perjantai 30. heinäkuuta 2010

Muistojen keittokirjat


Sain vuosia sitten lahjaksi "Reseptikirjan". Olen keräillyt siihen erilaisia ohjeita, laidasta laitaan. Kokeilevan Keittiöni ongelma kun on hyvinkin ajanmukainen; osaan kyllä säätää ja soveltaa jos jonkinlaiset pastasoosit ja wokit ja muut, mutta makaroonilaatikon munamaitoa en osaa tehdä ilman ohjetta. Enkä ruskeeta kastiketta. Enkä pullataikinaa. Enkä mitään muuta semmottiista mitä äidit ja äidinäidit aikoinaan on osanneet vaikka silmät kiinni ja vasemmalla kyynärpäällä pyöräyttäen. Laskettaanko se minun uusavuttomuudeksi, mutta ei onnistu.

No mutta, "reseptikirja on melkosen koottu teos. Käsin kirjotetut ja kananmunan sotkemat ohjeet ovat hyvinkin henkilökohtaisia, eli ei niitä kehtaa näyttää kenellekään. Niinpä olen tässä jonkin aikaa kirjoittanut ohjeita tietokoneelle talteen. Suunnitelmissa on tulostaa ne uusiin keittokirjoihin.

Tiimarista löytyi kivoja kirjoja, mitkä on kylläkin ilmeisesti tarkoitettu valokuville. No mitä sen väliä, mustat pahviset välisivut on hyviä myös ruokareseptien säilyttämiseen.


Ja tämmötteitä niistä sitten tuli, toiseen kirjaan tulee ruokaohjeet. 


Ja tarkempi kuva "kokkailevista" hiirulaisista;

Ja toiseen kirjaan leivontaohjeet

Ja tarkempi kuva "leivonta hiirulaisista" :)

Molemmissa kirjoissa käytetty Penny Blackin leimakuvien lisäksi koristeluna DCWV 12"x 12" Premium Stacks - Nana's Kitchen- paperisarjaa, missä on aivan huippuihanuuksia! Ja leivontaohjekirjankanteen laitoin vielä hauskoa Accessorizesin tarroja. Molempien kirjojen oikeat ylänurkat odottavat vielä sopivia kirjaimia, millä leimata niihin "nimet" :)

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Lontoo rae-suklaamuffinssit



LONTOO RAE-SUKLAAMUFFINSSIT
12 kpl isoja muffinsseja

1levy + 12palaa Fazer Lontoo rae maitosuklaata 
(12palaa hyvää lakua)
150g margariinia
1,5dl sokeria
2 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1,5dl maitoa

Pilko kokonainen Lontoo rae-suklaa levy veitsellä pieniksi palasiksi, mutta älä liian pieneksi, sattumat on parhaita. Vaahdota keskenään margariini ja sokeri, lisää seokseen munat yksi kerrallaan, vaahdottaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Tässä vaiheessa taikinaa ei tarvitse enää vatkata, riittää että sekoitat ainekset hyvin. Sekoita murusteltu suklaa taikinaan kevyesti taikinaa käännellen. Nostele lusikalla muffinssivuokiin pohjalle taikinaa ja laita kuhunkin vuokaan yksi pala Lontoo rae suklaata. (Näihin muffinsseihin laitoin myös lakut täytteeksi.) Nostele loppu taikina vuokiin, täyttäen ne tasaisesti. Vuokia ei kannata täyttää kuin 2/3 asti, muffinssit nousee hyvin.
Paista muffinsseja 225C uunin keskitasolla, 12-15min, uunistasi riippuen.
Nauti lämpiminä. 

Tai kuorruta;
loput Lontoo rae suklaasta
200g tuorejuustoa, maustamaton
2dl vispikermaa
1dl tomusokeria
 
Sulata suklaa varovasti. Vaahdota kerma vaahdoksi ja lisää siihen muut ainekset tasaisesti sekoittaen. Levitä kuorrutukseksi muffinsien päälle. (Lakurakeiden takia kuorrute ei sovi pursotettavaksi.) Säilytä kuorrutetut muffinssit kylmässä ennen tarjoilua.


Kardemumma-valkosuklaa muffinssit



KARDEMUMMA-VALKOSUKLAAMUFFINSSIT
12 kpl isoja muffinsseja

12 palaa valkosuklaata
150g margariinia
1,5dl sokeria
2 munaa
2tl kardemummaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1,5dl maitoa

Vaahdota keskenään margariini ja sokeri, lisää seokseen munat yksi kerrallaan, vaahdottaen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa. Tässä vaiheessa taikinaa ei tarvitse enää vatkata, riittää että sekoitat ainekset hyvin. Nostele lusikalla muffinssivuokiin pohjalle taikinaa ja laita kuhunkin vuokaan yksi pala valkosuklaata. Nostele loppu taikina vuokiin, täyttäen ne tasaisesti. Vuokia ei kannata täyttää kuin 2/3 asti, muffinssit nousee hyvin.
Paista muffinsseja 225C uunin keskitasolla, 12-15min, uunistasi riippuen.
Nauti lämpiminä. Tai kuorruta;

150g valkosuklaata
200g Viola tuorejuustoa, Appelsiini
2dl vispikermaa
1dl tomusokeria

Sulata suklaa varovasti. Vaahdota kerma vaahdoksi ja lisää siihen muut ainekset tasaisesti sekoittaen. Levitä taikka pursota kuorrutukseksi muffinsien päälle. Säilytä kuorrutetut muffinssit kylmässä ennen tarjoilua.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Brownie-juustokakku


KESÄINEN BROWNIE-JUUSTOKAKKU (vähähiilihydraattinen)

Brownie:
100g margariinia
150g tummaa suklaata
2,5dl sokeria tai makeutusta
3 kananmunaa
0,5dl maitoa 
1dl vehnäjäuhoja

juustokakku: 
600g tuorejuustoa
2dl sokeria tai makeutusta
4 kananmunaa
vaniljasokeria
200g maustamatonta jogurttia

Koristeeksi viipaloituja mansikoita.

Voitele irtopohjavuoka, laita pohjalle leivinpaperiympyrä. Lämmitä uuni 180C.
Tee ensin brownie. Sulata margariini ja suklaa, sekoita. Ota pois lämmöltä lisää sokeri. Lisää munat ja maito, vatkaa kuohkeaksi. Lisää jauhot varoen. Laita melko löysä taikina vuokaan ja paista uunissa n.20-25min.
[itse käytin ensimmäisellä kerralla tavallista, tummaa suklaata, toisella kertaa oikeeta 70% suklaata. Tavallisesta tummasta suklaasta tuli parempi.]


Tee sitten juusto-osuus. Vatkaa juusto, sokeri, munat ja vaniljasokeri. Lisää jogurtti.
Kaada vähän jäähtyneen brownien päälle. Laske uunin lämpötila 160C:een. Paista vielä n. 40-45min.
Koristele kakku kesäisesti viipaloiduilla mansikoilla.

Pesto-juustokiekot


PESTO-JUUSTOKIEKOT, 30-40kpl

1 iso lehtitaikina levy sulatettuna paketin ohjeen mukaan
1 prk pestoa
3dl silputtuja kevätsipulin varsia
400-600g juustoraastetta
1 muna voiteluun

Kaulitse sulanut taikinalevy ohueksi suorakaiteeksi, 1-2mm paksuksi. Levitä taikinalle pestopurkki, sipulisilppu ja juustoraaste. kieritä taikina pitkäksi tangoksi, kuin korvapuusteja tehdessä. Leikkaa tangosta alle senttimetrin paksuja viipaleita, ja nosta ne leivinpaperilla suojatulle pellille. Voitele kananmunalla ja paista kuumassa uunissa, 250C, 10-12min.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Punajuuri-vuohenjuustopiirakka

 kuva Aamulehti


PUNAJUURI-VUOHENJUUSTOPIIRAKKA

Pohjaksi valmista ruisperunataikinaa, sulata se pakkauksen ohjeen mukaan.

Täyte:
2-4 esikeitettyä, kuorittua punajuurta
1pkt  vuohejuustoa, "tankona"
juoksevaa hunajaa
3 kananmunaa
2dl flora ruokakermaa
suolaa
1 prk Viola tuorejuustoa, Mustapippuri

Painele sulanut taikina piirakkavuokaan, myös reunoille. Sekoita kulhossa munat, ruokakerma ja tuorejuustot, lisää seokseen suolaa ja muita mausteita maun mukaan. Viipaloi punajuuret n. 0,5cm siivuiksi, tai tee niistä raastetta. Itse käytin kaikki 4punajuurta, mutta toiset tykkää vähemmästä. Viipaloi vuohenjuustotanko ohuiksi viipaleiksi. Lado piirakkapohjalle punajuuret ja niiden päälle vuohenjuustoviipaleet. Valuta hunajaa vuohenjuuston päälle, ja vähän punajuurillekin. Kaada ruokakermaseos tasaisesti piirakan päälle. Paista 200C uunissa, 30-40min. Tarjoile kylmänä taikka lämpimänä, oman maun mukaan.

Herkkuhuulten naistenviikko


Viime viikolla oli naistenviikko, eli akkojen viikko. Ja sään perusteella voidaankin ihan puolueettomasti todeta kyseisten eukkojen olevan aurinkoisia, lämpimiä, jopa kuumia, raukeita ja ihania. Poissa oli myrskyt ja myllerrykset kun hellettä ja hempeyttä riitti. Joopa joo :)

Tästä voikin päätellä, että itselläni oli nimpparit viime viikolla. Meillä nimpparit on aina ollut tärkeä juttu, kaippa se tuli siitä, kun kaksosperheessä se oli ihan oma juhla. Paitsi minulla, minut kun on siunattu samalla nimellä äidin kanssa. Olen kyllä jaksanut muistuttaa vanhempiani mielikuvituksen puutteesta, vaikka hyvä nimihän tuo onkin :) No mutta, juhlathan sitä piti järjestää nimppareiden kunniaksi.

Naapurista lainasin toisen ruokapöydän, tein tarjottavat ja kutsuin väen kylään. Tiedättekö kun yrittää olla näppärä, ja kuvata tarjottavat vasta sitten kun ne on pöydässä? Ja sitten huomaa paria tuntia myöhemmin notta kappas, unohdin ottaa kuvan ja eipä ole kuin rippeet jäljellä? Juu, käsi ylös virheen merkiksi, sen tein! o/

Mutta jostain sentään otin kuvia, joten kohta pläjähtää herkkupäivityksiä pitkä liuta, laitan ne tänne itsellenikin ohjeistukseksi seuraavia kekkereitä varten.

Nimppari kermuissa oli tarjolla;
* jauheliha-maissi-tomaatti-piirakkaa
* kylmäsavulohi-juusto-paprika-piirakkaa
* punajuuri-vuohenjuusto-hunaja-piirakkaa
* sokeri-suola-mustapippuri-marinoituja minitomaatteja
* pesto-juustokiekkoja
* äidin mähnäpullia
* äidin suklaakakkua
* brownie-juustokakkua
* kaardemumma-valkosuklaa-muffinsseja
* Lontoo rae-suklaa-muffinsseja
* mansikoita
Ja tietenkin limpparit, mehut, kaffeet, karkit ja lasten karnevaalikeksit päälle.

Ja voitteko kuvitella, sain vaikkasta mitä ihanuuksia lahjaksi, ja paljon kukkia! Kyllä juhliminen on sitten ihanaa, pitäis vaan tohtia juhlia enemmän :))

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Linnunpönttö



Miun puusta puuttui linnunpönttö. No eipä puutu enää :)
Maalasin askartelukaupasta ostamani pikkupöntön, ja sitten vielä sahasin siitä takapuolen pois. Eipä ole vielä pikkulintuja näkynyt...

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Kaapit rivissä

Olen tässä jo jonkin aikaa kärsinyt ahdistavasta sisustusongelmasta; kirjahylly on täysi. Se on kosolti ahdistavaa ja raastavaa kun näkee kaikkia ihania kirjoja, mitä pitäisi ihan väkisin saada ja omistaa ja selailla, mutta minkäs teet kun mihinkään ei mahdu. Sorruin jo laittamaan kirjoja kahteen riviin, ja hetken pohdin madollisuutta siirtää askartelu romppeet johonkin muualle hyllystä (miten kumassa niitäkin on niin julmetusti? Kuka kumma hurahtanut niitä tänne oikein haalii??), mutta en löytänyt kodistani sitä jotakin muuta paikkaa.
Onneks hätä ratkesi yksinkertaisesti, ei siihen tarvittu kuin kälyn tarve shoppailukaverille, aurinkoinen kesäaamu, uusi IKEA ja kukkarossa hyvä ystäväni, visa. Äkkiäkös sitä nyt heräteostoksena yhden kirjakaapin ja ovet ostaa, tadaa.

IKEAn huonekaluissahan on se kuuluisa vaihe, eli kokoaminen. Tein pari lautasellista voikkoleipiä ja ostin litran mansikoita ja pirautin ystävämiehille notta mites, pidettäiskö talkoot. Mielestäni on turhaa parjausta haukkua IKEAn kalusteiden kokoamisohjeita. Jos vähän edes keskittyy, ajattelee ja lukee ohjeet tarkkaan, niin hyvä siitä tulee. Ja niin siinä nytkin kävi. Raskainta projektissa oli vanhojen kirjakaappien tyhjäys ja siirtäminen 30cm vasemmalle. Ja vaikeinta saada uuden kaapin ovet passattua suoraan [vanhoja ei suoristettu, niinkuin kuvasta näkyy...]. Ja ehkäpä sitten kaikista hankalinta oli kylläkin etsiä kaikille kirjoille ja askartelujutskille uudet paikat. Ihanasti jäi kylläkin vapaata tilaa uusille kirjalöydöille, jei!

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Tänä kesänä on kivaa kun...

Pellon pientareella on tehnyt kivan haasteen, missä toivoo kunkin kertovan mikä on ollut kivaa tänä kesänä. Uuden kuun ajassa elelevä Mirka oli oman listansa tehnyt, ja myös minä innostuin tästä haasteesta. Välillä tuppaa iskemään miks-miks-nari-nari-miks-mussutus, joten kiva oikein paneutua ajattelemaan, notta mikä on ollut kivaa ja mistä saa olla kiitollinen tänä kesänä.

shoppailu-magnetti muistuttaa jääkaapinovessa

Tänä kesänä on kivaa kun,

* on ollut aurinkoista, lämmintä ja kesäistä.
* voi katsella kesäisiä ihimisiä kesävaatteissaan, aurinkolaseissaan ja hymyissään.
* uutuus jätskeihin on keksitty todella hyvä Oma-Mango, mikä maistuu ihan kesälle (ja mangolle).
* pyörä tuntui kevyeltä polkea remontin jälkeen.
* tein pari pientä pyöräretkeä.
* sisko lähti reissuun, ja antoi minulle autonsa hoitoon.
* olen käynyt useammankin kerran uimassa järvessä, eikä se olekkaan niin kylmää, märkää ja mörköistä kuin vahvasti epäilin.
* veljen lapset olivat kylässä pariinkin otteeseen, retkeiltiin, pyöräiltiin, uitiin, askarreltiin sekä kesäiltiin.
* pikkupikkusiskot ovat muuttamassa teineiksi, jotka kuitenkin rakastaa ja arvostaa isosiskoja, ja tahtovat vieläkin tehdä kaikkea kivaa niiden kanssa.
* veljen perhe muutti uuteen ihanaan omaan kotiin.
* käytiin perheen naisten kanssa lehvailemassa, pitkän kaavan mukaan.
* vietin laatuaikaa siskon auton, Clippanin kanssa. Se kyyditsi minua sinne, tänne ja tonne. Nautin.
* uuden muffinssi "pellin" myötä innostuin totaalisesti muffinseista, niiden leipomisesta, koristelusta ja niihin käytettävistä ihanista paperivuuista.
* sain taas sysäyksen siirtää elämääni uusille raiteille ja etsiä uusia töitä.
* olen saanut paljon kiitosta töissä, ja huomannut olevani tykätty.
* töissä on kivoja kesätyöntekijöitä hauskoine juttuineen.
* olen jopa ruskettunut, enkä pelkästään punaisen palanut.
* intouduin ostamaan kolmannen kirjahyllyn, mikä oli hauska kasata ystävien avustuksella, ja nyt voin ostaa lisää kirjoja (ja lisää askartelukamojakin).
* olen opetellut juomaan mehua, enkä vain pelkkää vettä.
* vanhat farkku-caprit mahtuvat jalkaan.
* olen löytänyt uusia hauskoja kesäkoruja.
* olen keksinyt monta kivaa projektia kotiin, eikä niiden toteutuksen kanssa ole edes kiirus.
* löysin alennusmyynneistä kerrankin jopa kivoja vaatteita, enkä vain kippoja ja kuppeja ja sisustusjuttuja.
* parvekkeeni on muuttunut keitaaksi, ja niin kuin muutkin keitaat, sekin kärsii kuumuudesta.
* alakerran täti on hoksannut, että meille saa tuoda kaikki viljelypläntiltä ylijääneet porkkanat ja retiisit.
* kellarissa ollut pöytätuuletin toimii, vaikkei sitä ollutkaan käytetty muutamaan vuoteen.
* täti järjestää sukukekkerit, ja pääsee hetkeksi omiensa pariin.
* loma on vasta elokuussa, niin on kokoajan jotain mitä odottaa, eikä tarvitse harmitella että se meni jo.
* olen hengaillut, talkoillut, shoppaillut ja puuhastellut Ystävien kanssa, niiden joita pitää melkeinpä itsestään selvyytenä, mutta jotka oikeasti kirjotetaan isolla yyllä ja joiden kanssa on ihan paras olla.

Ja juuri nyt on kivaa kun yövuorot on ohitse, ja torkkujen jälkeen alkaa kesän ainokainen vapaa viikonloppu :)

Joten oikein hyvää, kivaa, sydämellistä ja kesäistä viikonloppua myös Sinulle!