Jösses miten aika kuluu. Ja kyllä, sen huomaa siitä kun lapset kasvaa. Tänään on nuorimmaisen siskoni yhdeksäs syntymäpäivä. Vastahan tuo oli pikkuinen käärö, jonka pää oli suloisesti kallellaan ja joka ihmettele maailmaa valtavilla silmillään. Ja nyt se on iso likka, edelleenkin suloinen, ohuen hentoinen tukka on kasvanut pitkäksi ja paksuksi ponnariksi. Maailmassa on hauskinta auttaa muita ihmisiä, olla hyvä koulussa ja saada hymytyttöpatsaita, tienata vähän taskurahaa kotihommilla, aerobicata, soittaa pianoa ja kitaraa sekä tietenkin aina niin hauskat pieruvitsit. Ne jaksaa naurattaa meitin Emmaa edelleenkin :)
Lahjaksi neiti sai jo vähän aijemmin pikku-Myyn Nominationiinsa ja tämä kortti toimitettiin vasta tänään, virallisena syntymäpäivänä.
Iloista syntäröitymistä muru! ♥
Pohjana käytin vaaleanpunaista korttia, minkä päälle liimasin tuon jostain scrapbook-setistä olevan pinkin kortin, missä on hauskoja isoja kimalle kukkia. korttia koristin lumitähtileikkurilla, ja niin taustakorttikin näkyy. Leimakuvana on Klemmarikellarista ostamani Swiss Pixies - Heidi among the flowers, minkä väritin puuvärein. Tuon kuvan kanssa meni vähän säätämiseksi, kun en halunnut tytölle siipiä, niin en leimannut kuvaa kokonaisuudessa. Musteeni vaan oli jotain huonoa sekundamustaa (todellakin, en ole ostanut mustaa mustetta kun käytän yleensä ruskeeta, noloa :D), niin sen takia en voinut hyödyntää värikynien aqua-meininkiä; perskutan muste levahti jo kuivavärittäessä.
Lisäksi laitoin koristeeksi muutaman koriste helmen ja eri kukkaseteistä kootun kukan, minkä kiinnitin pienellä haaraniitillä.