perjantai 4. helmikuuta 2011

Itse tehdyt Runebergit

Olettekos huomanneet, että meillä on joitain aikasta hauskoja ruokaperinteitä? Jouluksi leivotaan pipareita ja torttuja, mitä nautitaan erilaisin variaatioin glögin kera, monessa kodissa uutenavuotena syödään mielellään nakkeja ja perunasalaattia, vaikka pöydässä olisi mitä hienouksia. Laskiaisena pitää saada pullaa, mantelimassa ja hillo siinä riitelevät, mutta kaikissa pitää olla kermavaahtoa, ja paljon. Joku saattaa jopa vaatia hernesoppalautasen ennen pullaan perehtymistä, vappuna nautitaan mielellään brunssia, juhannuksena on pöydässä monta herkkua, mutta väitän kaikkien kaihoavan uusienperunoiden perään, oli tykötarpeena sitten kalaa, pihviä taikka rillimakkaraa. Syksyllä moni menee metsään, ja suu kaipaa tuttuja makuja, on ne sitten poronkäristystä, kaalikääryleitä, taikka pitkään muhinutta pataa, niin puolukkahillo tekee niistä suomalaiseen suuhun sopivaa.

No joo, aikasta suoraviivaista ja yleistävää (taas), mutta silti, on kiva kun on asioita mitkä liittyvät tiettyyn hetkeen, juhlaan, vuodenaikaan taikka tapahtumaan :) Yksi näistä on Runebergintortut. Vain Porvoossa niitä voi syödä ympäri vuoden, muualla maassa ne kuuluu helmikuun alkuun. Joka leipomolla ja konditoriolla on melkeinpä oma torttunsa, ja niitä maistelemalla voi kukin etsiä suosikkinsa. Avainsana on koostumus ja kosteus. Minä tein tänä vuonna elämäni ensimmäistä kertaa tortut itse, ja hämmästyin kuinka helppoa se olikaan! Kannattaa koukkasta kauppaan, ja kokeilla leipoa omat tortut. Kosteuden ja koostumuksen, korkeuden ja hillon määrän saa päättää kukin leipuri ihan itse.



RUNEBERGINTORTUT (n.24kpl)

200g voita
½dl sokeria
1 ½dl fariinisokeria
3 munaa
2dl kermaa
3 ½dl vehnäjauhoja
½dl mantelirouhetta
1dl hasselpähkinäjauhetta
1 ½dl kaurakeksimuruja (70g)
1 ½dl piparkakkumuruja (70g)
2tl leivinjauhetta
2tl kaardemummaa (putkilosta, eli karkeampaa)

1prk paistonkestävää vadelmamarmeladia
valkoista sokerikuorrutetta

Vaahdota voi ja sokerit hyvin, lisää seokseen kananmunat yksitellen, samalla hyvin sekoittaen. Laita piparkakut ja keksit muovipussiin, sulje pussi ja möyhennä keksit hienoiksi muruiksi kaulimella rullaillen. Sekoita erillisessä kulhossa kaikki kuivat aineet sekaisin (jauhot, leivinjauhe, kaardemumma, mantelirouhe, pähkinäjauhe ja keksinmurut) ja lisää ne vuorotellen kerman kanssa taikinamassaan, tasaiseksi sekoittaen. Nostele taikina vuokiin (itse käytin ihan vaan muffinssivuokia) ja paina kuhunkin torttuun reikä keskelle. Laita reikään paistonkestävää vadelmamarmeladia, ja paista torttuja 175C uunissa n.20min, tai kunnes ovat kypsiä. Anna torttujen jäähtyä. Lisää halutessasi vielä marmeladia, ja pursota koristeeksi sokerikuorruterengas. Valmis.

Halutessasi voit kostuttaa torttuja vesi-sokeri-punssi-seoksella, taikka vesi-sokeri-rommiesanssi-seoksella. Itse en tätä tehnyt, sillä jos malttoi odottaa seuraavaan päivään, niin tortut kostuivat kuin itsestään mehukkaiksi leivoksiksi. Valuviksi ne tosin saa vain kostuttamalla :)

4 kommenttia:

  1. Olis maanantaina töissä tarkotus tehä Pirkan ohjeella Runebergin vadelmakakku...pikkusen myöhässä mutta ei kait se haittaa :D

    VastaaPoista
  2. Hyvän asian nimissä myöhästyminen sallittakoot :) Minäkin meinasin kokeilla sitä kakkuversiota, mutta päätin leipoa torttuja töihin, ja siellä on jotenkin kätevämpää tuommoitteet "yksittäispakatut leivokset" :) Kakku herkemmin kuivahtaa jäädessään koko päiväksi(taikka pariksi) pöytään, ja minusta on kivempi että kukin näpelöittee vain yhtä muffinssia/torttua/leivosta, kuin että kaikki koko kakkua...

    Mutta nyt kun olen jo vanha tekijä näiden Runebergien kanssa (=leiponut niitä kaksi kertaa), niin ensi vuonna täytyy sitten kokeilla jo jotain muuta, elikkät semmoista kaakkua, kunnon punssikostutuksella :)

    VastaaPoista
  3. Yllättävää kyllä :D mä tykkään hirmuisesti Runebergin tortuista, mutta en ole ikinä kokeillut tehdä. Hyvänkuuloinen ohje.

    VastaaPoista
  4. Juu, jos on voita, sokereita ja kermaa, niin ei voi olla kauhian pahaa ;)) Kyllä työkamut kovasti noita kehuivat, ja ihmettelivät niiden mehukkuutta ja maukkautta, joten laskisin ehdottomasti hyväksi ohjeeksi! :)

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)