lauantai 28. syyskuuta 2013

Koreita kynttilöitä

No niin. Joudun nyt tässä sitten ihan avoimesti tunnustamaan ja sanani pyörtämään, käsi ylös virheen merkiksi, hep! o/

Aina olen ollut sitä mieltä, että halloween on typerää jenkkiläistä hapatusta, ja vaan kaupallista kotkotusta, eikä semmotteisiin pitäisi lähteä. Suomessa on Pyhäinpäivä, jolloin muistetaan kuolleita, viedään haudoille kynttilöitä, ja muistellaan menneitä. Piste.

Nooooh. Sainpas tässä kuukausi sitten puhelun serkkuni 8vuotiaalta pojalta, joka halusi tiedustella, että löytyisikö minulta hänelle halloween kakkua? Enhän minä mitenkään voinut vastata ei, kun tämä päättäväinen nuorimies niin innoissaan asiasta tiedusteli :) Hänellä oli tarkat näkemykset kakusta, ja sovimme että toimitan hänelle sellaisen halloweeniksi. Myöhemmin vielä sovimme hänen mummunsa, eli tätini kanssa, että juhlat olisivat Pyhäinpäivänä, ja kerta juhlat järjestetään, niin niihin voisi tehdä vaikkasta mitä kaikkea kivaa - ruokia, herkkuja, juomia, koristuksia ja asuja. Ajatuksena jotain hauskaa ja ihanan karmivaa!

Olen keräillyt erilaisia eteen tulleita hauskoja halloween-ideoita Pinterestiini, tänne. Tädin olen saanut jo lähes hullaantumaan, ja vaikkasta mitä on suunnitteilla - ihan hirmuhauskaa järjestellä juhlia! :D

Mutta niin, tekin nyt sitten pääsette osallistumaan tähän hapatuksen hypetykseeni :) Ajatuksena on saada mahtavaa, ja hienoa, ja karmivaa, ja hykerryttävää, ja herkullista, ja hypityttävää, ja kaikkea! Mutta tehdä siis kuitenkin mahdollisimman paljon itse. Kaikki ideat ja ajatukset ovat enemmän kuin tervetulleita! :)


Ihan ekana sain idean näistä kynttilöistä. Hemtexin alessa oli valkoisia pöytäkynttilöitä, ja Sinellistä hain mustaa vahaväriä kynttilöille. Siitä sitten aloin piirrellä. Näihin halloween kynttilöihin tein toiselle puolelle erilaisia hämähäkin seittejä, ja toiselle puolelle "ei niin kivoja" haamuja :) Väriä oli helppo käsitellä, kuin liimaa olisi pursottanut, tosin itse olin malttamaton ja piirsin molemmat puolet samantien - toisen puolen piirtämistä olisi kyllä helpottanut, jos ensimmäinen puoli olisi saanut kuivua rauhassa. Mutta menihän se näinkin. Väri kuivui tasaisemmaksi ja kiiltäväksi, sekä täysin kuivaksi 12tunnissa. Voisin kuvitella, että näistä tulee hauskoja varsinkin sitten, kun kynttilät on saanut muutaman tunnin palaa - valo alkaa kajastaa kuvioista läpi, ja varsinkin haamut on varmasti hauskoja kun kynttilät lyhenee :)


Tein myös kaksi kynttilää samalla tavalla kuvioiden ystävälle, jolla on mustavalkoinen koti - näistä voi sitten aina kääntää sen puolen näkösälle, mikä fiilis milloinkin on ;)

Nämä kynttilät ole helppoja tehdä, ja erilaiset kuvioinnit onnistuvat varmasti myös kouluikäisiltä lapsilta.

10 kommenttia:

  1. Minusta tuo hämähäkki puoli on ihanan kauhea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, alotin piirtelyn yhdestä noista isoista hämppisverkoista, ja sitten pikasesti tein toiselle puolelle tuommoisen naaman. Siitä ne lähti sitten muotoutumaan :) Mäkin luulen, että nuori herra 8vee innostuu noista hämähäkeistä, ite innostuin ehkä kummiskin enemmän noista naamoista :))

      Poista
  2. Siistiä! Meillä on Halloween-pippalot 25.10...jotain pientä uutta oon netistä löytäny (mm.korvavaikkupuikkoja), lisää ois hakusessa. Jotain vanhoja juttuja kyllä tulee kanssa...ja kattoo nyt mitä ehtii töitten päälle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei teijän bileethän on jo sitten melkeinpä kohta! :) Käys kuikuileen tuolta pinterest-linkistä, pinnailin sinne erilaisia juttuja, jos niistä löytyisi sellaisia kivoja nopeasti toteutettavia :))))

      Poista
  3. Ihania kynttilöitä, taidan tehdä näistä oman version :) Tänään juuri katselin ikeassa valkoista kynttiläsarjaa ja mietin, että näihin olisi kiva piirtää jotain.Itse ajattelin tehdä pähkinänkuorista hämähäkkejä Halloweeniksi, ne voi olla lasten mielestä kivoja, kun laittaa jalat joita saa väännellä. Tule käymään blogissani ja osallistu arvontaan, vain nimi on muuttunut: http://onnellinenoliivi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva nähdä, minkälaisia koristeluja teet kynttilöihin :) Noita kynttilävahavärejä oli ainakin meidän lähisinellissä (Ideapark) montaa eri väriä, ja varmasti niitä löytyy näin joulunkin lähestyessä muista askartelutarvikekaupoista.

      Ja kiitos kun vinkkasit tuosta blogin nimen vaihdoksesta, muutan osoitteen tuohon omaan listaanikin, niin löydän jatkossakin perille :)

      Poista
  4. Halloween on kamalaa amerikkailaista hapatusta, mutta kun ne teemavärit ovat aivan mahtavat ja sitten on niitä kurpitsoja ja lepakoita ja kaikkea mahdollista :-) Kynttiläsi ovat aivan mielettömän upeita, kerrassaan mainioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehhehhee, sitähän se nimenomaan on! Ja olen vuosia ollut tämän hapatuksen suuri vastustaja, murahtelija ja mulkoilija. Mutta silti, ymmärrän TÄYSIN että alakouluikäisistä lapsista se on ihan paras juhla - on kaikkea karseaa, ällöttävää, löllöttävää ja ihanan karmivaa, sillain hykerryttävän turvallisesti :)) Ja onhan se kyllä ihan ihanaa tehdä tuota kaikkea näin aikuisenakin, ei vain niitä hattaraunelmia, kruunuja ja merirosvoja, vaan jätesäkeistä tehtyjä pöytäliinoja, lepakoita, kummituksia ja kaikkia ällötyksiä! :D

      Pinterestistä löytyi kyllä oikeasti kaikkea ällöttävää, kakku missä rotta järsi irtileikattua kättä, murhapaikaksi lavastettuja kylpyhuoneita jne. Mun makuun ne menee överiksi, jopa ihan vaan aikuisten juhlissa, mutta olen kyllä ihan innoissani kaikesta tuommoisesta vähän karmeasta, juurikin tuollaisesta mitkä sopii alakouluikäisille lapsille, ja mulle :D)))

      Kiitos sinne pöydän kulmalle kynttilöiden kehuista, niitä oli kyllä kiva ja kivan nopea tehdä - suosittelen! :)

      Poista
  5. Upeat kynttilät, hieno idea kiitos!
    Mulle on käynyt vähän samoin halloweenin kanssa, onhan se ameriikan hapatusta mutta toisaalta, kaikki hauska ja lasten riemu tähän pimeyteen on ihan jees. :)
    Heitin sua muuten haasteella.. :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollos hyvä! :) Ja mun täytyy nyt tässä isoon ääneen, ja avoimesti julistaa aikaisemmasta takin kääntöni, koska olen aikasta pitkään ja monessa tilanteessa muistanut murahdella tuolle halloweenille :)) Mutta jospa mä nyt sen kohta anteeksi saisin ;)

      Täytyypä käydä poimimassa haaste matkaan, kiitos!! :)

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)