perjantai 23. elokuuta 2013

Rullattu kana


Laitetaas vielä näin ennen viikonloppua yksi hyvä ja helppo kanaresepti.
Minä ja kana emme tule kauhean hyvin yksiin. Syön kyllä sitä mielelläni, mutta en oikein koskaan ole osannut laittaa sitä muuten, kuin suikaleina wokkivihannesten kaveriksi tai pastakastikkeeksi. Tai no, osannut ja osannut, enpä ole juuri koskaan kokeillut :) Mutta nyt tuli pakottava tarve kokeilla ja opetella jotain ystävälliselle lounaalle, ja niinpä tein kanarullia.

PESTO-FETA-KANA-PEKONIRULLAT, 8kpl/4hengelle

8kpl kananrintafilettä, maustamattomia (Broilerin ohutleike 800g)
suolaa
mustapippuria
pestoa
60g fetaa (Arla Apetina 200g, n.1/3pkt)
n.16siivua pekonia (2pkt Amerikan pekonia)
coctailtikkuja, leivinpaperia, "astalo", uunivuoka

Ota kaikki tarvitsemat ainekset ja välineet valmiiksi esille. Levitä pöydän suojaksi leivinpaperi, ja laita sille pari kananrintafilettä, ja peitä ne toisella leivinpaperilla. Muista kanan kanssa työskennellessä erityisen tarkka käsihygienia, siirtele fileitä pihdeillä, tai pese kädet hyvin ennen kuin kosket niillä muuhun kuin kanaan, tai tiskiin meneviin astioihin. Nuiji rintafileet muutaman millin ohuiksi fileiksi esim perunasurvimen, paistinpannun tai muun astalon avulla. Itse käytin kaulinta, paremman puutteessa, mutta tasapintainen nuijimisväline on parempi kuin kaareva kaulin. Nosta nuijitut fileet pihdeillä lautaselle odottamaan, ja käsittele samalla tavalla kaikki muutkin fileet. Yritä pitää nuijitut fileet kokonaisina, mutta irtopalat eivät haittaa lopputulosta.

Ohentamisen, eli nuijimisen jälkeen siivoa pöytä, levitä pöydälle puhdas leivinpaperi, ja sille kaikki kahdeksan  ohennettua rintafilettä. Tässä kohtaa voit paikkailla fileitä "irtopaloilla" suunnilleen saman kokoisiksi. Pese kädet hyvin (saippualla). Tipauta lusikalla kullekin fileelle runsas teelusikallinen pestoa (isompiin tarvittaessa enemmän) ja levitä pesto toisella lusikalla joka paikkaan fileiden pintaan. Ripsauta pintaan vähän mustapippuria ja suolaa (huomioi peston, juuston ja pekonin suolaisuus). Murenna feta-palasta murusia kunkin fileen leveämpään päätyyn, n.5cm pituselle matkalle, ja pese taas kädet.


Ota viereen pekonit, coctailtikut (16kpl) ja uuniastia. Kiedo kananfileet rullalle leveämmästä päädystä kapeampaa kohti, muotoile tarvittaessa rullaa paremmaksi pötkyläksi ja työnnä mahdollisesti tursuava täyte pötkylän sisälle. Levitä paperille kaksi pekoniviipaletta rinnakkain (vähän päällekkäinkin), nosta pötkylä pekonien päälle, ja kiedo pekonit pötkylän ympärille, ensin keskeltä, ja sitten toinen pekonisiivu toisen päädyn yli, ja toinen toisen. Kiinnitä pekonit pötkylän ympärille parilla coctailtikulla, ja nosta pekonitettu pötkylä uunivuokaan. Tee kaikki muutkin kanafilepötkylät valmiiksi, ja lado ne uunivuokaan. Pese kädet.


Jos teet kanarullia tarjottavaksi, niin voit hyvin valmistella ruuan tähän asti etukäteenkin. Minä tein nämä pötkylät edellisenä iltana, laitoin elmukelmua päälle ja pistin ne jääkaappiin odottelemaan. Otin kanat n. tuntia ennen paistamista jääkkaapista. Laitoin ne 200C uuniin keskitasolle, 30minuutiksi. Jos haluat pekonista vielä rapeampaa, niin laita uunin grillivastuspäälle, mutta varo ettei coctailtikut kärähdä :) Huomioi että kanasta ja täytteestä irtoaa aikasta paljon nestettä paistamisen aikana - oman uunivuokani reunat meinasivat jäädä liian mataliksi :D Tarjoile salaatin ja juuresten kera, sekä tietenkin hyvän seuran kanssa :)

6 kommenttia:

  1. Näyttää herkulliselta. Itse olen viimeaikoina innostunut kana saltimboccasta, joka on vielä helpompi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on vielä se saltimbocca kokeilematta, vaikka monasti oletkin kehunut, mutta en ihan ole varma, että mitä tykkään salviasta... Pikasesti ohjeita vilkastuani siitäkin näyttää olevan näitä nuijittuja versioita, tai nuijimattomia :) Tämänkin voi toki tehdä niin, että sivelee fileen pestolla, laittaa halutessaan fetaa kuperalle puollelle, ja kietoo fileen pekoniin tai ilmakuivattuun kinkkuun.

      Itseasiassa mietin tota ilmakuivattua kinkkua näitä tehdessäni, mutta hintapoliittisena kysymyksenä totesin pari pakettia amerikanpekonia olevan se taloudellisempi vaihtoehto tähän ensimmäiseen kokeiluun :D Ja toisekseen, kun en tosiaan ole kovinkaan tottunut kanan paistaja, niin pekoni on vielä vähän armollisempaa mahdolliselle ylipaistamisen kuivumiselle, kuin ilmakuivattu kinkku, mutta sitäkin pitää kyllä ehdottomasti kokeilla! Näistä olisi muutes voinut jättää tuon fetan pois, tosiaan sivellä fileet vain pestolla ja ei muuta kuin rullaamaan, mutta olen koukuttunut fetaan kesän aikana, ja sillä sitä näihin änkesin, ja toimi kyllä tosi hyvin.

      Mutta jeps, nämä tipuharjoittelut jatkuu, ja saltimbocca menee ehdottomasti kokeiluun, tai sitten kutsun itseni joskus suurelle kirkolle syömään sitä erääseen kolmilapsiseen keppostelija perheeseen :))

      Poista
  2. Oi,joi, namimaiskis! Täytyy kokeilla. Mää teen aika paljon kyllä kanaa ja kokeilen eri reseptejäkin jopa ;D
    Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein hyvää viikonloppua Sanna! :) Ja hei, hyväksi todettuja kanareseptejä (eritoten uunissa valmistettavia) otetaan vastaan - tää vasta opettelee :)

      Poista
  3. Näyttävät hyviltä! Ja mitään kastiketta ei tarvittu? Ei tullut kuivaa? Mä olisin ehkä rullannut kapeammasta leveämpään päähän, vai pysyikö täytteet paremmin noin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö :) Ei tarvinnut mitään kastiketta, muutama jäi syömättä, ja kun sitten seuraavana päivänä mikrossa lämmitin, niin sitten olivat vähän kuivia, mutta suoraan uunista pöytään nostettuna olivat kyllä hyviä, ja sopivan kosteitakin. Ja siksi rullasin leveämmästä kapeampaan päähän, että noissa kaikissa oli aika repaleiset reunat, ja jokusessa noita lisäpalojakin jne, niin pysyivät jotenkin paremmin kasassa, kun sai tuosta tasaisemmasta leveästä päästä rullaan tukea. Mutta toisaalta, kyllä niistä kaikista melkosen huonoja rullia tuli, jos ei olisi pekonilla kierittänyt paremmin pötkylöitä kasaan :)

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)