lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kalat ui kotio! ♥

Entiseltä työpaikalta on jäänyt monta hyvää ihmistä sydämeeni, ja heistä muutamasta tullut oikein hyviä ystäviänikin  Heistä Jiin ja Ässän kanssa olemme touhuilleet mukavia juttuja yhdessä, syksyllä kävimme Laipanmaan korpimetsissä päivävaeltamassa, pariin otteeseen olemme kokoontuneet brunssin äärelle, ja suunnitelmissa on tehdä kivoja retkiä yhdessä niin kylpylöihin, moottorikelkkailemaan kuin pyöräretkillekin.

Mutta tällä kertaa saimme sovitettua kalentereihimme yhteisen ajan jo tovin toivotulle pilkkireissulle, ja yhteinen aika löytyi naistenpäivältä :)

Nämä pienet pinkelöt bebetykset tein mukaan juhlapäivän kunniaksi Kinuskikissan ohjeen mukaan.

Ja pienet lahjat tsikunoille; Jiin kanssa kävimme alkuviikosta katsomassa Aku Louhimiehen ohjaaman "8-pallon", mikä oli vaikuttava, oikeastaan ihan hyväkin, mutta tuo Marko Kilven alkuperäisteos "Elävien kirjoihin" oli kyllä itseasiassa vielä vaikuttavampi kuin lehva, ja tiesin heti kirjan ahmittuani, että samainen pokkari pitää kyllä Jiinkin lukeman. Ässä sai kokkailukirjan "Salaatit", koska Ässä on tosi ihana ja hauska, ja pilkkireissua suunnitellessamme Ässä kutsui meidät samalla reissulla retkelle vanhempiensa maatilalle, kantakotiinsa, ja lupasi tehdä lounasta, mutta huolissaan tuhahti että "mä en sitten TODELLAKAAN osaa tehdä mitään, mä sit tosiaan teen ihan vaan jotain salaattia tai jotain..." :)) 



Mutta reilun -15C pakkasessa pilkille me sitten lähdettiin, reijät kairattiin ja istuttiin jakkaroille narraamaan kaloja, jotka siellä avantojen siimeksessä piileksi. Ja sieltä se sitten tuli;

Talvi myrsky. Lunta tuiversi luotisuoraan, näkyvyys oli alle 10m, ja jäällä kävi ihan järkyttävä puhuri. Tai ei se kyllä edes puhuri ollut, kyllä se oli ihan rehellinen myräkkä. Sinnillä me siellä kyykittiin liki 1,5tuntia, naurettiin ja kirottiin keliä, ja yritettiin huudella kaloille kannustusviestejä :D Jopa eväsleivät mupellettiin ja termarikahvit ryystettiin siellä myrskyn keskellä, kerta eväät oli mukaan tehty. 

Ja voi että miten mukava olikaan sitten päästä keltaisen maalaistalon tuvan lämpöön! :) 

Ja vihdoin nämäkin tsikunat saivat kalaa!! :D 

Ja kyllä, vajaa tunti pilkiltä tultuamme taivas alkoi kirkastua, ja kahden tunnin kuluttua pilkkipaikalla näytti jo tältä :D :D Jäätävää. Mutta siitä huolimatta ihan käsittämättömän kiva reissu, suosittelen! ♥

2 kommenttia:

  1. Mä olisin kärsinyt noiden bebejen vuoksi pilkkireissun lumimyräkässä ihan mielelläni ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, pilkkireissulla meillä oli mukana eväsleivät, korvapuustit ja karjalanpiirakat, sekä pari termaria kahvia. Ei pystytty syömään kuin ne eväsleivät ja yhet mukit kahvia juomaan, sitten oli pakko luovuttaa. Mutta onneksi pulla maistui tuvan lämmössä, ja ruuan päälle sitten vielä uunissa ollutta leipäjuustoa ja bebe kahvit - Voi sitä onnea!!! :))

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)