Oikeasti olen tuumaillut semmoista asiaa, että jos kerta kanoillakin on oikeus olla onnellisia ja kaikki tahtoo onnellisten kanojen munia, niin minkä takia me ihmiset kotkotetaan edelleenkin tehokanaloissamme, yrittäen tehdä mahdollisimman paljon, mahdollisimman pian, mahdollisimman vähällä, kotkottaen samalle "mulle, mulle, mulle!" Sillä tavalla ei voi olla kovinkaan onnellinen taikka terve, eihän ne tehokanaloiden kanatkaan ole (kuulemma).
Ja mietin myös sitä, että voisko sitä ryhtyä muumiksi? Sitä saisi syödä kaikkia herkkuja, kömpiä peittoihin nukkumaan omaan sänkyyn, herätä jouluksi leikkimään, laulamaan, juhlimaan ja odottamaan joulua (jos joku muistaisi herättää), ja sitten voisi jatkaa unia siihen asti kun kevät toisi linnut tullessaan ja sulattaisi lumet mennessään. Ihoni on kyllä melko kalvakka, maha möhö sekä pääkin sisaruskatraan isoin, eikö sillä voisi jo päästä talviunille... Mutta eipä mulla sen kummempia, kuhan vaan tässä ajattelen.
Kuva lainattu täältä
Minun huone olisi tuo pieni kammari tuossa kuistin päällä, salin vieressä, siellä olisi varmasti hyvä sekä lämmin nukkuapussuttaa, eikä keittiöönkään olisi pitkä matka.
Mä olen haaveillut myös elämästä muumina. Ihania kesiä merenrannalla, pieni seikkailuja ja puutarhajuhlia.
VastaaPoistaMies katkaisi haaveilta siivet. Olisin muumimamma. Kuka Muumilaaksossa paiskii hommia? Pappa kirjoittaa, purjehtii. "Lapset" leikkii. Mutta mamma hoitaa kasvimaata, hilloaa, ompelee, parsii, kokkaa... not fo me :(
Nousujohteista loppuviikkoa!
Se on syksyä ny. Onneks kohta tulee Joulu ja sitten kohta jo kevät. Mää voisin Joulun jälkeen ottaa torkut ja herätä maaliskuun lopulla.
VastaaPoistaKaikesta huolimatta-ihanaa syksyä sinulle--
VastaaPoistaJuttujasi on kiva lueskella--
Voi Kepposka, mies on ihan turhan rationalistinen tähän muumimaailma-ajatteluun! Sitä paitsi, se on se Viljonkka jolla on monta lasta... Ei hyvä. Sä oisit tietenkin Myy, joka olisi aina paikalla kun tapahtuisi jotain hauskaa ja jännittävää, ja välillä sä olisit Niiskuneiti, joka söisi herkkuja ja jota Muumipeikko palvoisi. Jos muuttuisi muumiksi, niin kyllähän sitä voisi sitten ite valita että kuka ois. Nih. ;)
VastaaPoistaSanna-Mari, kyä o syksy ny, o. Tunnustan tässä (näin meitin kesken) että paistoin ensimmäiset joulupiparit glögin kaveriksi maanantaina. Tulis jo joulun aika, tai siis edes marraskuu, niin vois keskittyä siihen odotukseen.
Ja KIITOS An, kiva kun kävit jättämässä terveisesi :) Kyllä tää tästä kohta taas helpottaa, olen vaan niin valon, auringon ja lämmön lapsi, että syksy vie aina hetkellisesti voimat, eikä kynttilöiden valo taikka villasukkien lämpö meinaa millään riittää. Mutta kyllä tää taas kohta tästä kirkastuu :)
Muumeilussa olisi tosiaan puolensa. Minäkin olisin ihan valmis käymään joulun jälkeen talviunille ja heräämään vasta sitten, kun krookukset kukkii...
VastaaPoistaToisaalta, talvella saa luvan kanssa käpertyä kotiinsa peiton alle, polttaa kynttilöitä, olla epäsosiaalinen ja kerätä voimia kevättä varten. Ja viettää suuri osa viikon hereilläoloajasta töissä. :(
Että esikoisen synttäreitä ja joulua odotellessa...
Viitaten aiempaan keskusteluumme aiheesta, niin lisäisin vielä, että mua kuumastuttaa eniten yksi juttu. Nimittäin on niin perin kummallista, että pimeässä asuvalta kansalta vaaditaan samanlaista tehokkuutta ympäri vuoden! Eikö se ole luonnonvastaista? Ihminen on kuitenkin geneettisesti vielä eläin ja vasta lyhyen aikaa ollut "korkeampi (tehokas) olento", joka suorittaa. Ennen vanhaan elettiin kellon ja valon vaihtelun mukaan, mentiin nukkumaan kun tuli pimeä (klo 17...?) . Nyt tarttee koko ajan vaan jaksaa jaksaa ja tehdä tehdä. Täytyypä kirjoittaa tästä omassa blogissani, jahka siis JAKSAN.
VastaaPoistaMuumeile rauhassa! Se on terapeuttista.
Työnantaja toivoi minun olevan ainakin fyysisesti läsnä kustannuspaikalla tänään klo 13:30-22:00, ja huomenna 07:00-22:00. Joten tää on kait se hetki kun kuuluu muumeilla kohti omaa sänkyä... Tyydyn siis syömään suklaata, ja muumeilen sitten jossain muussa vaiheessa, jahka kerkiän *kot kot* ;>)
VastaaPoistaEi noi sun aatokset ole ollenkaan hullumpia! Itse olen opetellut, juu-u opetellut, tässä vuosien saatossa hellittämistä. Aina ei tarvitse suorittaa ja joka nurkan ei tarvitse olla ojennuksessa. Töissäkin on jatkuva kiire, mutta teen sen minkä yksi ihminen kahdeksassa tunnissa ehtii. Onneksi on työ joka jää työpaikalle kun oven lähtiessään sulkee. Aina kun muistaisi elää tässä hetkessä ja iloita siitä. Leppoisaa syksyä sinulle :)
VastaaPoistaLoistava ajatus!! Voisin myös olla karhu talviunineen, pehmoisenlämpöisine turkkeineen, tassuttelisin verkkaan sammaleella, natustaisin mustikoita... olisin vain, vailla kiirettä...
VastaaPoista