lauantai 8. joulukuuta 2012

08 Lisää valoja

Olenpa tässä viritellyt taas jouluvaloja. Meikällä alkaa olla melkoset valovarastot, tai no, melkoset joulukoristevarastot. Eri värivaihtoehtoja löytyy jo neljä isoa laatikollista... Siis joulukoristeista löytyy sinisävyiset, punaiset, valkoiset ja kulta-ruskea laatikko, joulu- ja talvivalot ovat kyllä kaikki kirkkaita, eikä ne mahdu mihinkään laatikkoon. Jokatapauksessa on varaa mistä valita, tosin se valinta on melekosta vatulointia :D

Tänään virittelin valoja mummulta perittyn vanhan peilin ympärille. Jääkukka valot kiepautin kaksinkerroin, ja somistin ne helminauhalla. Jouluksi hankittu valkoistettu mehitähti koristautui punaisella nauhalla (minkä taisin saada joskus marimekolta hankitun lahjan ympäriltä).


Kirkkaaseen Pentikin tuikku-lasipalloon laitoin erivärisiä kiviä, kirkkaita lasihelmiä ja sydämenmallisia punaisia lasihelmiä kynttilän kaveriksi. Kyllä siinä liekki palaa, mutta tällä valotuksella se ei oikein näy. Nyt on ripauteltu taas valoja ja punaista - joulua on taas pirskahdus enemmän.


Kerro kerro kuvastin,
mi on väreistä jouluisin?
On lumen valkeaa,
rauhallista ja kimaltavaa.
Tai naavan harmaata,
lienee muistutus tontun parrasta.
Ja tietenkin joulun punaa,
herkullista, kutsuvaa,
iloista - niin palavaa.
Värejä on niin monenlaista,
mutta tänä vuonna näistä tulee jouluista!


*16. yötä jouluun*

perjantai 7. joulukuuta 2012

07 Soma ja tunnelmallinen kuusikko

Kamerakin on taas kotosalla, ja kuusikko löytänyt paikkansa ikkunalaudalta. Siitä tuli aikasta kiva! Parvekkeella ollut pikkumökki-lyhty muutti metsänsiimekseen.


Ja illan pimeydessä kuusikkoon muutti muitakin,


Nimittäin tonttuja, paljon paljon tonttuja!


Ja vieläpä hyvin pimeä kuva, missä näkyy lumisen kuusikon valot ja pikkumökin varjot. Todellisuus on kaikkien näiden kuvien väliltä - ei ihan noin kirkasta kuin yllä, mutta ei myöskään noin pimeää kuin alla, vaan semmoista sopivan somaa ja tunnelmallista. Kyllä te tiiätte :)


Onpa metsässä tuolla,
mökki pieni mulla,
missä on tontun hyvä olla.
Lumiset kuuset ympärillä,
lyhdyt valaisevat polkua iltasella,
niin hyvä on metsässä kuljeskella
ja kuulumisia kuiskutella.


*17. yötä jouluun*

torstai 6. joulukuuta 2012

06 Kuusivalot

Tänään on itsenäisyyspäivä, ja saa katsoa maailmaa tyystin sinivalkoisin lasein, olla ylpeä niin maailman parhaasta suklaasta, kuin terävimmistä saksista, take way-kahvimukin kannesta, näppäristä lukoista, hampaita säästävästä purkasta, ilahduttavista vihaisista linnuista ja esim. tekstareista. Olemme siis ilahduttaneet koko maailmaa kaikella tarpeellisella, hyvä me!

Itsenäisyyspäivänä sytytetään kaksi kynttilää joka ikkunalle. Mutta minä kun en ole itsenäisyyspäivänä kotona, niin parempi etten sytytä...


Mutta hain Suomen naapurimaan kaupasta parit kuusivalot. Kiiltävän valkoiset kuuset oli vähän turhan kova kontrasti ei-modernille-kodilleni, ja niinpä aloin tuunata valoja.


Sinistä, mustaa ja vähän valkoista kehiin, niin kuusista tulee tumman harmaat. Tai sitten ei. Maalaaminen otti niin paljon aikaa, että palasin takaisin ensimmäiseen suunnitelmaan spraymaalata valot. Suojasin valosarjan sähköjohtoa maalarinteipillä, hiippailin salaiseen maalauspaikkaani, suojasin lattiat sanomalehdellä ja maalasin kuusivalot hopeisen harmaalla spraymaalilla. Annoin kuivua yön yli, ja sprayasin kuusien yläosat vielä lumispraylla, mitä saa useimmista askartelukaupoista.

Nyt valot ovat kuivumassa salaisessa maalauspaikassa, ja kamera jäi eiliseen kyläpaikkaan, joten valmiista valoista paikallaan kuvia sitten vasta huomenna :)


Kuulkaa kuustemme kuiskintaa,
lumisen tienoon huiskintaa.
Olkaamme onnellisia siitä,
mihinkä ymmärrys ei aina riitä.
Mutta menneitä polvia kiitä,
- he uhmasivat niitä,
jotta saamme olla meitä,
ja kulkea itsenäisen Suomen teitä.


*18. yötä jouluun*

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

05 Välipäivä

Tänään tuli palautettua runsaasti palautuksia verottajalle [eikös niitä siksi makseta, että ne sitten palautetaan viipymättä takaisin verottajalle... Vai miten se nyt meni]. Enpä ottanut kuvia IKEAn jouluhumusta, tai kirjakaupan paketointipisteestä, taikka lihavien vaatekaupan "säkeistä". enkä myöskään autostani sulamassa ostoskeskuksen parkkihallissa, saatika siitä kun olin kaivanut autoni kotipihan lumihangesta, ja lähteissäni jäätynyt takapyörä jätti komeat kaaret 50metrin matkalle...

Ei, tänä iltana laitoin tonttuilun sivuun, ja vietin aikaa pienen ystäväni kanssa, notta äiti ja iskä pääsi mukavalle keikalle. Illan ohjelmaan kuului legoja, muovailumahaa, Late-lammasta ja Touhulaa, niin kaun kunnes silmät alkoi lurpsua. Millään ei ois pikkuystävä malttanut lähteä nukkumaan, ja myönnettäköön että vanhempien tulevien aamu-unien takia minäkään en sinne unille häntä kiirehtinyt :)


Joskus on kiirus ja paljon pakkasta,
nenä jäässä voi vaan haaveilla takkatulesta.
Onneksi on toisella ystävänä Ulla,
jonka luokse saa aina tulla,
vaikkei edes kakkua olisi mukana sulla.

Onpas melko lystiä,
kun on paljon ystäviä.
Pieniä ja suuria,
vanhoja ja nuoria,
tulevia ja ikuisia


*19. yötä jouluun*

tiistai 4. joulukuuta 2012

04 Rautalankakoristeet

Rautalankaa on monen väristä, paksusta ja vahvustakin. Minä vääntelin n. 1mm paksusesta rautalangasta, kirkkaista ja joulun punaisista swarovskeista sekä hopea langasta pieniä ripustettavia koruja parvekkeen sypressiin. Kristallit kun kimaltelevat niin kauniisti valoissa.


Vääntelin neljä erilaista sydäntä, kieputuksissa käytin apuna nokkapihtejä. Kristallit pujottelin hopealankaan, ja kiinnitin langan sydämiin. Alhaalla näkyvät roikkuvat kristalli "killuttimet" tein pelkästään kristalleista ja hopealangasta. Pujotin ensimmäisen helmen keskelle pitkää hopealankaa, taitoin langat yhteen ja pujotin seuraavan helmen molempiin lankoihin yhtäaikaa. Näin ensimmäinen helmi pysyi pujottelun stopparina. Laitoin kaikkiin "killuttimiin" isot pisaranmalliset kristallit punaisten ja kirkkaiden kristallien lisäksi.

Koristeet kipaisin illan pakkasessa puuhun roikkumaan, kun en päiväänkään malttanut odottaa, ja näpit jäässä räpsäsin kuvan tännekin näytille. Tehtävä; etsi vihreydestä kimaltelevat joulukoristeet :)


Taas on kieli keskellä suuta,
ei aikaa katsella kuuta.
esille kaivetaan rautalankaa,
ja varotaan ettei se sormia hankaa.
Lisätään kristalleja, punaisia,
kirkkaita ja niin kimaltavia.
Koristeita voi tehdä monenlaista,
mutta tontun varoitus muista -
älä rautalankaa pakkasella maista!


*20. yötä jouluun*

maanantai 3. joulukuuta 2012

03 Lahja vinkki

Enpä olekkaan täällä vielä vinkkassut, mutta oletteko jo löytäneet nettikaupan Store of Hope? Minä olen :) Loppukesästä facebookissa alkoi ryhmä Autolla Nepaliin, mikä kertoi suomalaisen porukan retkestä Nepaliin Princess Beadsiin, naisten turvakotiin, hakemaan autolastillinen koruja myytäväksi tänne pohjolaan kaikille halukkaille. Poikien ja möhkön  upeasta matkasta voi lukea blogista Autolla Nepaliin. Upeat kuvat, sykähdyttävät hetket ja mielekäs kerronta lämmittää vielä näin jälkikäteenkin - kannattaa lukea.

Mutta niin, minä innostuin kovasti tuosta Store of Hopesta, ja olen tilannut sieltä monta lahjaa joulupukin konttiin. Myös itselleni ;) Muista en tohdi täällä vielä kuvia näyttää, mutta tässä omista lahjoistani suosikki setit, musta-valkoinen Juniper Berry ja kelta-ruskea Broken Sun. Tässäpä teillekin hyvä ja hyvää tekevä lahjavinkki paketoitavaksi.


Voi voi sentään, aika lentää.
On niin paljon kaikkea,
mitä saattaa kukin haluta.
Jospa paketoisikin mieltä hyvää,
kaunista ja hymyillyttävää!


*21. yötä jouluun*


EDIT; Hupsista heijaa, eipä olut ajastus mennyt oikein, joten painetaampa uudestaan enteriä :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

02 Parveke joulustuu


Kodin joulustamisessa myös parveke saa valoa pimeyteen. Katosta roikkuneet lyhdyt siirtyivät toiselle puolelle parveketta, tuhti sypressi muuttui joulupuuksi ja sai seurakseen kauniin kanervan sekä marjaisen asetelman, mistä myös pikkulinnut tykkää - marjat ovat saaneet jäädä, mutta koristeheinästä saa ilmeisesti joulustusta tintinkin kotiin.



Uusi isompi lyhty on Kodin ykkösestä. Kieputin pitkän valosarjan ensin sypressin lomaan ja loput sitten kanervan sekä marja-asetelman takaa isoon lyhtyyn. Lyhtyyn kieputin sisälle 1mm paksun rautalangan vieteriksi, mihinkä sekaan pujottelin lopun valosarjasta. Niinpä koko lyhty on kauniisti valaistu.


Kosolti on pimeetä ja kaamosta,
ei sitä jaksa touhuta ja juosta.
Virittelinpä siis valoja monta,
-  ja jo satoi taivaalta hirmusti lunta!
Valoja taitaa nyt olla sopivasti,
eikä jäänyt joulu lumettomaksi.


*22. yötä jouluun*

lauantai 1. joulukuuta 2012

01 Piparkakkuset muffinssit

Pikkujouluihin, joulun aloitukseen tai vaikkapa 60v kermuihin pitää saada jotain herkuteltavaa. Nämä piparimuffinsit on nopeita tehdä, eikä uuninkaan vieressä tarvitse tunti tolkulla kytätä. Koristelun voi tehdä tilanteen ja mielihalujensa mukaan - hyvä hyvä.


PIPARIMUFFINSSIT 12kpl

150g margariinia
1,5dl fariinisokeria
3rkl siirappia
2 munaa
3,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
2tl vaniljasokeria
1-2tl piparkakkumaustetta
(1tl kardemummaa halutessasi vähän enemmän särmää makuun)
1,5dl maitoa

Ota kaikki tarvittavat ainekset esille [silloin mikään ei unohdu niin herkästi leipomisen timmellyksessä]. Sekoita toisessa kulhossa kuivat aineet, jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja piparimauste (sekä kardemumma) hyvin keskenään (haarukalla on hyvä sekoittaa jauhoja, niin eivät paakkuunnu).

Vispaa isossa kulhossa margariini ja fariinisokeri vaaleaksi vaahdoksi. Lisää seokseen siirappi voimakkaasti vatkaten, ja sitten munat yksi kerrallaan, aina välissä hyvin vatkaten. [jos taikinasta meinaa tulla "rakeista", eli rasva erottuu siitä, niin lisää jo munia vatkatessa taikinaan vähän jauhoja, ja taikina "silottuu".] Sekoittele lopuksi taikinaan jauhot ja maito, vuorotella niitä pienissä erissä taikinaan lisäillen. Tässä vaiheessa taikinaa ei tarvitse enää kauheasti vatkata, riittää kun sekoittaa hyvin.

Jaa taikina paperisiinmuffinssi vuokiin. Vuuat pysyvät paremmin mallissaan, jos käytät paistamisessa muffinssipeltiä/silikonia. Paista muffinsseja 200C, 12-15min, kunnes ne on kauniin vaaleanruskeita.

Anna jäähtyä, ja kuoruta haluamallasi tavalla.

Minä lupasin mennä tätini kälyn 60v. kermuihin keittiöhenkilökunnaksi, ja vein nämä muffinssit viemisinä juhliin. Ja koska sankaritar kuulemma täyttää aina 36vuotta, niin tein taikinan kolminkertaisena ja vein muffinssejakin 36kpl.

[Kerrottuani yllä olevan ohjeen kolmella, korvasin yhden fariinisokeri desin tavallisella kidesokerilla, ja voimakasta piparkakkumaustetta laitoin vain 4tl. Siksi tuossa yllä olevassa ohjeessa on tuommoinen epämääräinen määre piparimausteen kohda.]

Ja nämä muffinsit kuorrutin sulatetulla tummalla suklaalla ja koristelin sulatetulla vaniljanmakuisella punaisella suklaalla. Juhlan kunniaksi lisäksi vielä vähän kiiltoa pintaan [kuumailmapuhaltimella] :)


Vaikea oli päättää tontun,
onneksi yhdistelmä sai tolkun.
Ei tarvinnut valita pelkkää muffinsia,
kun seassa maistuu paljon piparia!
Suklaalla kun kaiken vielä luttaa,
niin kylläpä herkkuhammasta jo kolottaa.


*23. yötä jouluun*

perjantai 30. marraskuuta 2012

Tietkö mitä - tääl on tähtiä!

Ja ihan kohta on joulukuu, jee! :)

Huomenna alkaa tosiaan täällä blogissa joulukalenterini 2012. Päivityksille ei ole mitään tiettyä aikaa, kun ne julkastaan, mutta joulutuksilla - ajatuksilla ja touhutuksilla mennään. Ja tiettekös mitä?

Mä olen ihan varma, että täällä kaikkien näiden tähtien keskellä on myös paljon tonttuja! ;)


Pitääpä tässä oikoa ja venytellä,
nousta unilta ja vähän haukotella -
joulu se tulla jollottaa,
ei auta nyt tonttua kolottaa!

Sitä on leipomukset leivottava, linnut ruokittava 
ja maton hapsutkin suorittava.
Koti koristettava, kynttilät poltettava,
sekä monta lahjaa askarreltava -
ja vasta joulun jälkeen huilittava.

Monta hommaa ja juttua on pienellä tontulla,
ennen kuin saa hyvä joulu tulla.
Siispä hymyä huuleen ja tontun matkaan,
ei tätä kaikkea voi arvatakkaan!

lauantai 24. marraskuuta 2012

Joulu joulu, miks ei se jo joudu?

headphones on, world off



Niin, mä oon miettinyt nyt tätä juttua, ja tullut siihen tulokseen, että yksinkertaiset asiat vaan jää joskus näkemättä :) Ja oon kyllä miettinyt sitäkin että viime vuotisen tauon jälkeen taidanpa tänä vuonna odottaa joulua täällä blogissa päivittäin. Ja jotta odotus sujuisi nopeammin, niin teen jouluisia askarteluja, koruja, leipomuksia, sisustuksia ja muita joulujuttuja Joulukalenteri 2012:ssa 1.-24.12.2012. Jeps, joulu tulee silloin varmasti nopeempaa!

Ai niin, mä olen muutes sitten nähnyt yksisarvisen - mä saan varmasti toivoa.