lauantai 18. tammikuuta 2014

Koreat muuttolinnut

Nämä pimeät kuvat ovat jääneet esittelemättä, mutta tein pikkupikkusiskoille joululahjaksi kaulakorut.


Olin suunnitellut tekeväni korut puupahvista Sizzixin Mini Bird and Cage Setillä, mutta vaikka puupahvista olisikin saanut tarpeeksi kestävät korunosat, niin se oli ihan liian jämäkkää stanssaamiseen - osat jäivät jumiin leikkuustansseihin, eikä niitä saanut ehjänä irti. Niinpä oli pakko kipaista Sinellistä tuo iso Caged Bird-stanssi, ja leikata sillä kuviot mustasta, valkoisesta ja kirkkaasta kutistemuovista. Kutistin palat uunissa ohjeiden mukaan, ja heti uunista otettuani painoin niitä vielä paistinpannunpohjalla ihan tasaisiksi.


Käytin koruissa hauskoja neliönmallisia välirenkaita, ja toiseen häkkiin kiinnitin koristeeksi sekä painoksikin niillä tummanvioletteja Swarovskin Bicone 6mm kristalleja, toiseen koruun tuli vihreitä Swarovskin Bicone 6mm kristalleja. Yritin käyttää tasapäisiä korupiikkejä kristallien kiinnittämiseen, mutta pinnani ei yksinkertaisesti riittänyt niiden käyttämiseen, ja niin nuo kristallit saivat vielä koristeikseen nuo lenkilliset korupiikit. Täytyy vielä harjoitella tätä hommaa :D


Pieniin lintuihin laitoin ihan pienet pätkät ketjua, ja pienet papukaijalukot kiinnittämistä varten. Leikattuani linnut kutistemuovista tein niihin ripustusreijät ihan tavallisella toimistoreijittimellä. Uunissa linnut kutistuivat tosiaan noin paljon :)



Papukaijalukkojen avulla pienet linturiipukset pystyy kiinnittämään kaulakoruun haluamaansa kohtaan. Laitoin ketjuun noita neliö välirenkaita 8cm välein, molemmille puolille ketjua vähän eri rytmillä. Lintuja voi laittaa koruun niin monta kuin halua, tai olla laittamatta.


Pakkasin korut lasirasioihin, mihinkä laitoin pohjalle ihan vaan vanulaput. Molempiin koruihin tuli kaksi valkoista, kaksi mustaa ja yksi värillinen lintu, kristallein koristellun linnunhäkin lisäksi, ketjusta tuli 76cm pitkä. Minusta näistä tuli ihan söpöset :)

12 kommenttia:

  1. On kyllä söpöset!
    Toi kutistemuovi on mulle ihan vieras materiaali. Mulla on joku tuntuma, että lapsena on jotain tehty jostakin ton tapasesta mutta ei sa mitenkään päin kiinni, että mitä on tehty ja missä ja mikä se materiaali sitten oikeen oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin :) Kutistemuovi on kyllä tosi hauskaa ja helppokäyttöistä, kannattaa tutustua. Jossain sitä puhutaan krumpiksena tms. mutta löytyy kyllä ihan kutistemuovinakin. Sitä on olemassa eri värejä, itselläni on kirkasta, valkoista ja mustaa. Ne on A4.n kokoisia, ohuita, vähän niin kuin piirtoheitin kalvoja, mistä toinen puoli on kiiltävä ja toinen puoli karhea, mihinkä voi piirtää tai värittää niin tusseilla, puuväreillä kuin liituväreilläkin. Kalvosta leikataan haluamiaan kuvioita, väritetään halutessaan ja kutistetaan ihan vaan tavallisessa uunissa 175C n.3min -> Kuviot kutistuu noin 1/5 osaan, ja paksuuntuu, ja mahdolliset väritykset kirkastuu. Kuvioista voi tehdä niin koruja, avaimenperiä, kuin ihan mitä keksii :) Mainiota askartelua niin lapsille kuin meille "aikuisillekin" :D

      Poista
  2. Olen nähnyt tämän tyylisiä osto-koruja, mutta nämä on kyllä 100 kertaa suloisemmat! En voi kuin ihmetellä sun idearikkauttasi! :)
    Oikein leppoisaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina! :) Mun mielestä näistä tuli kyllä kivat, ja tuo muunnettavuus oli näissä kyllä tosi hauska jutska :)

      Poista
  3. Kivoja :) Täytyy itsekin jossain vaiheessa kokeilla kutistemuovia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy kyllä myöntää, että innostun joka kerta tuosta kutistemuovista suuresti! :D Se kutistuminen siellä uunissa on vaan jotenkin niiiiiiin jännä juttu.

      Poista
  4. Mä en tajunnutkaan, että molemmille oli useampikin tirppis. Tosi kiva idea ja lisää muunneltavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Juu, laitoin noihin koruihin noita neliö välilenkkejä juurikin siksi monta, että tirppojakin voi laittaa sitten monta :)

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Ei tosiaan sillä toisella stanssilla onnistunut, mutta jostain sain vähän vihiä tuosta toisesta isommasta stanssista, ja jo läks homma rullaan ;)

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)