perjantai 9. syyskuuta 2011

Maailman paras omenapiirakka

 
Vaatimattomasti maailman parhaaseen omenapiirakkaan tarvitaan monta kulhoa ja ihan niin paljon omenoita, kun niitä vaan on. Mutta pienellä vaivalla saa paljon piirakkaa, mikä on kyllä todella hyvää ja maistuu kunnolla omenoille, nam :) Olen saanut tämän herkullisen ohjeen iskän vaimolta, joka muistaakseni on ottanut ohjeen käyttöön jostain lehdestä. Piirakan tekoon tarvitaan kolme kulhoa (tai neljäs omenoille), veitsi omenoiden kuorimiseen ja pilkkomiseen, puuhaarukka millä sekoittaa ainekset ja leivinpaperilla vuorattu syvä uunipelti.

OMENAPIIRAKKA (uunipellillinen)

Taikina;
8dl jauhoja
3dl sokeria
2tl leivinjauhetta
2tl ruokasoodaa
2tl vaniljasokeria
250g sulatettua rasvaa

Pohja;
2dl piimää
1 muna

4-8 omenaa kuorittuna ja lohkottuna

Täyte;
500g rahkaa
1½dl sokeria
2 munaa
2tl vaniljasokeria
(sitruunan mehua/ raastettua kuorta)


Sekoita ensimmäisessä kulhossa kaikki taikinan ainekset keskenään tasaiseksi, vähän santamaiseksi taikinaksi. Ota taikinasta n. 1/3osa erikseen kolmanteen kulhoon, murusteltavaksi myöhemmin piirakan päälle. Sekoita ekassa kulhossa olevaan isompaan osaan taikinaa piimä sekä muna. Levitä pohjataikina uunipellille (minä käytin apuna vedellä kostutettuja käsiä, kun taikina ei meinannut levitä). Levitä pohjan päälle lohkotut omenat.

Minä halusin piirakkaan paljon omenaa, joten pilkoin ison kasan omenoita pieniksi kuutioiksi, levitin pohjan päälle ja vähän painelin omppuja taikinaan. Sekoitin rahkat, munat ja sokerit tasaiseksi täytteeksi, ja levitin sen omppujen päälle. Tässä kohtaa voi olla hankaluuksia, kun omput saattaa olla kovinkin liikkuvalla tuulella rahkatäytettä levitettäessä. Täytteen ja omenat voi laittaa toistekin päin, mutta minun suuhun tämä järjestys maistuu oikeammalta :) Lopuksi rahkatäytteen päälle murustellaan alussa sivuun otettu 1/3osa taikina. Paista piirakka uunin alaosassa, 200C, n.30min, kunnes piirakka on saanut kauniin värin.

Leikkaa omenapiirakka pieniksi paloiksi. Itse tykkään leikata tämän piirakan oikein pieniksi palasiksi, esim. 4x4cm. Ja laita lepäämään jääkaappiin. Tämä piirakka kun on jopa vielä parempaa seuraavana päivänä, mikä toki on säilyvyyden kannalta aina suuri riski. Ainakin herkkusuutalouksissa :)


Tällä piirakkaohjeella onnittelen myös 2vuotiasta blogiani, minkä aloitin siis 09.09.09 :) Synttäreiden kunniaksi arvon kaikkien tähän viestiin kommentoineiden kesken pienen synttäripaketin. Tai no, koska vuosia on kaksi, niin pakettejakin olkoot kaksi! :) Arvonta järjestyy sunnuntaina 18.09.2011.

16 kommenttia:

  1. Onnea kaksivuotiaalle blogille! Herkullisen näköinen ohje. Pitää testata, kun meillä niitä omenia tuolla puussa riittää. Viime vuonnakin lensi suurin osa pellolle, kun ei tullut kaikkea vaan käytettyä.

    VastaaPoista
  2. onnea kaksivuotiaalle.. uhmaikä alkaa lähestyä kovaa vauhtia ;) aika menee bloggaillessa tosi nopeeta, tai ainakin siltä on itsestä tuntunut. ihanan kuulosta omenapiirakkaa, kyllä sillä kelpaa herkutella juhlapäivänä :P

    VastaaPoista
  3. Mites mites, kuva piirakasta olis kiva.
    Ja onko tämä jo 2-vuotias taapero, niin se vain aika rientää. Onea!!!

    VastaaPoista
  4. Onnea kaksivuotiaalle! =)
    Omppupiirakka kuulostaa, niin herkulle, että täytyy hakea lisää omenoita...

    VastaaPoista
  5. Onnea 2-vuotiaalle!
    Mä osallistun arvontaan, haluan voittaa ja toivon, että palkintona olisi kaksi tuollaista piirakkaa :)

    VastaaPoista
  6. Ihanaa, että olit laittanut tämän reseptin tänne juuri tänään :) Etsin huomisia juhlia varten maailman parasta omenapiirakkareseptiä, johon mahdollisesti tulisi rahkaa ja muruseos päälle, ja tässähän se ohje on =)

    Onnea myös kaksivuotispäivän johdosta!

    Ps. Osallistunko arvontaan myös näin nimettömänä?

    VastaaPoista
  7. Olipa herkun kuuloinen ohje! Meillä on joitakin kirpakoita kotimaisia omenia jäljellä; pitänee kokeilla!

    Niin ja onnea hurmaavalle uhmaikäiselle! Osallistun ilman muuta arvontaan...

    VastaaPoista
  8. :) unohdin laittaa tuohon omenapiirakka ohjeeseen varoituksen, mutta se on siis todella herkullista ja koukuttavaa, eli kun sitä kerran kokeilee, niin sitä saattaa joutua leipomaan toistekin... Olkee varovaisia, vastuu on herkkusuilla :)

    Ja kyllä anonyymiksi jäänyt Anonyymi, kaikki tähän kirjoitukseen kommentoineet osallistuvat arvontaan. Anonyymien kannattaa laittaa kommenttiinsa nimi alle, niin on vähän helpompi identifioida mahdolliset voittajat ;)

    VastaaPoista
  9. Kiitos ohjeesta!! Omenapiirakka on tämän päivän työlistalla, joten onnekseni kurkkasin blogiisi ennen muiden ohjeiden selaamista :D Onnea 2-vuotiaalle, täällä on mukava vierailla!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut blogille ja bloggarille!

    Uhmaikäinen blogi kuulostaa muuten tosi veikeältä. Ja totta se on, että jotenkin tässä vaiheessa tulee kirjoitettua vaihtelevammin hetken fiiliksen mukaan, eikä enää ajattele, että blogilla pitäisi olla joku tyyli tai genre. Tänään tätä ja huomenna jotain ihan muuta. Sellaistahan se on elämäkin.

    Mietin otsikon perusteella, mikä tekee tuosta omppupiirakasta maailman parhaan, mutta tulihan se sieltä: rahkan, omenan ja vaniljan liitto! Täytyy ehdottomasti kokeilla.

    Ja tietysti osallistun arvontaan ja kuten Rva Kepponenkin, mielellään voitan molemmat palkinnot... :D

    VastaaPoista
  11. Onnea kaksivuotisaalle blogiselle!
    Tää reseptiähän suorastaan kehottaa lähtemään omenavarkaisiin äidin puutarhaan! :)

    VastaaPoista
  12. Onnee 2-vuotiaalle :)

    Mietiskelin kanssa omenapiirakkaa,teen heti kun on joku tekosyy.

    VastaaPoista
  13. Ohioj. Onnea blogittarelle ja valtakunnan toisen puoliskon kuningattarelle :D

    Piirakan ohje näyttää herkulliselta japitää varmaan ottaa riski ja ihastua.

    VastaaPoista
  14. Ihanaa - vain piima puuttuu taallas maailmalla. Mutta laitanpas ohjees siskolleni ja aidilleni,josko tekisivat meille sitten,kun joulukuussa poiketaan :) Olet sina vaan aika napertelija ja konditoori. Isot halit taalta Enkkulasta!

    VastaaPoista
  15. Halit sinne suurelle saarelle, ja tämä piirakka jo sinällään syy tulla piipahtamaan Suomessa ;)

    Kiitos kaikille muillekin tähän kommentoineille ja arvontaan osallistuneille, kiva oli saada teidät kaikki mukaan synttäriarvontaan! :)

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)