Avainnauhan uudistettu painos

Kappas, ja taas työtä sivuava postaus :)

Olen tehnyt itselleni parikin avainnauhaa. Ensimmäisen esittelin täällä ja toisesta en näemmä koskaan saanutkaan kuvia tänne asti. Ensimmäinen oli tehty rautalankaan, eikä kestänyt käytössä kuin hetken, ennen kuin rautalanka kului poikki. Toisen tein metalliseen koruvaijeriin, pujotellen siemenhelmiä ja koristeellisempia helmiä, mitkä varmistin paikoilleen puristehelmillä. Virhe. Puristettavat välihelmet rasittivat koruvaijeria, mikä ei sitten kestänytkään kovassa käytössä, vaan napsahti sitten sekin poikki. Pah.

Nyt taas teki mieli vähän koreilla töissäkin, niinpä tein uuden avainnauhan. Yllätys yllätys, tämäkin violottina (niin kuin ehkä vähän säärystimetkin).

Sommittelin ja suunnittelin pitkän nauhan, minkä kokosin silmukkapäisten korupiikkejen avulla. Erilaisia korupiikki yhdistelmiä oli viisi erilaista; tähti metallihelmet + musta/kirkas säröhelmi, kirkaat siemenhelmet + pitkulainen violetti lasihelmi, kirkaat siemenhelmet + violetit swarovski-kristallit + fuksia säröhelmi, kirkkaat siemenhelmet + ruskea krakleerattu lasihelmi, fuksiat siemenhelmet + kirkkaat swarovski-kristallit + violetti hopeafoliohelmi.

Minusta avainnauhan pitää olla niin pitkä, että avaimia pystyy käyttämään nauha kaulassa. En myöskään tykkää että avaimet pomppii vatsanpäälle, vaan sujautan avainnauhassa killuttelevan avainnipun mielelläni työpaidan rintataskuun. Pitkä nauha roikkuu kauniimmin kaulalla, vaikka avaimet ovatkin sitten tosiaan taskussa. Käyttömukavuuden lisäämiseksi tässäkin avainnauhassa on niskassa nopeasti aukeava magneettilukko (mikä lisää myös käyttöturvallisuutta) ja avaimet killuvat sitten nauhassa roikkuvassa papulukossa. (Vai onko se rapulukko? ikuna en muista.) Testaan aluksi nauhan kestävyyttä näin, tarvittaessa lisään sitten nauhaan vielä koruvaijeria jos se ei meinaa kestää käytössä. (Eli mitä luutavammin teen vielä niin.)

Mutta onhan tämä kyllä tosi söpönen sekä ilahduttava :) Kristallit ja säröhelmet kimaltelee niin kauniisti.

Säärystin säät

Viime viikon vapailun jälkeen minulla on ollut melkoinen työputki, tänään seitsemättä iltaa kustannuspaikalla, ja niiden seitsemän illan lisäksi olen ollut työmaalla kyllä pari aamua ja päivääkin. Tämän illan jälkeen työtunteja tulee täyteen kuusikymmentäkuusi, siis edellisen seitsemän päivän aikana. Ja pakkanenhan se on mikä meidänkin työmaalla puhutta. Minun pööpötini on onneksi surrannut reippaasti, se kun saa lämpöä tolpasta, niin kotona kuin töissäkin.

Mutta töissä käy ulko-ovi vähän väliä, ja vilukissana kärsin vetoisista lattioista. Aluksi yritin änkeä villasukat työkenkiin. Ei hyvä idea. Tykkään käyttää töissä crocseja, ne kun on helppo heittää pesukoneeseen aina silloin tällöin. No villasukat ei niihin mahdu, ja vaikka ne sukat sitten änkeäisi kenkiin, niin jalat kyllä hikoilee muovikengissä. Niinpä keksin tehdä itselleni säärystimet :)

Lanka; Cool Flamme Tweed fuksia + Novita Mambo musta-valk.
Puikot; 5 1/2 sukkapuikot
Silmukoita loin 40, tein ensin joustinneuletta 2 o, 2 n, sitten 1krs oikein fuksialla, 5krs nurin fuksialla, 5krs oik. mustavalkoisella jne. Viimeisen fuksiaraidan jälkeen tein 1krs oikein mustavalkoisella, ja 7krs mustavalkoista joustinneuletta 1 o, 1 n. Vikalla kerroksella päätin silmukat.

Säärystimistä tuli melko löysät, käytössä ne ryttääntyy mukavasti nilkkaan "makkaroille". Lanka on paksua, ja valmista syntyy äkkiä. Vyötteessä sanottiin puikot nro 10, mutta tein tarkotuksella pienemmillä puikoilla, saadakseni säärystimistä jämäkämmät, mutta kuitenkin pehmoiset ja lämpimät.

Hyvin ovat tämän pakkasviikon nilkkojani lämmittäneet, mutta ans kattoo mitä tuo pehmolanka tykkää pesemisestä..

Ja tosiaan, olen saanut ihastella tätä pakkasviikkoa enimmäkseen työpaikan ikkunasta;

Nyt siis pakkasen kautta työmaalle, säärystimet jalassa puuhastelemaan vielä yhdeksi illaksi; huomenna on ihana vapaapäivä ja edessä perusteellista torttuilua. Ihanaa pakkasviikonloppua kaikille!

Pulleron suklaa pallerot

Heipä hei, hyvää päivää :) Ja eilen olikin kyllä hyvä päivä; ensimmäistä kertaa töissä sitten reiluun kolmeen viikkoon. Olipa kiva olla kunnossa, ja päästä töihin. Pää jaksoi vallan mainiosti, mutta fyysinen kunto oli kyllä aikasta kovilla pitkän päivän aikana. Kun on kolme viikkoa vaan sairastanut ja toipiloinut, niin pieni kiirus, näppäryys, puuhastelu, sinkoilu ja joka paikassa oleminen ottaa äkkiseltään koville. Mutta oli meillä lystiä, kun meni liian raskaaksi, niin parempihan se oli nauraa kuin möksöttää.

Leivoin töihin viemisiksi palleroita. Minusta on kiva leipoa töihin, siellä kun menestyy vähän kytysemmän näköisetkin leivokset, kaikki tulee aina syötyä, ja pienellä saa iloiseksi monta suuta. Ja kun tykkään muutenkin leipoa, niin minusta on ilahduttavaa että ne kalorit on jonkun muun lanteilla ja kankuissa, kuin vain minun. Niinpä yleensä leivon lomaltapaluu herkut, kuin myös synttäri, nimppari ja joskus myös juhlapyhä tarjottavatkin. Kerran olen vienyt sydänsurupullatkin, ja ilmoittanut että sen verran ottaa pattiin muutenkin, että saatte tekin vähän lihoa mun piristykseksi. Mutta niin, tällä kertaa oli siis palleroita;

NOPEAT SUKLAA PALLEROT (20-26kpl)

1 pötkö dominokeksejä
1/2 prk vanilja tuorejuustoa (Sunnuntai)
1 levy Pandan suklaata kuorrutukseksi

Jauha dominokeksit. Itselläni ei ole tehosekoitinta, niin avasin keksit, poistin veitsellä sisukset, laitoin keksit 1litran Minigrip-pussiin, suljin pussin ja murskasin keksit jauhoksi kaulimella hieromalla. (Ei muuten Mansikka-dominot toimi niin kuin siinä "vääntö" mainoksessa, mutta Mintut aukeaa juurikin niin helposti.) Yhdistin kulhossa keksimurun, dominotäytteet ja tuorejuuston. Käytin seosta n.15sek. mikrossa, jotta massaa oli helpompi sekoittaa tasaiseksi isolla lusikalla hieroen. Annoin massan hetken jämähtää jääkaapissa (n.30min), otin teelusikalla nokareita massasta, ja pyörittelin ne suupaloiksi. Laitoi pallerot leivinpaperilla suojatulle tarjottimelle, ja nostin kylmään tekeytymään. Tuntikin riittää, itse annoin olla yön yli.
Sulatin suklaan mikrossa, pakasterasiassa, mutta vesihaudesulatus pienessä astiassa olisi sopinut kylmiin palleroihin paremmin. Silloin suklaa pysyy koko ajan juoksevampana ja helpompana työstää. Kastoin pallerot sulaan suklaaseen, kahta haarukkaa apuna käyttäen. Minun palleroihin tuli aika paksu suklaakuorrute, mutta eipä se paljoa makua haitannut ;) Koristelin pallerot lopuksi toisella sulalla suklaalla, roiskien haarukalla suklaa viiruja palleroiden päälle. Nostin vielä lopuksi pallerot leivinpaperin päälle ja kylmään, sitten asettelin ne tarjoiluastioihin.

Tällä kertaa tein kahdenlaisia palleroita. Minttu-domino+vanilja-tuorejuusto+maitosuklaa (koristelu valkoisella suklaalla) ja Mansikka-domino+vanilja-tuorejuusto+valkosuklaa (ja koristelut sitten maitosuklaalla). Vitsi kun oli hyvejä! Itse en yleensä pidä juurikaan mintusta, se kun maistuu hammastahnalle, mutta näissä se kyllä toimi. Ja kun töissä menee kaikki, ja homma lähti vähän lapasesta, niin käytin 2,5 pötköä kumpiakin dominoja ja kumpaankin massaan purkit tuorejuustoa. Pikkupalleroita pyörittelinkin sitten 96, kumpaakin plaatua. Meinas olla ihan riittävästi pyöriteltävää ja suklaaseen dipattavaa :D


Niin juu, joissain blogeissa näitä palleroita puhutaan popseina, mutta kun eivät olleet tikun nokassa niin kuin "lollipopsit" niin nämä ovat nyt sitten palleroita :) Ohjeita vilisee siellä sun täällä, mutta minä löysin ohjeeni ihanalta Mansikkamäeltä.Sieltä kannattaa katsoa muuten muitakin ohjeita, tai muuten vaan poiketa ihastelemaan. Mansikkamäen Ebe on ihan käsittämättömän taitava herkkutaiteilija :)

Neutraalia ja sensitiivistä

Seurasin aijemmin keskustelua sukupuolineutraalista lasten kasvatuksesta, vai oliko se nyt sitten sukupuolisensitiivistä kasvatuskäytäntöä. No mutta kummiskin, itse naureskelin osapuolien tiukoille mielipiteille asiassa, ja oikeesti, olin hämmentynyt jo ihan vaan noista aiheen nimistä (kuka noita keksii???)

No aihehan meni sitten niin kärjistetyksi, että kerrottiin vanhemmista jotka antavat lapsilleen sukupuolineutraaleja etunimiä, lapsia ei saa sanoa tytöiksi taikka pojiksi, vaan pitää käyttää etunimeä taikka lapsi-sanaa, ja lapsen sukupuolta ei kerrota isovanhemmille taikka muillekaan sukulaisille. Minulla ei ole omia lapsia, mutta sanon silti että huh huh. 

Samaisessa keskustelussa nousi esille toinen koulukunta, jonka puheissa jo pienetkin pojat ovat kovia jätkiä jotka ei akkamaisesti itke, eivät käytä sukkahousuja päikyssä ja jotka leikkivät vain pyssyillä, miekoilla, legoilla ja pelaavat sotapelejä. Pienet tytöt taas ovat prinsessoja, jotka eivät oikein osaa mitää muuta kuin laulaa nätisti ja piirtää kivasti ja olla söpösiä ja herttasia, leikkiä nukeilla, lil betseillä ja bratzeilla. Pukeutuvat vain vaaleanpunaiseen, pinkkiin ja glitteriin. Edelleenkään, minullahan ei omia lapsia ole, mutta sanon siltikin että huh huh huh.

No, oma mielipiteeni taitaa paistaa läpi jo tästä kaikesta. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat ovat poikia, mutta kyllä pojatkin saa leikkiä kotia jos tahtovat, tytöt tykkäävät legoista siinä missä pojatkin, kaikki lapset rakastavat kimalletta, ja oikeastaan kenenkään ei tarvitsisi leikkiä pyssyleikkejä. Jos itkettää, niin pitää saada itkeä ja kertoa että on paha mieli. Taisi keskustelu sukupuolisensitiivisestä kasvatuskäytännöstä olla vaan liian monimutkaista meille mölliäisille. Ehkä se tarkoittaa juurikin sitä että kaikki pääsee mukaan, ja kaikki mikä ilahduttaa ja missä lapsi voi olla hyvä, on sallittua ja mahdollista, oli lapsi sitten tyttö taikka poika.

Ja toisaalta, samahan se on onko kyseessä mies vaiko nainen. Kun puhutaan sukupuolien välisestä tasa-arvosta eri tehtävissä, niin esille nostetaan yleensä ne ääripäät; voiko mies olla kätilö, tai voiko nainen työskennellä armeijassa. Entäpä jos ei kärjistettäisi, vaan huomattaisiin ihan vaan kaikkia niitä arkipäivän asioita, mitä ympärillämme tapahtuu. Ystäväni saa hämmästelyjä ja kummasteluja kun heillä mies leipoo kakut ja sämpylät ja muut. Miten sekin kääntyy helposti niin että kyllä on mies tossukka, tai kyllä on patalaiska rouva kun pistää miehensä raatamaan?

Meillä kantakodissa isä teki tosi hyviä täytekakkuja, mutta äiti koristeli ne jos piti olla vähän nätimpääkin kuin kermavaahto lappastuna lusikalla päälle, ja pintaan suklaaraastetta. Äiti teki piparitaikinan, mistä isän suunnittelemilla kaavoilla tehtiin piparitalon osat, mitkä isä sitten kasassa kokonaiseksi kyläksi. Ystäväni vaari neuloi tosi upeita villapaitoja ja teki ihania villalankakissoja.

Eli ilmeisesti jo reilut 20v sitten meillä kasvatettiin neutraaleja kakaroita. Kun mentiin kouluun, niin opeteltiin putsaamaan oma pyörä, laittaan ketjut paikalleen ja paikkaamaan pyöränkumi. Tuttavaperheen setä opetti minut virkkaamaan, koska hän oli ainoa vasenkätinen. Sulakkeet opeteltiin vaihtamaan seitsen vuotiaana, ja pesukonetta harjoiteltiin käyttämään samoihin aikoihin. Hajulukot ja lattiakaivot putsattiin ekan kerran yhdeksän vuotiaana (lettipää tyttöjen pitkät hiuksethan sen meinasi tukkiakin), auton renkaat olen vaihtanut jo 12vuotiaana. Ylioppilaskirjoituskeväänä käytiin ystävättäreni kanssa "auton niksit naisille"-kurssi, opeteltiin vaihtaan ilman suodattimet, öljyt ja jopa paklaan ja paikkaan. Oi, se oli lystiä.
Kun muutin kauas pois opiskelemaan, niin isä neuvoi puhelimessa mitenkä kattolamput kytketään kattoon. Vieläkin muistan että sininen menee siniseen, ruskea ruskeaan ja musta mustaan. Ja muistan toki senkin, että silloin siellä katossa oli vain liila ja harmaa johto...

Koskaan en ole mieltänyt asioita miesten taikka naisten töiksi, vaan aina olen ajatellut että se tekee joka osaa ja tahtoo. Sitäköhän se sitten onkin, jos ei tahdo tehdä, niin voi surutta sanoa että se on toisen töitä, sun kuuluu tehdä se. Mulla kun ei ole ketään kelle sanoa, niin ihan itse teen kaiken :)

Talkoo meiningillä

Minä tykkään tehdä hommia talkoo meiningillä. On kiva olla avuksi, ja kun porukalla tehdään, niin eihän se niin raskasta olekaan, ja hetkessä tulee valmista! Viime kesänä maalasimme ystäviemme talon ja katon, edellisenä teimme toiselle ystävälle poikamiesboxiin täyden remontin ja sitä edellisenä maalasimme ystäväni vanhempien kartanon, kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Ainakin neljät häät on tullut talkoiltua, sidottua kukkalaitteita, taikka pilkottua perunoita salaattiin. Kolmet valmistujaisetkin on saatu järjestettyä porukalla, ja julmetun hienot ja kivat juhlat ovat olleetkin. Tänään talkoiltiin rakkaat saman katon alle, siivoukset, kantamiset, auton pakkaamiset ja purkamiset sekä jälleen kantamiset hoidettiin porukalla. Pizzoineen ja kahveineen koko hommaan meni 1h 20min.  Se oli ainakin 32. muutto missä olin mukana, talkoo meiningillä ja ruokapalkalla.

Talkoissa on kivaa oppia kaikkea uutta. Minä tiedän mitenkä punamultamaalia hierotaan seinään ja mitenkä sattuu kun tärpätillä yritetään hangata sitä punamultamaalia päänahasta. Tiedän mimmoisella säällä kannattaa maalata peltikattoa, mitenkä maalipurkkia ei kannata jättää katon reunalle, mitenkä nosturikori menee ylös ja alas ja mitenkä niitä kulmalautoja, joista loppui maali kesken, niin mitenkä niitä ei sitten jaksetakkaan ihan heti maalatakkaan, jos sitten taas 10vuoden päästä :)
Minä osaan asentaa laminaatin, koota huonekaluja, maalata pesusienellä kaariefektejä seinään ja tapetoida. Ja minä tiedän miten raivostuttavaa on kun sulhasen sukulaiset on kun venyvää räkää ja pakoilevat talkoo meininkiä, mutta ovat kyllä siinä vaiheessa ensimmäisenä paikalla kun talkooväelle pannaan pötyä pöytään. Olen myös oppinut että minun sukuni on valtavan paljon parempi, hauskempi, hyvätapasempi ja jokalailla "hyvempi" kun ne talkoita pakoilevat vässykät. Ja minä myös tiedän mitenkä nostetaan painava muuttolaatikko, ja miten ne pakataan fiksusti autoon, niin että kaikki mahtuu, myös se aina unohtuva polkupyörä. Miten irrotetaan valaisimet katosta ja mitenkä lapsetkin tykkäävät olla apuna muuttamisessa, muussa talkoilussa ja porukalla tekemisessä. Talkoissa oppii myöskin sen, kuinka hyvälle maistuukaan itse tehty pizza innokkaan puuhastelun jälkeen.

Mutta sitä minä en vieläkään ymmärrä, että miten se "näpsäkkä, ihan kevyt kantaa"- sohva muuttuu "rohjake, halvatun painava"-sohvaksi, mistä ei saa mistään kiinni, kun sitä pitää kantaa viidenteen kerrokseen. Miksi se semmoinen sohva ei _koskaan_ mahdu sitten kumminkaan hissiin, ja _aina_ jää 5cm:stä kiinni.
En vaan tajuu.

Kiitos maailmanparhaat ♥

2,5vuotta olen ollut töissä samassa paikassa. Tai no jos tarkkoja ollaan, niin olen ollut siellä jo pidempään, tehden sijaisuuksia opiskeluaikana ja tienaten rahukkaa lomien aikana. Olen oppinut niin valtavasti; toimenpiteistä, ihmisistä, tavotteista, arvokkuudesta, kohtaamisesta, tekemisestä, toteuttamisesta, dokumentoinnista, ihmisestä ja elämästä.

Olen vihannut aamuja kun olen raahustanut töihin ja murahdellut ensimmäiset tunnit. Olen kokenut turhautumista ja kykenemättömyyttä epäreilujen tilanteiden edessä. Olen ollut hämmentynyt ja surullinenkin onnettomasta henkilöstöpolitiikista ja loukkaantunut alentavasta tavasta hoitaa asioita. Olen fyysisesti ja psyykisesti tehnyt töitä äärirajoilla, ja joskus joutunut jopa venymään niistä yli. Olen kiukutellut, enimmäkseen itselleni siitä riittämättömyydestä, mutta myös konahtanut muille. Olen nähnyt kärsimystä ja surua ja tuskaakin. Olen nähnyt sen kaiken.

Ja silti olen niin onnellinen ja kiitollinen. Olen nauranut koomisia tilanteita, hyviä hetkiä ja uskomattomia juttuja. Olen ihaillen katsonut todellisia ammattilaisia joiden kanssa olen saanut työskennellä, niitä jotka ovat niin kovia "jätkiä/eukkoja", että heidän ei tarvitse esittää mitään taikka todistaa mitään, he vaan ovat. Olen saanut kauniita kiitoksia, kädestä kiittämisiä ja kiitollisia katseita palkkioksi inhimillisyydestäni ja ammattitaidostani. Muistan elämää suurempia, hienoja, uskomattomia selviytymistarinoita. Olen kokenut onnistumisen hetkiä. Olen oppinut niin valtavasti, että kaiken sen ajatteleminenkin pakahduttaa. Koin hienoa toveruutta, yhteenkuuluvuutta, ymmärrystä, arvostusta, kunnioitusta ja ystävyyttä. Olen saanut sen kaiken.

Tänään oli viimeinen työpäivä kera aurinkoisen sydämellisten maailmanparhaiden. Edessä on kolme viikkoa lomaa, sitten uusi työpaikka ja uusi opiskelupaikka. Tosin talo on edelleenkin sama, vaikka työpiste vaihtuukin, ja opinaihe on edelleenkin sama, vaikka koulu vaihtuukin. Vanhaa ja tuttua, mutta silti uutta ja opittavaa. Kutkuttavaa.

Kiitän teitä niin kuin osasin, kortilla, herkuilla ja kiitoksin. Olette tärkeitä ♥