Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustaminen. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. tammikuuta 2015

Eteisen uudet vaatteet

Kotona mua on jo pidempään häirinnyt eteinen, sen jotenkin levoton ja nuhruinen ilme. Aiemmin pienen kotini pieni eteinen näytti siis tältä;
 



Halusin eteisen yleisilmeestä vaaleamman ja rauhallisemman, ja niinpä tuunailin uuden kenkätelineen, suunnittelin sisustuskasseja mitkä äiti ompeli, ja ostin uudet matot. Helppo pieni, mutta huomattava uudistus. Nyt täällä näyttää tältä;

 Ulko-oven sisäovessa roikkuneet laukut keräsin pois, irrotin koukut, kittasin niistä jääneet jäljet peittoon, ja päällystin välioven kiiltävällä valkoisella 90x250cm dc-fix-muovilla. Oven kahvan irrotin muovin kiinnityksen ajaksi, ja muovikalvon reunat kiinnitin hiustenkuivaimen avulla, niin lopputuloksesta tuli tosi siisti ja kiva. Naulakkohyllyn päällä olevat tumppu-pipo-huivi-korit saivat uudet harmaat sisuspussit, mitkä äiti ompeli.

 Näkyviltä pois kerätyt laukut laitoin valkoisiin sisustuskasseihin, mitkä nostin seinälle, käden ulottuville hauskoilla oksa-naulakoilla. Nämä kassit on tehty vanhoista ikean pimennysrullaverhoista, missä oli sopivan jämäkkä kangas pysymään muodossaan. Kasseja on eteisessä kaikkiaan neljä, kolme seinällä,  ja yksi lattialla ulko-oven vieressä, mihinkä sujahtaa hyvin kaupan paperikassi keräyspapereineen. Suunnittelin mallin sopivan isoksi kierrätyspapereille, mutta samalla myös sopivan kapeiksi tuolle pienelle seinän pätkälle. Maailman paras äitini ompeli nämä kassit leikkaamistani paloista, ja teki niihin nuo harmaat kantatut reunat kanttinauhalla.

Kenkätelineen lisäksi ostin eteiseen harmaat "joka sään" matot ihan vaan Prismasta, ja toisesta matosta leikkasin mattoveitsellä pienen palan pois, että se mahtui paremmin paikalleen, olohuoneen ja keittiön väliselle kulkuväylälle.

 Tuunaamani kenkätelineen ja mattojen lisäksi ostin muutaman erillisen naulakon;

 Nämä hauskat lintunaulakot on Qualyn, ja tilasin ne seinäjokelaisesta sisustuskaupasta, täältä. Arvoin pitkään eri värien välillä, vihreätkin linnut olisi ollut tosi hauskat, mutta päätin pysyä valkoisessa yleisilmeessä, ja valkoisten oksien linnutkin saivat olla valkoisia.

Lisäksi tilasin yhden tällaisen hirvinaulakon avaimille. Sekin on merkiltään Qualy, ja tilattu samasta seinäjokelaisesta sisustusliikkeestä, hirvi-naulakko löytyy täältä. Naulakossa on alla voimakas magneetti, mihinkä avainnippu on helppo "törkätä" vaivatta kotiin tullessa, ja mistä se on yhtä helppo napata mukaansa lähtiessä. Minusta aivan loistava keksintö! Auton avaimet roikkuvat yleensä hirven sarvissa, ja tällä hetkellä työavaimet roikkuvat hirven kaulassa - minulle paljon parempi vaihtoehto, kuin yksikään avainkaappi :)

Sisustuskassien lisäksi äiti ompeli vielä samaisesta pimennysverhokankaasta pyöreän kopan kaikille vilukissan villasukille :) Kopassa on tarkotuksella noin leveä reunus - se näyttää kivalta, ja sitä nostamalla kopasta saa tarvittaessa vielä isomman. Leveä reunus myös tukee koppaa pysymään muodossaan.

EDIT; Tähän vielä lisäyksenä lähikuvat äidin ompelemista sisustuskasseista, illan hämyssä kuvattuna;


Mielestäni eteisestä tuli näillä pienillä muutoksilla paljon siistimpi ja pirteämpi. Keväämmällä yleisilmeiseen voi pienellä vaivalla lisätä lisää väriä, mutta tällä hetkellä tämä näyttää oikein kivalta. Vaikea sanoa, että mikä oli paras idea, seinällä olevat sisustuskassit, päällystetty kenkätelinepenkki, vaiko päällystetty sisäovi. Hmmm, jos vastaan että kaikki, ja naulakot kans! :)

lauantai 17. tammikuuta 2015

Tuunattu eteisen penkki/kenkäteline

Jo pidempään olen suunnitellut eteisen päivittämistä. Halusin eteiseen kenkäteline penkin, minkä päällä istuen on helppo vetäistä saapikkaatkin jalkaan. Minun piti ostaa Ikean Tjusig-säilytyspenkki, mutta se olikin ihan liian iso pieneen eteiseeni. Niinpä päädyin samantapaiseen, mutta pienempään Hemnes-säilytyspenkkiin. Mutta mutta, hemnes-penkissä oli kahvat, mitkä olivat tiellä pienessä eteisessäni, ja niinpä yksi aamu kahvin lomassa hain kellarista sahan;


Ja sen jälkeen ei ollut enää penkin kahvat tiellä :) Päällystin penkin päällisen suurikuvioisella dc-fix-kalvolla. Olin käyttänyt kalvoa aiemmin keittiön sisustamiseen ja siskoloisten kaiuttimien päällystämiseen, mutta tällä kertaa älysin mennä Bauhausiin etsimään kalvoja - jeskamandeera mikä valikoima värejä, tekstuureja, kuoseja, leveyksiä ja hintakin vieläpä kohdillaan! Itse ostin Dc-Fixit aiemmin askartelukaupasta, mutta Bauhausista ne saa yli puolet halvemmalla, ja valikoimakin on huomattavasti laajempi, joten suosittelen!


Tämä penkki sai siis pintaansa roheakuvioisen, muka metallisen pellin, mutta oikeasti Dc-Fix-kalvon, ja lopputuloksesta tuli parempi kuin hyvä! Roheapintainen kalvo oli hankala kiinnittää penkin reunojen alle, ja vasta tämän projektin myötä opin YouTubesta, kuinka kalvo kiinnitetään hiustenkuivaimen avulla. Siitä lisää jatkossa, mutta tämä mainittakoot jo tässä vaiheessa, jos muillakin on vastaavia ongelmia - YouTubesta löytyy lähes aina vastaus :)

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Korutaulu tytölle


Hyvä ystäväni tuli tyttärensä kanssa kylään, ja suunnitelmissamme oli tehdä tytölle iso korutaulu korviksille, aiemmin tekemiäni korutauluja yhdistellen. Tauluun käytettiin olemassa olevia kehyksiä, solumattoa/retkeilypatjaa ja kangaskaupasta hakemaamme kangaspätkää, sekä paljon liimaa. Kankaan valinnassa on oleellista, että se ei ole liian tiivistä - näin korut on helpompi painaa siitä läpi.


Lisäksi teimme tytön kanssa taulun koristeeksi kolmiulotteisin kukkia. Työergonomian huomioden (göröhöm) leikkelimme Bigshotilla erikokoisia kukkia, minkä reunat väritettiin huulipunan sävyisellä musteella, ja kukat pyöristettiin muotoonsa muotoilutyökalulla. Tyttö innokkaana leikkasi kukat, ja pyöritteli ne muotoonsa, minä hoidin reunojen värjäyksen, kukkien kokoamisen ja koristelun.

 Kukkien lisäksi tauluun tuli muutama samalla tavalla tehty lehti, ja liimasin vielä "timangeja" koristeeksi.

 Muuten taulua koristaa kaikki ihanat korvakorut, mitä neiti 10veellä on paljon - ne on se tämän hetken juttu :)

Neiti ja neidin oma taulu, porukalla tehty ja koristeltu :)

tiistai 9. syyskuuta 2014

Muistellen

Tänne blogiin aiemmin laitellessani kuvia kesäisestä kodistani, huomasin olkkarin tapettiympyräkollaasin jääneen jotenkin kesken toteutukseltaan. Ajatukseni oli lisäillä siihen eri tapetteja ajan kanssa, mutta se oli jäänyt. Niinpä päätin uudistaa seinää kertaheitolla, ja lisätä siihen eri kokoisina ympyröinä kaikkia niitä tapetteja, mitä olen aiemmin käyttänyt olohuoneen kolmessa isossa paneelimaisessa tapettitaulussani.


Lopputulos on mielestäni melko villi, ehkä levotonkin, mutta silti jotenkin hauska - päivä päivältä pidän tästä enemmän :) Ja hauska katsella, sekä muistella, että mitenkä erilaisia tapetteja paneelitauluissa onkaan vuosien varrella ollut.

Niin, ja niistä vuosista tulikin mieleeni :)
Lueskelin eilen pitkästä aikaa blogilistaani, vieraillen noissa kaikissa blogini oikeassa reunassa näkyvissä blogeissa. Huomasin, että monessa blogissa vietetään näihin aikoihin synttäreitä :) Ja tiettekö, niin se on tässä minunkin blogissa - ensimmäinen blogikirjoitus tuli aikoinaan julkaistua 09.09.'09, eli viisi vuotta sitten. Ja huomasin myös sellaisen pienen yksityiskohdan, että tämä kirjoitus on blogini 555. julkaistu teksti :)

Harmi vaan, että olen ihan järjettömässä flunssassa, ja näin ollen en pääse nyt tekemään lottoriviä, mikä vilisee kaikkia mahdollisia vitosia. Ja samasta syystä tämä juhlapäiväkin jää nyt blogissani sen suurempia juhlimatta taikka muistelematta, koska ihan juurikin joudun taas kömpimään takaisin peittoihin niistämään aivojani pihalle sekä yskimään keuhkojani ulos, mutta pikaisesti sain kuitenkin laitettua tuon kuvan noista kivoista tapeteista. Sitten taas lisää kuveja kodistakin, kun tyhjät teemukit ja käytetyt nenäliinat on siivottu pois ;)

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Smaragdia ja rubiineja


Aurinkoinen hellekesä muutti alkukesän kotini parvekkeen varsinaiseksi viidakoksi. En muista mikä tuo köynnös on, mutta se kasvaa silmissä, ja olen ristinytkin sen tappajaköynnökseksi ;) Iso amppelimansikka innostui vasta näin loppukesästä tekemään marjaa. Täällä on edelleenkin niin vihreän vehreää - smaragdin hehkua punaisilla rubiineilla, oih!




tiistai 17. kesäkuuta 2014

Tervetuloa kesään!

Josko pitkästä aikaa kutsuisin teidät kylään meille, noin niin kun kesän kunniaksi :) Tervetuloa!

Jaahas, laitetaas kahvit tulille keltaisessa keittiössä, Kuusaman kukkiessa. Matto kaipaisi juuriharjaa ja mäntysuopaa, ikkunat viledaa ja fairya - selkeästi molemmat kesähommia, ja vielä tulossa :)


Keittiö sai lisää keltaista jo aiemmin keväällä, ja edelleenkin nuo hymyilyttää mua.


Ai mutta hei, käsipesulle. Punainen vessa on vielä punaisempi, kuin ennen. Punaiset Koziolit saivat keväällä uuden kaverin, peilin vieressä olevan linnunpönttö-vanulapputelineen.



Ja sitten olkkariin, missä Riku-Krokomatiili pitää vahtia omalla paikallaan.


Oli muutes aikanaan ajatus, että olisin lisännyt noita tapettiympyröitä tuohon sohvan päällä olevaan kollaasiin sitä mukaa, kun vaihdan tapettitauluihin tapetit. No enpä oo lisännyt. Nyt seinällä on kymmenennet tapetit, ja niistä vain ensimmäiset on päässyt tuohon kollaasiin. Vähän alkoi kyllä houkuttamaan, tätä joutuu harkitsemaan....

Toisessa nurkassa perhosia vahtaa Tsilpitsonna, mikä taitaa kärsiä kuumuudesta tai muuten vaan lussahduksesta, tuskinpa sen 7kg painoisella "kilvellä" on mitään osuutta asiaan.


Olkkarin ikkunaa kransseineen onkin näemmä kosolti haastava kuvata näin valosalla, mutta siinä se on. Ja pimeälläkin on.

Mummun peili on paikallaan, ja sen edessä veikkaloisilta saatu synttäröitymiskimppu - vielä 10.päivänä kauniina ja kesäisenä.


Afrikkataulut, kirahviperhe ja Kivi-tuikut löysivät tiensä takaisin paikoilleen, ja puuhunkin kasvoi taas lehdet. Lisäksi puuhun lennähti lintuja :)



Ja olkkariin lensi muitakin lintuja niiden kymmenensien tapettien muodossa.


Aluksi en välittänyt näistä tapeteista, nyt pidän niistä koko ajan enemmän :)

Olkkarista siirrytäänkin länsisiipeen, eli makkariin, missä aiempi pinkin pinkki on muuttunut osittain levolliseen harmaaseen. Tosin tyynyissä on edelleenkin pinkkiä ja luumua, sekä uutena turkoosia.



 Ja vielä harvinainen kuvakulma makkarista - seinällinen kaappeja, missä on kaapilliset vaatteita.

Koukkastaanpas sitten vielä verhon taakse parvekkeelle, vihreään keitaaseeni.

Istahda toki paistattelemaan päivää, ja ihastelemaan vihreää köynnösverhoa ja muita kukkia.



Ja on parvekkeella muitakin vihreitä verhoja. Ja tauluja sekä peilejä.




Tervetuloa siis meille. Istahda nauttimaan ilta-auringosta ja ehkäpä jäätelöstä sekä mansikoista. Kesä on ihimisen parasta aikaa, toppatakissa taikka ilman *syrän*