sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Hermo lepää


Ymmärsin vihdoin korujen tekemisen perimmäisen tarkotuksen. Se ei olekaan ihanien helmien hypistely, värisävyjen mallailu ja yhteen sovittelu, taikka valmis tuotos. Noup. Parasta on se työn suunnittelu, helmien pujottelu, oikean järjestyksen löytäminen ja se että kaikki napsahtaa kohdalleen. Voi miten hymyillyttävää se onkaan, ja voi miten siinä touhussa hermo lepää!

Tämän korun tein lahjaksi. Korun saajalla oli tuo tuommoinen iso, lasinen "lätkä" helmi hankittuna aikaa sitten, ja samassa pussissa oli myös pieniä neliön muotoisia lasisia helmiä. Toiveissa oli nahkanyörikoru, missä on solmut, niin että sen pituutta voi säätää pitkästä lyhyeksi. Neliöhelmet jäivät pois jo alkumetreillä, koska niissä oli kovin pienet reijät, ja nyöri ei mahtunut niistä läpi. Pallohelmet ovat muovia (Tiimarista) ja pienet sylinterit, rinkulat ja välihelmet ovat metallia (Sinellistä). Helmet pujottelin mieluisessa järjestyksessä, ja sopivin välein. Tällaisessa korumallissa pitää huomioida kuinka lyhyeksi korun saa säädettyä, ja jälkeenpäin aateltuna helmien välit olisivat voineet olla muutaman millin vähemmänkin, mutta kaunis siitä tuli näinkin :)

7 kommenttia:

  1. Hieno koru, Haltiakummi! Kyllä se vain on ihanaa, että korusanoma on sinutkin tavoittanut... ; )

    Taitaa olla muuten minullakin vielä jäljellä Sinellin kukkasylinterejä, jotka ovat omiaan juuri nahkakoruihin. Käytit niitä tosi kivasti tässä.

    VastaaPoista
  2. Mä en tiennyt, että sä taidat tämänkin jutun ihan suvereenisti! Mahtava!

    VastaaPoista
  3. Upeita koruja oletkin tehnyt! Aikoinaan pääsin harrastamaan kivikorujen tekoa, kun opinahjossamme oli kivipaja jota sai vapaasti käyttää... todella nautinnollista puuhaa! Vielä joskus toivon mukaan taas pääsen tuon rakkaan harrastuksen pariin.

    VastaaPoista
  4. Kaunis koru ihanissa väreissä!
    Kyllä minullekin kaikenlainen käsillä tekeminen ja näpräily ovat kuin terapiaa. Ideoita, mitä muualta löytyy on kiva työstää mielessään omaksi versiokseen ja sitten toteuttaa.

    Oikein mukavaa alkanutta vuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
  5. Kaunis koru...sinulla näyttää olevan taito hyppysissäsi, teit sitten mitä tahansa!

    VastaaPoista
  6. Hyvännäköinen koru kaulassa. Sä oot kyllä ihan ehta kätevä emäntä!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)