maanantai 8. marraskuuta 2010

Mata huh huh

Meinaa kuulkaas pieni (tai no ei niin pieni...) ihmislapsi hyytyä näin pimeän syksyn keskellä. Uusi työpaikka vie vieläkin veronsa aivokapasiteetista, opinnäytetyöprosessin uudelleen aktivointi vaatii vanhalta ketulta uusia taitoja ja julmetusti asennetta, työpaikkaetuna saatu flunssa vei viikoksi sängynpohjalle, ja sielläkin se pirulainen kolotteli jäseniin tehden syksystä kurjaakin kurjempaa. Kaikki tuppaa tökkimään, mikään ei solju ja lorvikatari kasvaa kilpaa vatsamakkaroiden kanssa. Pienetkin vastoinkäymiset kasvavat suuriksi, ja ihan joka ikinen marina sekä natina ärsyttää enemmän kuin kynnet liitutaulussa. Yövuorot vieläpä sotkee kellon kokonaan, nälkä on mitä ihmeellisimpiin aikoihin, ja sosiaalisuus on tiessään kun päivät menee nukkuessa ja mörköillessä. Mitään ei saa aikaseksi, ja sekin yllättäen ärsyttää.

Yritä  nyt tässä sitten olla ihimisiks. Mata huh huh.

Joten parempi ottaa järeemmät konstit käyttöön. Onneksi kohta on joulu.


9 kommenttia:

  1. Voi kurjaa, että syksy pääsi iskemään noin ikävästi kyntensä sinuun! Kuvasta päätellen aseesi on kyllä varmasti parhaasta päästä. Oletkos kokeillut jo kirkasvalolamppua, kun yövuorot ja pimeys sotkevat oman kellosi ihan varmasti? Auttaisikohan sellainen lamppu pitämään kroppasi tietoisena vuorokaudenajoista?

    Kovasti tsemppiä flunssan ja härdelin selättämiseen. Kohta tosiaan on jo joulu ja luntakin saattaa tulla valaisemaan tätä pimeyttä!

    VastaaPoista
  2. Paranemis- ja jaksamistsemppiä lähettelen! Toivotaan että oranssit täsmälääkkeet auttaa taltuttamaan taudit ja syyspimeyden!!

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti sielläkin on jo valkeeta! No, jos ei oo, niin kohta on...se jos mikä auttaa! Ja muistaa että tonttujakin kulkee jo ikkunoitten alla :)

    VastaaPoista
  4. No jopas oletkin saanut mahtavasti viiteentoista riviin tiivistetyksi kaiken mitä mättää! Kuullostaa oikein kunnon rypemiseltä! :/ Jaksaa, jaksaa!!! Kyllä se joulu sieltä pian tulee.

    Samaa on liikkeellä muuallakin, tosin aallonpohja nähtiin viime ja toissa viikolla ja nyt on jo suunta ylöspäin. Kirpakka pikkupakkanen ja valoisa päivä (jos sen siis näkee, eikä esim. nuku) auttaa kummasti (kuten myös muutama uusi kylpypyyhe ja muu kiva hankinta...).

    VastaaPoista
  5. Kiitos tsempeistä, joskus tosiaan on vaan tällaista. Sir Elwoodin hiljaisia värejä mukaillekseni; "vuosi vuodelta nää syksyt käy päälle aina vaan aiemmin, ja aina vaan ilkeämmin..."

    Olen kokeillut kirkasvalolamppua, mutta sain siitä ihan kauhean päänsäryn. Luotan vitamiinien voimaan ja ajan juoksuun; kyllä tää tästä :)

    VastaaPoista
  6. Isot tsempitykset syksyn ankeuden ja pöpöjen nitistämiseen. Nuo kirkasvalo lamput on kyllä ihan pyllystä, itselleni ja kaikille tutuille ja ystäville on tullut migreeniä :/ Minä ajattelin kokeilla noita päivänvalo lamppuja. Laatikossa on muutamat, pitäs vaan saaha aikaseks vaihdettua. Keltaista keltaista,vitamineeja! Ja aina ulos kun vaan aurinko pilkahtaa ;)

    VastaaPoista
  7. Tai,
    mitäs jos jouluvalmistelut alkaisivat aina vaan aiemmin ja aina vaan paremmin? Kyllä nyt vois jo alottaa, mun miälestä.

    VastaaPoista
  8. No oikeastihan mua korpee mun päätös shoppailun vähentämisestä ja järkeistämisestä; ei voi edes rypemisen ilokseen ostaa mitään turhaakin turhempaa, mutta ah niin ihanaa! Kaikenlaisia tyhymiä päätöksiä sitä ihiminen tekeekin. Mutta se on silti hyvin mahdollista, että uudet jouluvalot ja joulutapetit on kyllä juurikin sellaisia järkevää shoppailua... Juu never nou ;)

    VastaaPoista
  9. Jouluverhoista olen kyllä kuullut, mutta että eräät vaihtavat joulutapetitkin... Nyt kyllä voitit!!!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)