perjantai 15. maaliskuuta 2013

Maailman paras pannari

Lätyt, räiskäleet, letut, vohvelit, pannukakut. Kaikki tehdään periaatteessa samalla reseptillä, mutta pannukakun kanssa on pienin vaiva - kaikki vaan sekaisin, uunipellille ja uuniin, ilman hirveetä paistamisen käryä, hellan vieressä vahtimista tai vohvelirautaan kätensä polttamista. Kätevää. Tämän ohjeen olen muutellut eri ohjeista mieltymysteni mukaan. Ja tämä on vaan yksinkertaisesti parasta.

Oletteko muuten huomanneet, että kun googlettaa "maailman paras pannukakku", niin tulee hyvin hyvin samanlaisia ohjeita, mistä moni on keskenään lähes identtinen, ja silti niistä monet ovat juurikin niitä rakkaita, isoäidin reseptejä, mitkä ovat suvussa kulkeneet aina? Onkohan se semmoinen resepti, mikä on ollut joskus aikoinaan jossain joka kodin keittokirjassa, tai jauhopaketin kyljessä, tai jossain... Tulee mieleen Frendit, ja Phoeben isoäidin supersalainen cookies-resepti ;)


MAAILMAN PARAS PANNUKAKKU

4dl vehnäjauhoja
1dl sokeria
1tl leivinjauhetta
0,5tl suolaa
1tl vaniljasokeria
1tl kardemummaa
3 kananmunaa
8dl maitoa (esim. laktoositonta kevytmaitoa)
1dl juoksevaa Oivariinia

Sekoita kulhossa kuivat aineet keskenään - jauhot, sokeri, leivinjauhe, suola, vaniljasokeri ja kardemumma. Lisää joukkoon vispilällä vatkaten kananmunat, mikrossa kädenlämpöiseksi lämmitetty maito ja lopuksi vielä juokseva oivariini. Suojaa syvä uunipelti leivinpaperiarkilla, ja kaada seos uunipellille. Paista 200C uunissa, 30-45min.

Herkuttele lämpimänä mansikkahillon, tai vielä parempaa, omenahillon sekä kermavaahdon taikka vaniljajätskin kanssa. Maistuu myös hirmuhyvältä pelkän sokeriripauksen kanssa.


Hyvää pienen pakkasen puremaa ja auringonkultaamaa viikonloppua!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Haasteellisen Mätsäävää

Löysin kivan paperiaskarteluhaasteen Kortistosta ja tämän kerran haasteena oli "MÄTSÄYS", tarkoituksena  tehdä kaksi toisiinsa sopivaa työtä. Työ sai sopia yhteen jonkin aijemman työn kanssa, tai tehdä kokonaan kaksi toisiinsa sopivaa, mätsäävää työtä. Tarkistin vielä haaste blogin sääntöjä, ja siellä luki että töiksi käy kaikki paperiaskartelujutut, ja siitä se ajatus sitten lähti.


Tein pienen lahjarasian, esim korulle, ja siihen mätsäävän kortin.


Rasian leikkasin ja taittelin liki 20vuotta sitten opettelemani ohjeen mukaan. Onneksi on tämmöinen hamsteriluonnoltaan, ja niinpä vanha kaava tuohon rasiaan löytyi kätköistä. Valitettavasti silloin teininä olen ollut melkoinen huithapeli, joten kaavaan oli iskenyt melkoinen "taiteilijan vapaus", mikä korostui kaavaa suurentaessa, mutta piirsin tuosta sitten samalla vähän siistimmän version. Teippasin pohjasta yhden "lipakkeen" paikoilleen, niin rasia pysyy paremmin muodossaan. Rasia tosiaan on avattava.


Sitten tein kortin. Kokosin kortin tuosta samasta perhospaperista, mitä käytin rasiassakin, ruskeasta rattain kohokuvioidusta paperista, tumman turkoosista samettikoristellusta paperista, mistä leikkasin myös ison sekä pienet perhoset ja laitoin niihin paljon glossya. Alakulmaan tein koristeeksi ruusuja, koristelin niitäkin glossy "kastepisaroilla" ja lehdet sai kimalletta vihreästä kimalleliimasta. Keskelle korttia laitoin vinoon nauhan, mihinkä tein pienen rusetin ja pienin pistoin varmistin, että se varmasti pysyy. Rusetti sai koristuksekseen kimalleliimaa ja yhden Swarovskin kirkkaan kristallin. Muuten kortissa on koristeena pieniä "timantti" koristetarroja ja turkooseja kimalleliimatäppiä.

En löytänyt kivan väristä korttipohjaa varastoistani, niinpä värittelin valkoisen korttipohjan erilaisilla mustetyynyillä, väreinä on ainakin vaalean sinistä, tummempaa sinistä, violettia, vihreää ja metallin hohtoista vihreää. Tuli aikasta kiva.


Ja tämmöiset ne tosiaan on yhdessä. Jos ihmisellä vaikkapa olisi tosi ihana käly, joka kohta täyttäisi Big 40, niin sille kälylle voisi sitten tehdä jonkin kivan korun tonne rasiaan, ja ojentaa nämä yhdessä pellavaisten fuksianpunaisten lautasliinojen kanssa. Kortissa olisi rattaissa ajanhammasta, söpösen suloisia ruusuja [ihan niin kuin se mahdollinen kälykin ois] ja perhosia, mistä se neljäs olisi Big one. Noin niin ku esimerkiksi.

Osallistun näillä töillä Kortiston haaste #21


LISÄYS 15.03.2013 klo 21:00
Tihihiii, tämä kortti ja rasia olikin muidenkin mielestä onnistuneen mätsäävä pari, ja ilokseni vieläpä voitokas :) KIITOS Viralliselle Valvojalle, ja Paperilohikäärmeelle haasteen voitosta.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Korviksien koreilua

Olin jo pidempään suunnitellut korvisten säilytystä. Useampi vuosi sitten tein makkariin korutaulut, mistä löytyy juttua täältä ja lisää kuvia mm. täältä. Mutta tapillisia korvakoruja, tai korviksia missä koukut oli hyvin avonaiset, oli hankala säilyttää muualla kuin solmuna laatikon pohjalla. Niinpä keksin tehdä korviksille oman taulun.
(hämärä, jo syksyllä otettu kuva. Tätä on suunniteltu tovi :D)

Hankin tavalliset vaihtokehykset, mistä poistin taustan ja lasin. Makuualustasta leikkasin mattoveitsellä kehysten kokoisen palan, mihinkä liimasin tuohon aijemmin käyttämääni harmaaseen kankaaseen sopivaa kangasta. Käytin liimaamiseen ihan tavallista kontaktiliimaa. Laitoin kangaslevyn reunoihin vähän vielä samaa liimaa, ja painoin levyn paikoilleen kehyksiin. Liimausten kuivuttua pujotin taulun taakse makuualustaan kaksi paksummasta rautalangasta pihdeillä taivuttamaani tukirautaa ja työnsin etupuolelle korvikset talteen roikkumaan.

Tämmöinen taulu siitä sitten tuli;

Taulu takaapäin, missä näkyy taakse pujotetut rautalankatuet. Rautalangoissa on älläntapaiset päät niin ylhäällä kuin alhaallakin, yläosat pujotin makuualustalevyn sisään ja alemmat levyn sekä kehyksen väliin. Kosolti siisti ja tukeva ratkaisu.

Ja korvikset tauluun "tökittynä". Jos makuualusta levy olisi ollut ohuempi, niin olisin kiinnittänyt korvikset levyyn niiden taustoilla/stoppareilla. Mutta koska levy oli niin paksu, niin korvikset pysyvät siinä hyvin ilman kiinnitystäkin. Käytän korviksissa muutenkin silikonisia taustoja/stoppareita käyttömukavuuden vuoksi, joten minua ei haitannut ottaa noista korviksista niitä taustoja/stoppareita pois. Arvokorut yms jätin kuitenkin säilytykseen omiin rasioihinsa, niin nämä sopivat hyvin olemaan näin :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Saippuoitua

Voi että miten jälleen ilahduin! Sanna-Mari Räpellystä-blogista on muistanut minua monesti ihanasti tekemillään saippuoilla. Milloin posti on kuljettanut yllätyspaketin toivottamaan ihanaa kesää, milloin hyvää joulua, milloin mitäkin ja nyt viimeksi iloista naistenpäivää! :)

En ole Sannaa koskaan tavannut, ainoastaan täällä blogeissa jutustellut, ja silti hän aina näin ihanasti minua muistaa kauniilla, itse tekemillään saippuoilla, mitkä vieläpä tuoksuvat herkulliselle!!


Jokusen saippuan olen jo käyttänytkin, ja nyt saippuakulhossa on tuo ihastuttava jouluksi tullut kimalteleva lumihiutale-saippua. En ole raaskinut sitä kylläkään lutata, mutta joka aamu ja ilta sen kimallus minua ilahduttaa punaisessa saippuakulhossa. Naistenpäivää juhlistamaan tuli tuo hauska punainen korkokenkä :D

Nyt näin blogijulkisesti iso KIITOS Sanna-Mari! Ilahdun ja lähes liikutun joka kerta, kun pääset yllättämään minut näillä kauniisti pakatuilla ihanuuksilla :)

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Etelän matka Kätevästi

Hyvät päivät jatkuivat viikonloppuna, kun lauantaina oli ohjelmassa "etelän reissu" Leimailutaivas ja Helmiplaneetta tapahtumaan mitä parhaimmassa seurassa! Aamulla kello herätti 0530, ja pikaisen ihmistymisen, pakkaamisen ja logistisoinnin jälkeen suuntasin nenän kohti etelää!

Moottoritie oli "kuuma".

En älynnyt ottaa päivästä ihmisettömiä kuvia, joten joudun kertomaan sanoin. Mutta ensin koukkasin junan tuoman Annan Aarteiden Annan Pööpötini kyytiin, ja sitten haettiin völjyyn ihana Arkitaivaan Leonida. Kurvailtiin porukalla Espoon IKEAan, missä Ingvarin tytöt ja pojat tahtoivat tarjota meille maittavan aamiaisen todella kohtuulliseen hintaan. Myös aina niin iloinen Pikku Kepposen Rva Kepposka liittyi seuraamme aamiaiselle. Ja aamiaisen jälkeen vihdoin suuntasimme Masalaan messuilemaan.

Leimailutaivas ja Helmiplaneetta tapahtuma oli ainakin minulle positiivinen yllätys. Ensisilmäyksellä tarjonta näytti vähäiseltä, mutta kun lähti virran mukaan kiertämään eri "kojuja", niin hetkessä jo huomasi, että laatu korvasi määrän. Itse olen aika kriittinen tämmöisissä tapahtumissa kierrellessäni, ostan vain mielenkiintoisilta, ystävällisiltä ja minuun jotenkin vaikuttavilta myyjiltä. Ja tämmöisissä tapahtumissa on aina paljon nähtävää, siksipä minusta oli miellyttävää että näytteilleasettajat olivat lähekkäin, ja kukin meistä neljästi kierteli ja katseli itseä kiinnostavia juttuja, mutta toiset oli kyllä kohtuu helppo löytää hallista muutamalla silmäyksellä, ja päästä näin yhdessäkin miettimään hyviä hankintoja.

Neljä tuntia jaksoimme kiertää, välillä tosin kahvitellen ja sitten taas kierroksia, ihastelua, suunnittelua sekä ostoksia jatkaen. Masalasta suuntasimme syömään Il Gabbianoon, missä treffasimme myös Vuoksi ja Luoteen Mirkan. Pastojen ja risottojen äärellä oli taas hyvä olla hienossa seurassamme, jutella, nauraa, kuunnella, muistella ja seurustella ihan liian pitkästä aikaa. Hyvän ruuan päälle ajelimme Mirkalle nauttimaan jälkiruoka kahveista, teestä, piirakoista ja taas niistä jutuista. Tällä kertaa emme kerinneet askartelemaan kuulumisten päivittämiseltä, ja ostosten ihastelulta, mutta eihän se haittaa - meillä on hyvä syy nähdä taas mahdollisimman pian! ♥ 

Mutta niin, toki minäkin löysin jotain kivaa ostettavaa etelän reissulta ;)

[Kuvat jotenkin epätarkentui muokattaessa, ne saa tarkemmiksi klikkaamalla isommiksi.]
Ensimmäiset ostokset tein Paperinauhasta. Innostuin noista Golden Oldies-leimoista, alekorissa olleista kirjaimista, mitä voi väritellä tarpeen mukaan sekä Timpan tummasävyisistä papereista.

Seuraavaksi tein ostoksia Helmien Talossa, ja homma lähti tyystin lapasesta, niin kuin näkyy. Erilaisten koruosien lisäksi ostin paljon erilaisia simpukankuorihelmiä, mitkä näytti vaan jotenkin niin houkuttelevan kesäisiltä. Erisävyiset kristallihelmet päätyivät kassiini yhden lamppuprojektin vuoksi, ja kaikki muu siksi kun hullaannuin :) 

Täytyy sanoa, että Helmien Talo miellytti minua monin tavoin - tuotteet selkeästi esillä, avulias perhe myyässä tuotteita, pienet ostoskopat oli muistettu pakata mukaan tapahtumaan lähtiessä, kaikkialla näkyi firman nimi tyylikkäästi, ja touhu oli mielestäni muutenkin asiantuntevaa, ystävällistä, auttavaista ja muistettavaa. Monella kädentaitoyrittäjällä, niin askartelu- ja lankakauppiailla, kuin valmiiden tuotteiden myyjillä olisi paljon opittavaa heidän myyvästä meiningistä.

Kiertelin lisää messuilla, ihastelin ja kyselin, ja sitten jo taas isommin ostelin. Nämä ostokset tein Paperilohikäärmeestä. Oikealla alhaalla olevat akryllikristallit ja puolihelmet olivat ale-korissa, samoin keskellä olevat stanssit, mistä ehdoton suosikkini, keskellä oleva savannin eläimet, näkyy vähän heikosti. Vasemmalla ylhäällä askartelukalvoa, ja sitten vielä kirkasta kimalle pastaa.

Jutustelin pitkään Amalian "kojulla" leimaamista demoilleen Päpsyn kanssa. Vaikka olenkin tämmöinen reipas luonne, niin yleensä en tohdi lähestyä askartelu "guruja" [jollei Kätsyjä lasketa mukaan], vaan pälyilen sivummalla, ja ihastelen heidän tekemisiään. Päpsyn kanssa oli mukava jutella, kysellä myös niitä "tyhmiä kysymyksiä", ja saada pikaisesti oppia hänen tekemisistään. Hän myös ystävällisesti neuvoi minulle eri papereista, mitkä sopii hyvin tusseilla värittämiseen, mutta eivät ole ihan älyttömissä hinnoissa. Juuri semmoisia neuvoja, mitä ei voi tietää, ilman että kysyy joltain kokeilleelta.

Tapahtuman viimeiset ostokset tein Dekorettessa. Ihastuin noihin oikealla oleviin kohokuviointi-taskuihin, varsinkin tuohon missä on noita pilviä. Lisäksi ostin jokusen kivan stanssin, ja tuon todella ihastuttavan paperikon. Dekorettelle ei valitettavasti käynyt pankkikortti, mikä tuntui olevan joillekin ostajille hyvinkin iso ongelma, tuohtumisesta ja tuhahtelusta päätellen. Itse tiesin että tapahtumassa oli myös myyjiä, joilla ei ollut maksupäätettä mukana, ja niinpä olin varautunut käteisellä. Ja kyllä noita heidän ihania tuotteita saa nettikaupastakin, joten mitä sitä tuhahtelemaan ja tuohtumaan tuommoisesta asiasta :)

Mutta kotiuduin siis etelän reissulta kassit täynnä ihania ostoksia, mielessä muutamia suunnitelmia, vatsassa paljon herkkuja ja poskipäissä monen monta hymyä sekä naurua rikkaampana. Vaikka olemme kaikki kosolti erilaisia, ja meitä yhdistää alunperin "vain" tämä blogimaailma, niin silti yhdessä on ihan hirmuhauska ja luonteva olla - kiitos armaat Kätevät Emännät, elikkäs Kätsyt! :D *klonksuttaa vähän leukoja*

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kalat ui kotio! ♥

Entiseltä työpaikalta on jäänyt monta hyvää ihmistä sydämeeni, ja heistä muutamasta tullut oikein hyviä ystäviänikin ♥ Heistä Jiin ja Ässän kanssa olemme touhuilleet mukavia juttuja yhdessä, syksyllä kävimme Laipanmaan korpimetsissä päivävaeltamassa, pariin otteeseen olemme kokoontuneet brunssin äärelle, ja suunnitelmissa on tehdä kivoja retkiä yhdessä niin kylpylöihin, moottorikelkkailemaan kuin pyöräretkillekin.

Mutta tällä kertaa saimme sovitettua kalentereihimme yhteisen ajan jo tovin toivotulle pilkkireissulle, ja yhteinen aika löytyi naistenpäivältä :)

Nämä pienet pinkelöt bebetykset tein mukaan juhlapäivän kunniaksi Kinuskikissan ohjeen mukaan.

Ja pienet lahjat tsikunoille; Jiin kanssa kävimme alkuviikosta katsomassa Aku Louhimiehen ohjaaman "8-pallon", mikä oli vaikuttava, oikeastaan ihan hyväkin, mutta tuo Marko Kilven alkuperäisteos "Elävien kirjoihin" oli kyllä itseasiassa vielä vaikuttavampi kuin lehva, ja tiesin heti kirjan ahmittuani, että samainen pokkari pitää kyllä Jiinkin lukeman. Ässä sai kokkailukirjan "Salaatit", koska Ässä on tosi ihana ja hauska, ja pilkkireissua suunnitellessamme Ässä kutsui meidät samalla reissulla retkelle vanhempiensa maatilalle, kantakotiinsa, ja lupasi tehdä lounasta, mutta huolissaan tuhahti että "mä en sitten TODELLAKAAN osaa tehdä mitään, mä sit tosiaan teen ihan vaan jotain salaattia tai jotain..." :)) 



Mutta reilun -15C pakkasessa pilkille me sitten lähdettiin, reijät kairattiin ja istuttiin jakkaroille narraamaan kaloja, jotka siellä avantojen siimeksessä piileksi. Ja sieltä se sitten tuli;

Talvi myrsky. Lunta tuiversi luotisuoraan, näkyvyys oli alle 10m, ja jäällä kävi ihan järkyttävä puhuri. Tai ei se kyllä edes puhuri ollut, kyllä se oli ihan rehellinen myräkkä. Sinnillä me siellä kyykittiin liki 1,5tuntia, naurettiin ja kirottiin keliä, ja yritettiin huudella kaloille kannustusviestejä :D Jopa eväsleivät mupellettiin ja termarikahvit ryystettiin siellä myrskyn keskellä, kerta eväät oli mukaan tehty. 

Ja voi että miten mukava olikaan sitten päästä keltaisen maalaistalon tuvan lämpöön! :) 

Ja vihdoin nämäkin tsikunat saivat kalaa!! :D 

Ja kyllä, vajaa tunti pilkiltä tultuamme taivas alkoi kirkastua, ja kahden tunnin kuluttua pilkkipaikalla näytti jo tältä :D :D Jäätävää. Mutta siitä huolimatta ihan käsittämättömän kiva reissu, suosittelen! ♥

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Rokahtavaa sulkasatoa kaulalla

Tämä on jäänyt esittelemättä. Mutta siis ystäväni pyysi tekemään hänelle kaulakorun. Hän oli tykästynyt ketjuihin ja riipuksiin, pituus sai olla 40cm, mutta lopputulos ei saanut olla liian bling bling, ja muutenkin mielummin sporttimainen kuin girly girl. Tämmönen siitä tuli :)

(pimeä ja epätarkka kuva kiireessä kuvattuna, anteeksi)

Korussa oli tummaa paksumpaa teräsketjua, mihin laitoin väleihin ruskeita krakleerattuja lasihelmiä sekä niiden kanssa pieniä ruskeita sateenkaari siemenhelmiä. Toiselle sivulle lisäsin tuommoisen yhden hauskan musta-fuksian rinkulahelmen, minkä halkaisija on 2cm. Riipukseen laitoin kaksi erilaista "sulkarykelmää", toisessa oli mustia ja fuksian värinen sulka sekä lyhyitä, vahvempia ketjuja, toisessa taas mustia ja öljymäisesti sädehtivä sulka sekä pitkiä, eri vahvusia ketjuja. Ketjun pätkät toivat kivasti riipukselle vähän painoa, kun pelkät sulat olisivat heiluneet miten sattuu.


Vähän kyllä jännitti, mutta kaulakoru oli onneksi isosti ystäväni mieleen :) Hyvä hyvä.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Tomaattipasta [ilman avokadoa]

Juu, minäkin kokeilin the avokadopastaa. Kokeilin itseasiassa kahdesti, tai melkein kolmestikkin, mutta kun se ei vaan sopinut suuhuni. Minun suuni ei pidä persiljasta, eikä jossain varioidusta korianteristakaan. suvussamme on paljon sitruksille allergisia, joten minäkään en oikein ole oppinut niitä käyttämään keittiössäni, pecorino maistuu tylsälle ja pakko tunnustaa - avokado on suussani mönjänen, ei niinkään makunautinto. Mutta siitä huolimatta urhoollisesti yritin, koska kyllähän sitä nyt avokadopastaa vaan _pitää_ syödä. Mutta ei. Niinpä muuttelin samalla ripeällä toteutustyylillä toisenlaisen herkun.


NOPEA TOMAATTIPASTA

1/2 raastettu val­ko­si­pu­lin­kyn­si
1/2 mietoa punaista chi­liä (pois­ta sie­me­net ja valkoiset sisukset)
loraus (n. 3rkl) balsamicoa
1/2-1dl hyvää oliiviöljyä
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
4-6 luumutomaattia
hyppysellinen sokeria
(1dl pakaste herneitä)
kou­ral­li­nen ba­si­li­kaa
kou­ral­li­nen villirucolaa
kourallinen raas­tet­tua par­me­saa­nia
400–500g pennepastaa tai spagettia (täysvilja)

Pese ja pilko tomaatit pieniksi kuutioksi. Mausta ne hyppysellisellä sokeria ja anna hetki tekeytyä. Laita sillä aikaa pastavesi kiehumaan, ja laita veteen runsaasti suolaa [pasta keitetään aina Välimeren suolaisessa vedessä, ja se selviää vain maistamalla]. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan, vähentäen muutaman minuutin keitto-ohjeesta. [Jos paketissa lukee 10min, niin 8min riittää, jos taas paketissa lukee 8min, niin 7min riittää.] Pastaveden kiehuessa sekoita kastikkeen aineet kulhoossa; raasta kulhoon puolikas valkosipulin kynsi, pilko chili oikein pienen pieneksi ja lisää se sekaan. Sekoita sekaan balsamico, oliiviöljy, suola, mustapippuri ja maustuneet tomaattikuutiot. Pilko veitsellä rouheasti basilika ja rucola, lisää ne kastikekulhoon (sekä halutessasi vähän sulaneet pakasteherneet) ja lopuksi raasta sekaan kourallinen parmesania. Maista kastiketta, lisää tarvittaessa suolaa, pippuria tai oliiviöljyä.

Pastan kypsyttyä ota keitinvettä talteen kahvikupillinen, ja kaada pasta valumaan lävikköön. Kaada pasta takaisin keittokattilaan, ja lisää kastike sen joukkoon. Kaada sekaan n. 1dl aijemmin talteen ottamaasi keitinvettä. Sekoita pastaseosta ihan hetki kattilassa lämpimällä liedellä, että kastikekkin vähän lämpiää. Tarjoile syviltä lautasilta, vuole päälle parmesaanilastuja [kuorimaveitsi toimii hyvin tähän hommaan]. Nauti heti veden tai kylmän valkkarin kanssa.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Roheita kudelmia

Harmaasta ontelokuteesta ja nro.10 puikoilla syntyi nämä jämäkät tyynynpäälliset. Piti tekemäni ne jo joulupukin konttiin, mutta niistä tulikin niin kivat, että pidinkin ihan itse. Epätasainen käsialani sopi näihin mielestäni hyvin ;)


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Tuliaisia

Minä hiihtolomailin ihan vaan kotosalla, mutta muut siskot kävivät pikaisilla hiihtomareissuilla tahoillaan. Ja minä sain tuliaisia :) Hirmusuloinen pöllökello on Tukholman tuomisia, ja laukku tuli minulle Milanosta. Piirun verran hienomman siitä ehkäpä tekee se, että se oli kuulemma heimopäälikön valitsema. Kerrankin kannatti marttyyrinä tehdä 2,5tunnin lumityöt, ja ahertaa portinpielen jäätynyttä nuoskalunta rautalapiolla riehuen.



Ja ei, tuliaiset ei todellakaan ole meillä tapana. Kaksossisko kyllä aina muistaa ihanilla tuomisilla, reissaa se sitten Brasiliassa, Belgiassa tai Buotsissa, mutta muuten meillä ei kyllä tämmösiä tuomisia harrasteta. Siksipä tämä tapahtuma oli ihan näinkin valosien kuvien arvoinen.