme tummanruskeeta ja 25 messinkistä haaraniittiä. Pienillä sivuleikkureilla leikkasin niiteistä "jalat" pois, ja liimasin niittien hatut koristeeksi varjostimen reunaan sekä kukkien sekaan.


Siitä tuli ihan söpönen ja hauska, sopii eri vuodenaikojen mukaan vaihtuvaan sisustukseen, ja tuo ripauksen maalaisromantiikkaa tähän sisustusten karkkikauppaan :)

16 kommenttia:

  1. No jo on kaunis! Todella hyvä uudistaminen persoonallisempaan suuntaan. kiitos osallistumisestasi, toivottavasti ei jää viimeiseksi kerraksi!:)

    VastaaPoista
  2. Olipas rouva nopeana, tämä vielä opetteli tuota jännittävää linkittämistä, niin jo täällä oli piipahdettu :)

    Yritän sinnikkäästi pysyä mukana MaMailemassa jatkossakin, onneksi olen hamstraajien ja kätkijöiden sukua, niin tarvikkeita löytyy moneen luomukseen :) Eli tämä eka kerta ei tule olemaan vika.
    *lupaan ja vannon, kautta kiven ja kannon...*

    VastaaPoista
  3. Kiva! Mulla on katos piippari selkärangassa, joka reagoi heti, kun joku ajatteleekin asiaa:D Mutta onnistuit linkittämisessä hyvin! Eihän tosiaan ollut hankala rasti?

    VastaaPoista
  4. Oi kun siitä tuli nätti!!!!
    Paljon parempi kun tylsänä ja TO-DEL-LA paljon parempi kun mun häkkivarastossa eläessään. Ja tuo on muuten ostettu Askosta 1998, silloin se oli erittäin sisustuksellinen. Vähän niin kuin nytkin :)

    VastaaPoista
  5. Leena; pitsi ei ollut hankala rasti, kun myönsi itselleen notta sitä saa leikellä, ja pitsiä kuuluukin olla liikaa. Linkittäminen muuttui kosolti helpoksi, kun älysin tallentaa kuvan bmp-muodosta jpg:ksi. Toisille itsestään selvyys, minulle ja Lenovolle ei ;)

    Liisa; olen nyt tässä perehtynyt tuohon jalkalamppuun vähän syvällisemmin, ja se on kyllä yllättävän kaunis kapistus syntyäkseen 1998. Nyt siitä tuli vähän nostalgisempi. Ei siulla sattuisi olemaan kuvaa alkuperäisestä lampusta tähän liitettäväksi? Muutkin näkisivät sen silmää hivelevän muodonmuutoksen ;)

    VastaaPoista
  6. Hieno tuunaus!
    mun pitäisi yrittää opetella virkkaamaan tuollaisia kukkia, keksisin niille tuhat ja yksi käyttötarkoitusta.

    VastaaPoista
  7. Kukkia on kiva virkata, ja kun jonkin mallin opettelee kerran, niin jatkossa kukkia syntyy helpostikin :)

    Nuo kukat on virkattu äidiltä opitulla ohjeella, minkä olen täällä aijemmin esitellytkin;
    http://haltiakummi.blogspot.com/2009/09/virkattu-kukka-kaksi-kerrosta.html

    Noita kukkia tosin tuunailin niin, että tein niistä viisi terälehtisiä, enkä kuusi niin kuin alkuperäisessä ohjeessa on. (Aloitusrenkaaseen tuli 10 ketjusilmukkaa, ja sitten aina "yksi terälehti" jäi pois kultakin kerrokselta.

    Kukat ovat melko isoja, 6-7cm halkasijaltaan. Joskus olen miettinyt tekäväni kukkia vain yksikerroksisina kortteihin, mutta jostain syystä ne on jäänyt. Tosin pienemmällä koukulla, ohuesta langasta, noista tulee aika söpösiä;

    http://4.bp.blogspot.com/_79YoaB6qeRM/SsFABSt3eEI/AAAAAAAAAK4/kvQFYObGV40/s1600-h/2009_09+Toukka1.JPG

    VastaaPoista
  8. Tuo uusi varjostin kaikkine hienoine tuunauksineen on kuin nenä naamaan olkkarisi sisustukseen! Mä arvasin, että kevätaurinko on alkanut vaikuttaa inspiroivasti sielläkin päin. Hyvä, hyvä!

    VastaaPoista
  9. Hieno varjostin, harmittaa ettei meiltä löydy yhtäkään varjostinlamppua, ei pääse tuunaamaan... =)

    VastaaPoista
  10. Tulipa hiano! Oon kanssa koittanu joskus kaunistaa meijän yhtä jalkalamppua pitsillä ja liinoilla...vielä ei oo onnistunu...odottelen valaistumista.

    Me lähetään kohta pulkkaileen.
    Pitkiä liukuja sinnekki! :)

    VastaaPoista
  11. En malttanut olla lisäämättä tekstiin näin jälkikäteen tuota kuvaa lampusta alkuperäisessä asussaan, ja tuunaus ohjeita :)

    Kiitos Mirka! Kevät valaisee päiviä ihanasti, ja sillä on kyllä piristävä vaikutus. Joka päivälle on jotain pientä puuhasteltavaa, kilkatuksen lisäksi :)

    Kiitos Koo! Minä uskon vakaasti, ettei lamppuja voi olla koskaan liikaa. Jos ei löydy mieleistä, niin aina voi tehdä taikka tuunata. Joten josko teillekkin jostain muuttaisi jalkalamppu, taikka pöydällä nököttävä varjostinlamppu ;)

    No nyt minäkin aloin Sanna odotella sitä teikäläisen lampun valaistumista. Vasta opittu vinkki; pitsiä saa leikata ;) Toivottavasti pulkkamäki oli turvallinen ja iloinen! :))

    VastaaPoista
  12. Hullua :D Miksi tämä paikka on ollut multa pimennossa? Sä olet kyllä näppärä :)

    T: Et ikinä arvaa kuka

    VastaaPoista
  13. Toi Kunkku kuulostaa niiiiiin pelottavalta, notta mä en ole varma haluanko arvata... (tietenkin haluan!)

    Hyvää iltaa Jii tai Ämmm ;)

    VastaaPoista
  14. No kyllä jiistä ja ämmästä se ämmä on ehdoton kunkku :) Kohtukaveri mut tänne opasti ja aion siis olla vakkarihuutelijana täällä :) Sie oot niin <3

    VastaaPoista
  15. Ihanaa! :))) Tere tulemas vaan Kunkku, ja muistat sitten käyttäytyä! ;)
    *peukut pystyyn ja sormet ristiin*

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)