maanantai 14. helmikuuta 2011

Ystävällinen suklaakakkulaihis

Minulla on monen moista ystävää, on nuorta, vanhaa, suurta, pientä, pitkää, lyhyttä, uutta, ikuista, tummaa, vaaleeta, laihaa ja lihavaa. Kaikilla heillä on yhteinen tekijä; he ovat minulle hyvin tärkeitä ja rakkaita, kukin ihan omalla tavallaan. Yritän muistaa kertoa sen heille aina välillä, ja toivon että he kaikki tietävät kuinka tärkeitä ovatkaan. Ystävänpäivä on melkoista kaupallista hömpänpömppää juu, mutta ystävät ovat sitäkin tärkeämpiä, ja heidän kanssaan voi juhlistaa aina!

Minut kutsuttiin ystävälle iltakahville, ja päätin leipoa kaakun matkaani. Ystäväni karppaa, eli on hiilihydraatittomalla ruokavaliolla ollut jo tovinn. Niinpä etsin netistä ohjeen hänellekin sopivasta kaakusta!


PEHMEÄ SUKLAAKAKKU

175g voita
175g tummaa suklaata (70%)
2dl makeutusjauhetta
5 kananmunaa
2rkl mantelijauhoa

Sulata voi ja suklaa mikrossa, varovasti kuumentaen ja aina välillä sekoittaen. Suklaa sulaa aika hyvin sulaan voihin, kuhan viitsii sekoitella tarpeeksi pitkään. Anna seoksen jäähtyä hetki, ja sekoita siihe makeutusjauhe (Hermesetas maistuu ihan hermesatesille, niinpä käytän sitä punaisessa paketissa olevaa Canderelia).


Vatkaa seosta vatkaimella, lisää munat yksitellen seokseen, hyvin vatkaten joka välissä. Kunnon vatkauksella seos ei juoksetu niin herkästi. Sekoita vielä lopuksi taikinaan pari ruokalusikallista mantelijauhoa, tai jos pähkinät eivät sovi, niin voit laittaa taikinaan myös 1-2rkl vehnäjauhoja. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan (pohjalle kannattaa laittaa leivinpaperi) ja paista 200C uunissa n.10min. Itse paistoin 12min, ja se oli kyllä  minun laakealle vuualle ja uunilleni pikkasen liikaa, 10minuuttiakin olisi riittänyt. Kakun kuuluu olla uunista pois otettaessa reunoilta kiinteää, kumimaista, mutta keskeltä hyllyvää.


Tarjoillaan jäähtyneenä kermavaahdon ja hyvän seuran kanssa. Itse koristelin kakun klementiinilohkoilla (toim.huom.se on syrän).


YSTÄVÄLLISIÄ HETKIÄ TEILLE KAIKILLE!

6 kommenttia:

  1. Hyvää Ystävänpäivä sinullekin! Ja kerro sitten ihmeessä, kuinka paljon tuo kakku laihdutti! Munkin tarttis... ja tuosta voisin aloittaa.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos! Juu, meillä on menossa sukulaihis, ja sisko sortui jo viime viikolla suklaakakkulaihikselle. Minä sitä silloin kiukuttelin, mutta totesin että kaippa sitä voi kaikkea kokeilla, paitsi tukiainendiettiä...

    VastaaPoista
  3. Eikös se niin ole että oikeasti Ystävänpäivä on ihan joka päivä...mutta tämä kaupallinen Ystävänpäivä antaa meille luvan "virallisesti" muistaa ystäviä ja muita läheisiä.
    Minäkin voisin muuten ryhtyä tuollaiselle suklaakakkulaihikselle :)

    VastaaPoista
  4. Mitä itte tykkäsit ko.kakun mausta?
    Rupeskin tekeen mieli suklaakaakkua :D :D
    Aurinkoisia päiviä!

    VastaaPoista
  5. Ystäväntoivotukset näin myöhässä; olen ollut iltaisin vähän poissaoleva viime viikon synttärirutistuksen jälkeen...

    Onpa herkullinen ohje, maistuiko yhtä hyvältä kuin näyttää? Muutama tuollainen kakku ja minä olen laiha kuin tikku! : D

    VastaaPoista
  6. Hei hyvä kysymys, maistuko? :)
    Ja kyllä maistui. Monasti tuommoiset mutakakkutyyppiset ratkasut saattavat maistua kovinkin raa'alle kananmunalle, mutta tämä ei kyllä sitä tehnyt. Oli oikein semmoista samettista, ja tummansuklaan vuoksi kahvin kaveriksi mielestäni oikein sopivaa. Kovinkin täyteläistä, ei saatu kahdestaan kuin 1/4 kakusta herkuteltua, ja ehdottomasti tarvitsi kaverikseen kermavaahtoa taikka sitten vaniljajätskiä.

    Suosittelen, vaikka reseptissä onkin 200g voita. Karppaajathan korvaavat hiilihydraatit rasvalla ja proteiinilla, joten me muut pulliaiset voimme kyllä käyttä halutessamme margariiniakin. Ja hei, tämä herkku on muutes gluteenitonkin!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)