Korujen lisäksi tein kesän häihin myös itselleni muita asusteita. Olen vuosia sitten ostanut itselleni kivan Nonon laukun joululahjaksi :) Nonolta löytyy muitakin hauskoja laukkuja, kasseja, kukkaroita ja muuta pientä kivaa, kannattaa kurkata. Minun laukkuni oli alunperin vihreä helmikahvalaukku.
Myöhemmin olen ostanut laukkuun myös ruskean koristekukan. Tällä kertaa halusin juhliin turkoosit asusteet, ja niinpä ostin pussillisen turkooseja silkkiterälehtiä ja Versafine mini, Majestic blue-mustetta, kaivoin esille kuumaliimapistoolin, ja aloin tehdä kukkia.
Laukkua koristamaan halusin tehdä ison kukan, minkä pohjalle leikkasin ympyrän vahvasta vihreästä askarteluhuovasta. kuumaliimalla liimailin terälehtiä lomittain ympyrän reunoille, ja jatkoin kierroksia niin monta, että pohja peittyi. Viimeisen kierroksen terälehtiä taittelin vähän ruttuun, kolmiulotteisuuden saamiseksi. Lopuksi leikkasin yhdestä terälehdestä ympyrän kukan keskustaksi, käpersin ympyrän reunoja pikkaisen kynttilällä kuumentamalla, liimasin keskustan paikalleen kuumaliimalla, ja kiinnitin siihen erilaisia koristestrasseja, kirkkaita ja sinisiä, Glossy-lakkaliimalla.
Glossyn kuivuttua väritin terälehtien reunoja Versafine musteella tuputtelemalla. Tämä oli muutes ihan mukavaa hommaa tehdä autossa, matkalla häihin :) Kiinnitin kukan laukun edustaan hakaneulalla, lisäksi laitoin muutaman piston mustalla langalla uloimpia terälehtiä kiinnittämään, koska kukasta tuli niin suuri/painavakin, niin pistoilla lopputuloksesta tuli siistimpi.
Juhliin sopivan laukunkahvan tein puisista 20mm halk. turkooseista helmistä, koruvaijerista sekä parista papukaijalukosta. Pujotin koruvaijerin kahteen kertaan kahvahelmien läpi, lisäksi laitoin molempiin päihin hopeiset helmet stoppareiksi, koska puuhelmissä oli niin isot reijät, että ne olisivat liukuneet vaijerin kiinnittämiseksi puristettujen välihelmien päälle, ja kahvasta olisi tullut ärsyttävän väljä.
Samalla kukkien kokoamistekniikalla tein neljä hiuspinniä turkooseilla kukilla, kampausta piristämään. Tosin näihin kukkiin en laittanut huopaympyrää taustalle, koska näistä tuli sen verran pienempiä, liimasin vain terälehdet yhteen kuumaliimalla, ulommaisista terälehdistä aloittaen.
Näistäkin kukista taittelin viimeisen kerroksen terälehdet kolmiulotteisuutta tuomaan, ja terälehdestä leikatun keskustaympyrän reunat käpristin kynttilää apunakäyttäen. Kukan taakse kiinnitin pinnin puolikkaan terälehden avulla, liimaten runsaalla kuumaliimalla. Nämä kukat syntyivät ripeästi, vain keskustan koristestrassien liimaaminen vei vähän aikaa - pienet koristeet kun meinasivat mennä mihin sattuu :p Kukkien mustereunat toi niihin enemmän näköä, ja tummansininen sävy sopi kivasti muuhun häävaatetukseeni.
Tässäpä vielä kuva vaijerikaulakorusta, minkä tein itselleni häihin. Mukana myös rannekorut.
Tein kälylle hyvin samanlaisen kaulakorun hänen juhliinsa, tosin hänen korussa oli vain kaksi kerrosta, ja sävyinä enemmän turkoosia, kuin tässä korussa.
Joskus tulee tarve suunnitella ja tehdä jotain kaunista, erilaista sekä innostavaa ja kertoa siitä sitten muillekin.
sunnuntai 11. elokuuta 2013
perjantai 9. elokuuta 2013
Violottia koreilua :)
Ja kerta vauhtiin päästiin, niin lisää koruja :) Kälyn juhliin tekemieni korujeni lisäksi tein myös siukulle korut samoihin bileisiin. Katselin helmilaatikoiden tarjontaa, ja päädyin tekemään siukun siniharmaan mekon kaveriksi korut violeteista foliohelmistä.
Pujottelin kaksikerroksiseksi vaijerikoruksi erilaisia violetteja foliohelmiä, hopeoituja helmiä sekä pieniä tummia simpukankuorihelmiä. Kiinnitin helmet paikoilleen puristettavilla välihelmillä. Koska lasihelmet ovat sen verran painavempia, niin tein tähän koruun vain kaksi kerrosta, käyttömukavuuden vuoksi.
Erilaiset silikoninauhaiset rannekorut sopivat kivasti myös tämän vaijerikorun kaveriksi. Tein samaisiin juhliin vielä kälyllekin vaijerikaulakorun turkooseilla ja hopeisilla helmillä. Siitä minulla ei valitettavasti ole nyt kuvaa, mutta laitan tänne myöhemmin vielä kuvan itselleni kesän häihin tekemästä kaulakorusta, mikä oli hyvin samanlainen.
Kälyn juhlissa useampikin vieras huomasi meidän suvun naisten korut, ja kuulin ainakin parin ihmisen kysyvän, että onko siukku ja käly ostanut korunsa samasta paikasta, kun on niin kivat vaijerikaulakorut. Siukku kertoi niiden olevan minun tehtaasta :))

torstai 8. elokuuta 2013
Turkoosia koreilua
Tänä kesänä on juhlittu paljon, ja juhlat toki tarvitsee uudet korut. Ostin keväällä ison nipun erilaisia simpukankuorihelmiä Helmien Talosta, silloin jo ajutuksena oli kesäkorut, ja sellaisia niistä helmistä sitten tulikin.
Yhtenä iltana pujottelin 0,6mm halkasijaltaan olevaan kirkkaaseen silikoninauhaan erilaisia helmiä rannekoruiksi. Silikoninauha on siis venyvää, vähän niin kuin kumilankaa, ja sen takia rannekorut on helppo pujottaa ranteeseen, tai ottaa pois. Minä kun monasti auttelen juhlissa, kerään tiskejä, tai järjestelen, laitan, teen, niin silloin on hyvä, että rannekorut saa tarvittaessa nopeastikkin pois, ja takaisin.
Osan näistä rannekoruista tein itselleni, osan siskolle. Kälyn juhlissa minulla oli päällä simppeli, musta, trikoinen kesämekko ja kesäsandaalit. Yksinkertaisen mekon lisäksi halusin itselleni kesäsandaaleihin sopivat turkoosit korut, ja itselleni poikkeuksellisesti pitkän kaulakorun.
Niinpä tein rannekorujen kaveriksi pitkän, hopean sävyisen kaulakorun, missä käytin "pohjana" hauskaa lenkkiketjua, mihinkä yhdistin erilaisia helmipiikkeihin pujoteltuja helmisettejä hopeisilla renkailla. Käytön jälkeen huomasin, että noissa hopearenkaissa oli laaduton pinnoite, minkä minun hapan ihoni rikkoi heti "ruosteiseksi", jo siis ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Täytyypä siis jossain vaiheessa korjata tähän koruun laadukkaammat kiinnityslenkit, koska muuten tästä tuli oikein mieluinen, ja minun näköinen kaulakoru :)
Rannekorujen ja kaulakorun lisäksi pujottelin vielä samoja helmiä hopealangalla sormuspohjaan, ja tein siitä itselleni koruihin sopivan kesäsormuksen. Korviksia en näihin juhliin lainkaan laittanut, koska kaulakoru oli niin kiva, ja näyttävä :)
Kaikki helmet ja ketjut Helmien Talosta, osa lasihelmistä aijempaa varastoa.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
All you need is LOVE ♥
Ystävät menivät naimisiin. Tahtomiset sanottiin jo aijemmin pienellä porukalla, koska maailma kutsui sitten jo näitä kahta reissulaista. Mutta pitihän tapahtumaa juhlistaakin, ja niinpä hääjuhlaa juhlitaan rouvan kantakodin läheisyydessä nyt elokuussa. Rouva on Pellosta, herra Skotlannista ja koti on Euroopan sydämessä, ystävät ympäri maailmaa - siinä on juhlillekin logistiikkaa kerrakseen :)
Siskoloisten kanssa mietittiin kivaa häälahjaa. Kippoja ja kulhoja on ikävä raahata Suomen Lapista Euroopan sydämeen, ja pariskunta on muutenkin elellyt yhteistä elämää jo jonkin aikaa, niin lakanat ja muut tykötarpeet kyllä kodista löytyy. Rahaa voi toki aina antaa, ja sitä pariskunta toivoikin, mutta pienellä porukalla, pienistä rahoista, ei oikein kivaa lahjasummaa aikaiseksi saa.
Niinpä keksimme vähän erilaisen lahjan :) Pariskunta tuli Suomeen viikko ennen häitä, paripäivää ennen polttari-ihanuuksia. Niinpä veimme Rouvan kauneushoitolaan erilaisiin ihaniin hoitoihin, toivotaan että siitä tuli herrallekin ihastuttava häälahja ;))
Lahjus tarvitsi ympärilleen lahjakortin, ja tämmöinen siitä kortista sitten tuli.
Korttiin leimautui ihastuttava LOTV.n Wedding Couple, ja pehmeämmän lopputuloksen saamiseksi käytin kuvan leimaamiseen DI Walnut stain-mustetta, perinteisemmän mustan sijaan. Leimasin kuvan paksummalle, kiiltävälle kopiopaperille, mitä oli kyllä hyvä värittää, iso ero aijempiin akvarellipapereihin. Väritin kuvan ProMarker tusseilla. Minulla on tusseja vain jokunen, olisikohan yhteensä kolmisenkymmentä, ja osa niistäkin samoja värejä, niinpä miehen puku sai liilat sävyt, perinteisempien harmaiden sijaan - minusta se oli oikein onnistunut valinta :)
Väritettyäni kuvan, leikkasin sen irti isolla kuvioreunaisella ympyrästanssilla. Koska hääpuvun helma ei olisi mahtunut ympyrän sisään, niin leikkasin ensin helman ympyrästanssin reunaan asti saksilla, pujotin helman stanssin päälle, ja stanssasin kuvion muuten normaalisti irti. Olin leimannut hääparin kahteen kertaan, varmuuden vuoksi, ja toiseen hääpariin tehnyt kokeiluvärittelyjä (esim. ihonväristä) juurikin siihen varakappaleeseen. Leikkasin sen toisen leimauksen irti paperista, tarkkaan reunaviivoja pitkin, ja sinitarran avulla kiinnitin varakappaleen tämän alkuperäisen kuvan päälle, eli maskiksi. Maski kuvan päällä leimasin hääparin päälle pitsisen ympyrän kirkkaalla, värittömällä leimavärillä. Embossasin, eli kohokuvioin pitsikuvion levittämällä märän, kirkkaan leimavärin päälle väritöntä kohopulveria, ja kuumentamalla pulverin sulaksi ja kirkkaaksi pinnaksi kuumailmapuhaltimella. Annoin kuvan hetken aikaa jäähtyä. Edelleenkin varakappale sinitarrotettuna maskiksi kuvan päälle väritin kuvan taustan DI Walnut stain ja DI Vintage photo musteilla, meikkisientä apuna käyttäen, niin lopputuloksesta tuli pehmeä. Annoin musteiden hetken kuivua, ja poistin sitten maskina olleen varakappalekuvan ja putsasin sinitarra tahrat pois.
Kortin taustalle valikoitui Tim Holtzin paperikosta paperi, missä oli kirje ranskaan matkanneelle miehelle. Taustapaperin vintagesävyn vuoksi itseasiassa väritin juurikin tuon hääparin taustan, niin kuin aijemmin kuvasi, koska kirkkaan valkoinen tausta olisi näyttänyt hassulta vintagepaperin kaverina. Hääparin laventelin sävyinen asustus määritti laventelin sävyisen kartongin kehystämään korttia, mikä muuten oli väriltään kerman sävyinen, luonnon valkoinen. Taustapaperit on reunoiltaan renssattu, eli revitty, ja vintagepaperin reunoihin lisäsin vielä DI Vintage Photo-mustetta renssausta tukemaan.
Söpöisen leimakuvan lisäksi liimailin korttiin koristeeksi muutaman pienen ruusun. Isompia en tohtinut laittaa, kun tämän piti kestää postittaminen keskelle Eurooppaa. Kukkien lisäksi korttiin tuli koristeeksi puolihelmiä, mitkä oli sävyiltään hennon vaaleanpunaisia tai hennon liiloja, vaikea oikein sanoa sitä sävyä, mutta tässä kortissa ne näytti selkeästi liiloilta :) Kukat näytti vähän irrallisilta, niin piirsin vielä "köynnöstä" niitä yhdistämään. Lopuksi vielä lisäsin leimakuvaan erivärisiä kimalleliimoja koristamaan morsiammen pukua sekä kukkakimppua nauhoineen.
Poikkeuksellisesti vielä kuvakollaasi kortin päältä ja sisältä;
Kortista tuli siis 15cm leveä, ja 12cm korkea, koska loput taitetusta A4:sta taittui kortin sisäpuolelle alareunaksi. Tein reunan Butterflight-reunastanssilla ja kiinnitin sen reunoista pienillä kohotarrapaloilla, lahjakortin taskun tekemiseksi. Laventelin sävyiselle kartongille tuli onnittelut pariskunnalle, sisareni kauniilla käsialalla kirjoitettuna. Koristelin kartonkia sydänstanssilla irtileikkaamalla kuviolla. Irtileikatun kuvion liimasin kortin taakse, signeerauksen kaveriksi, sydän kuvion muut osat liimasin kortin sisälle koristeeksi. Sisäkanteen leimasin, irtileikkasin ja teippasin hääparille sopivat Uuden Testamentin sanat (1 Kor. 13:4-7). Jostain syystä kyseinen teksi löytyi lemasimena varastoistani, ja vieläpä englanniksi. Hassua :)
Kerta häätkin oli ennakkoon, niin häälahjankin lieneen voi toimittaa silloin ennakkoon, ja hääkortin vieläpä ihan ennen kaikkea :)
Osallistun tällä kortilla myös Korttisirkuksen haaste #5, missä aiheena on Romantiikka - tämä kortti enemmän kuin tihkuu romantiikkaa :)

Lots of, lots of LOVE M & B ♥
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Juhlittu kälynen ♥
Meillä on menossa juhlaviikot :) Kälyni nelikymppisiä juhlittiin keskikesän kauniina viikonloppuna. Ja pakko kyllä kehasta, että kälynen on sen verran hyvä juhlien järjestäjä, ettei ollut ongelma eikä mikään järjestää 60 lähimmälle ystävälle bileet heillä kotona, ruokineen, juomineen, kakkuineen, kahveineen, bändeineen, tansseineen, yöpaloineen ja nauruineen! Tosta noin vaan!
Tai no, lämmin ruoka oli pitopalvelusta, mutta kaikki muu oli kyllä ihan itse tehtyä, laitettua ja kestittyä :) Pihalle pystytettiin pari juhlatelttaa, kuusi pöytää penkkeineen, ruokapöytä käännettiin toisin päin, kylmälaukkuja oli monen monta, ja sohva sekä piano pyöräytettiin sopuisemmille paikoille, pois bändin tieltä, mutta niin että yön karaokelaulelut onnistui sohvalta käsin. Me siukun kanssa auteltiin roudareina, kasaajina, tarjoilijoina, keittiöhenkilökuntana, siistijöinä, grillimestareina ja kuskeinakin veikan sekä kälyn apuna, lankomiäs hoiti kuvaus ja videointi hommat. Ja hei, valehtelematta ihan parhaat bileet for ever!! Kaikilla vierailla oli ihan hirmumukavata, ja toki myös omalla väellä, juhlat jatkui aamu viiteen asti ja kaikki muutkin jaksoi kyllä kiitellä hyvejä bileitä :))
Kälyni on suuri Excel-taulukkojen ystävä, ja hänellä oli juhlistakin monen monta taulukkoa, niin ilmottautumisista, ruuista, ohjelmasta ja tarvikkeista telttoja sekä kukkamaljakoita myöten :) Pöydät ja penkit oli vuokrattu, kaikki muut löytyi lähipiiristä, tai sitten kaupasta. Varsinaiset muut juhlakuvat jääkööt salaisuudeksi, mutta tässäpä teillekin pieni vilautus pihan hienoista juhlateltoista.
Varsinaisesti oikeat synttärit oli jo keväällä, ja silloin lahjoin kälystä tällä kortilla ja rasialla, mistä löytyi sisältä nämä korut. Mutta kerta nyt oli kyseessä synttärijuhlat, niin teimme siukun kanssa kälylle yllätykseksi sekä lahjaksi synttärikakut. Käly teki itse juhliin herkullisia valkosuklaa- ja tummasuklaajuustokakkuja, mihinkä lupasin tehdä koristeita päälle. Niinpä tehtailimme paaaaaaaljon sokerikukkia kahteen yllätystäytekakkuun ja kuuteen juustokakkuun. Lisäksi äiti lupasi tehdä juhliin lusikkaleipiä omenatäytteellä, ja hän tehtaili niitä kaikkiaan 150kpl. Yllätyskakkujen kanssa herkkuja oli kyllä tosin ihan liikaa - kaikista jäi puolet syömättä :) Tai niin no, sanotaan sittenkin niin, että juhlissa niistä syötiin vain puolet ;)

Juustokakut oli tosiaan kälysen tekemiä, mihinkä sitten siukun kanssa tehtailtiin koristeet.
Ja täytekakku kynttilöineen päätyi myös pöytään. Tämä kakku oli siukun tekemä.
Kynttilöiden sytyttäminen oli melekosen haastava tehtävä :D
Puolessa välissä kattausta pyöräytimme pöytään uudet kakut, mutta näissä kotoisissa bileissä kaikki halusivat rääpiä aijemmin pöydässä olleiden kakkujen jämiä,
ja tämä toinen täytekakku jäikin sitten (juhlissa) kokonaan korkkaamatta :D
Nämä kakkupohjat tehtiin jo perinteisellä, hyväksi havaitulla Kinuskikissan ohjeella, tosin kaksinkertaisena ja puolitoistakertaisena isojen vuokien vuoksi. Kostukkeena oli vadelmalimpparia, ja välissä kermavaahto-tuorejuusto-paseerattu vadelma-sula valkosuklaa-pilkottu valkosuklaa-täyte. Päällä kaulintamassaa ja koristeet tehty itse sokerimassasta. Ja juurikin tätä kirjoittaessa muistin, että jossain on pussissa levyllinen käyttämättömiä, julmetun kalliita sokeritimantteja :D Noh, eiköhän tuo meitin kälynen tiiä ihan muutenkin olevansa melekonen timantti! ♥
perjantai 12. heinäkuuta 2013
Välipalana kesä
Nämä upeat kesäpäivät rullaavat ohi vauhdilla - niin monta niemen nokkaa missä piipahtaa, niin monta kyläpaikkaa missä kahvitella, niin monta hyvää ystävää tavattavana. Osa kyläpaikoista, sohvista, terasseista ja riippumatoistakin on koluttuna, mutta ihan liian monta on vielä käymättä.
Muutaman kerran olen kerinnyt istahtamaan välipalalle myös omalle parvekkeelle, ja nautiskellut kesästä! B-)
Muutaman kerran olen kerinnyt istahtamaan välipalalle myös omalle parvekkeelle, ja nautiskellut kesästä! B-)
Tuoretta ananasta, pensasmustikoita ja oman parvekkeen omenaminttua
Tuoretta ananasta, mansikoita, vesimeloonia, pähkinöitä, kurpitsansiemeniä, fetaa ja omenaminttua
Kanasalaattia, varpaita ja keijunmekkoja :)
keskiviikko 10. heinäkuuta 2013
sadepäivän aurinkoinen sosekeitto
Josko pitkästä aikaa laittaisi vähän kokkailujakin kehiin :) Tämmöisen sadepäivän kunniaksi ajattelin kirjoitella tänne viimeaikojen suosikkisopan reseptin. Teen tätä aina kerralla paljon, 3-4litraa, annostelen pakasterasioihin ja nakkaan pakkaseen. Sieltä tätä on sitten helppo lämmittää niihin hetkiin, kun iskee nälkä, mutta ei jaksa väsätä mitään maitamullistavaa. Niitä hetkiä on näin kesälläkin yllättävän usein ;)
AURINKOINEN SOSEKEITTO
iso, 5l kattila, sauvasekotin
oliiviöljyä
2 isoa sipulia
3 valkosipulinkynttä
600g porkkanaa
400g bataattia
200g lanttua
n.3-5cm tuoretta inkivääriä
1-2 kasvisliemikuutio/ta
1-2l kiehuvaa vettä
2tlk kookosmaitoa
(suolaa)
mustapippuria
Kuori ja pilko sipulit n.1cm silpuksi. Kuori valkosipulit, ja viipaloi ne. Pese tai kuori porkkanat, ja leikkaa ne n.1cm kiekoiksi, kuori myös bataatit, halkaise ne ja pilko n.1cm paloiksi. Tee samoin lantulle. Kuori tuore inkivääri esim ruokalusikalla kuorta raaputtamalla, ja raasta siitä maun mukaan n. 3-5cm mittanen pätkä. Inkivääri tuo valmiin keiton jälkimakuun mukavaa chilin kaltaista "kuumuutta", mutta ei ole läheskään niin tulista.
Lorauta isoon kattilaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä (minä laitan vähän enemmänkin) ja laita kattila tulille. Kuullota öljyssä sipuli ja valkosipuli sekä inkivääriraaste, lisää porkkanat, lanttu ja bataatti, kääntele kaikki kiiltäväksi öljyssä, ja kaada päälle kiehuvaa vettä (esim. vedenkeittimestä) sen verran, että kaikki kasvikset peittyvät. Lisää sekaan kasvisliemikuutio tai kaksi, ja anna poreilla n.20min, kunnes kasvikset on pehmennyt. Itse käytän tässä keitossa vain yhtä kasvisliemivalmistetta, ja lisään sitten tarvittaessa suolaa vielä loppumetreillä.
Soseuta pehmenneet kasvikset varovasti sauvasekoittimella tasaiseksi keitoksi. Lisää jo soseuttaessa keitokseen kiehuvaa vettä, että saat keitosta juoksevampaa - silloin soseuttaminen on helpompaa. Varo kuitenkin kuumaa soppaa, ettet saa soseuttaessasi polttavia roiskeita päällesi. Lisää keittoon pari tölkkiä kookosmaitoa, ja kuumenna keitto. Tarkista maku ja koostumus. Mausta mustapippurilla, tarvittaessa myös lisää suolaa sekä kiehuvaa vettä, että saat keitosta liemevää. Tässä vaiheessa voit antaa keiton jäähtyä, annostella sen rasioihin, pakastaa ja tarvittaessa taas lämmittää keitoksi myöhemmin.
Keiton kanssa voi nauttia erilaisia lisukkeita. Kuvassa on kurpitsansiemeniä ja turkkilaista jogurttia. Tykkään lisätä kuumaan keittoon myös esim katkarapuja, tai grillattua kanaa, joskus ihan vaan pieneksi siputtuja kalkkunaleikkeleitä, joskus taas raejuustoa tai itsetehtyä pestoa, tai kurpitsansiemenien sijaan auringonkukansiemeniä, tai oikeastaan ihan mitä vaan, mitä mieli tekee, taikka vaikka useampaakin lisuketta :) Näin keittoon saa mukavaa vaihtelua, sitä voi muunnella kevyemmäksi, tai ruokaisammaksi, lisukkeiden mukaan. Suosittelen kokeilemaan!

perjantai 5. heinäkuuta 2013
Maailmanmatkalla auringon ympäri
Sinellillä oli kesäkuussa Tim Holtz-haaste. Aihe tai toteutus oli sinänsä vapaa, mutta haasteessa piti käyttää ainakin yhtä heidän valikoimassaan olevaa Tim Holtzin suunnittelemaa tuotetta. Timppa on siis erilaisia askartelutuotteita suurille firmoille suunnitteleva guru Amerikoista, ja hänellä on näppinsä mukana monessa askarteluun liittyvässä villityksessä, niin välineissä, musteissa, koristeissa, leikkuuterissä, tyylisuunnissa jne jne.
Minusta haaste kuulosti hauskalta, ja niinpä päätin tehdä jotain kotoa löytyvistä Tim Holtzin suunnittelemilla alkoholimusteilla sekä BigShotilla käytettävillä leikkuuterillä. Parvekkeen sisustus kaipasi vähän uutta ilmettä, ja niinpä päätin koristella sinne kaksi peiliä, linnunpöntön ja tehdä vielä kokonaisuuteen sopivan ajatelman. Tyyliksi ajattelin parvekkeeni punaisiin tiiliseiniin sopivaa rosoista romantikkaa, steampunkia ja kimalletta.
Leveäreunaiset peilit olen joskus haalinut matkaani IKEAsta, nämä tosin puunvärisenä, linnunpönttö irrotettavalla katolla löytyi Sinellistä, ja peltinen kyltti imelällä tekstillä tarttui mukaan Minimanista. Kuvioiden tekemiseen käytin paksumpaa alumiinifoliota. Sain omani tutulta, mutta käsittääkseni tätä paksumpaa foliota käytetään teollisuudessa. Lähes vastaavaa löytyy kaupoista askartelufolio-nimellä.
Parkkasin itseni telkun eteen olohuoneen matolle, ja rullailin paksummasta alumiinifoliosta BigShotilla ison kasan kirjaimia, kukkia, pienempiä kukkia, lehtiä, perhosia (stanssit näkyy yllä olevassa kuvassa, en löytänyt niitä nyt Sinellin sivuilta), rattaita ja pieniä rinkuloita. Aluksi en tiennyt kuin kirjaimista, että montako kuviota kutakin tarvitsisin. Niinpä tehtailin kertaheitolla monta kuviota, koska paksua foliota voi leikata monta kerrosta päällekkäin, ja koska kyllähän niille kuvioille jotain muutakin käyttöä vielä keksii.
Leikattuani kuviot, aloin maalaus puuhiin. Suojasin peilit maalarinteipillä, ja maalasin kehykset Plus Color suklaanruskealla, samoin myös linnunpöntön ulkopinnan, ja sen sisäpinnan sekä katon sisäosan mustalla. Laimensin hopeista Plus Coloria vedellä, ja laveerasin sillä kehyksiä ja linnunpönttöä sieltä tältä, kimaltelun lisäämiseksi. Annoin kuivua hyvin, seuraavaan päivään.
Aloitin peltitaulusta. Mallailin siihen kirjaimia ja kuvioita, mitä mahtuisi suunnilleen mihinkäkin kohtaan jne. Ensin puhdistin peltitaulusta aijemman printin pois sinolilla jynssäämällä. Peltitaulun pohja oli käsitelty myös suklaanruskeaksi, joten se oli parempi maalata tummilla sävyillä. (Peltitaulun taustaan käytetyt alkoholimusteet; Pesto, Mushroom, Eggplant, Meadow ja Mixatives Silver)
Värjäsin alumiinifolioiset kirjaimet alkoholimusteella "Rust", ja annoin kuivua. Tässä puuhastelussa oli niin monta sotkevaa osaa, että suojasin pöydän pinnan pitkällä pätkällä leivinpaperia, mikä oli helppo aina välillä vaihtaa puhtaaseen, ja mihinkä värit eivät niinkään imeytyneet sotkemaan muita värityksiä.
Seuraavaksi suunnittelin linnunpönttöä. Laskeskelin halutut rattaat, ja värjäsin ne alkoholimusteilla. (Rattaisiin käytetyt alkoholimusteet; Isot rattaat - Rusty, Eggplant. Pienet rattaat - Rusty, Oregano)
Ja väritin myös katon. (Kattoon käytetyt alkoholimusteet; Pesto, Mushroom, Eggplant, Slate ja Meadow.) Ensimmäisestä kuvasta näkyy hyvin, miltä katto näytti kun siihen tipautteli tippoja erivärisistä alkoholimustepulloista. Lopputulos oli silmääni liian levoton, ja niinpä ruiskautin pintaan ohennetta, ja tuputtelin pintaa ympäriinsä musteen levittimellä. Pinnasta tuli mielestäni aikasta hauska tällä tekniikalla, niinpä käytin samaa tekniikkaa peltitaulun värittämiseen.
Alkoholimusteet on muutenkin melkohauskoja lutattavia - lopputulosta ei voi ennalta arvata, erilaiset väriyhdistelmät ja erikokoiset tipat synnyttävät erilaisia kuvioita, ja aina voi vielä tuikata sekaan tuota ohennetta, ja koko homman voi tarvittaessa aloittaa vaikka alusta.
Lopuksi vielä valmistelin peilit. Mallailin niihin kuvioita eri tavoin, ja laskeskelin siitä, että kuinka monta mitäkin kuviota tarvitsen. Koska peilejä ei saanut irti kehyksistä, ja peilin pinnasta heijastui ärsyttävästi kehyksen maalaamaton sisäpinta, niin liimasin kehyksen sisäreunaan juuttinarua. Siitä tuli ihan hauska efekti kehyksiin. Tein kehyksien nurkkiin ruuvinreijät Dremelillä, näihin kun sopi hyvin, että kiinnitykset tulee näkyviin, eikä niitä suotta tarvinnut piilottaa.
Väritin kaikki lehdet, kukat ja perhoset tuputtelemalla niihin useampaa eri alkoholimustetta. (Käytetyt alkoholimusteet; Lehdet - Oregano ja Pesto. Isoimmat ja keskikokoiset, kapeaterälehtiset kukat - Espresso ja Currant. Isot kapeaterälehtiset kukat - Mushroom ja Rust. Keskikokoiset kukat - Espresso ja Rust, taustapuoli värinä Oregano. Pienimmät kukat - Currant. Perhoset - Wild Plum ja Eggplant. Kuplat - slate ja mixative Silver) Varmuuden vuoksi tuputtelin kuviot musteilla molemmin puolin, taustapuolet kuitenkin vähän tummemmin sävyin.
Annoin osien ensin kuivua. Sitten muokkasin niistä ruttuisia, kolmiulotteisia kukkia ja lehtiä muotoilutyökaluja apuna käyttäen. Tosin, minulla on nuo samanlaiset työkalut, mutta ne on kylläkin hankittu jo 80-luvulla, ja silloin on näemmä tullut Itäsaksasta muutakin ilahduttavaa, kuin vain se Pikku Kakkosen nukkumatti ;)
Kukkien keskustoihin tein pienet reiät, ja laitoin niihin erilaisia haaraniittejä koristeeksi. Liimasin kirjaimet ja valmiiksi muotoillut kuviot pohjiin ihan vaan tavallisella kontaktiliimalla.
Ja tämmöisiä niistä sitten tuli :) Kiiltävä pintaisia tuotoksia oli _vähän_ haasteellista kuvata päivän muututtua jo aamuyöksi, mutta toivottavasti kuvista saa jotain selkoa.
Tässäpä kuvat mietelausetaulusta, yksityiskohtineen. Teksti "Maailmanmatkalla auringon ympäri" kuvastaa haaveita, ikuista matkaa, unelmia muista maista ja matkailusta, mutta myös sitä kuinka sitä kaikkea voi tehdä, kokea ja nauttia omalla parvekkeellaan haaveillen :)
Linnunpönttö oli kiillon vuoksi todella hankala kuvata, mutta tässäpä siitäkin pari kuvaa;
Hauskasti heijastuu tuo perhosen sisäsiipi katon pinnasta. Liimailin linnunpöntön koristeeksi rattaita ja pieniä haaraniittien kantoja. Siitä tuli mielestäni kiva ilman romanttisia hörhellyksiäkin.
Ja sitten vielä ne peilit, mitkä vasta olikin haastavat kuvata. Yläreunan selventämiseksi laitoin kiinnitysruuvit reikiin mallintamaan kiinnityskohtia.
Ensimmäisessä taulussa oli yksi oikein iso, monikerroksinen kukka, toinen krysanteemin tapainen kukka, ja useampi pieni kukka. Kolme perhosta liihotteli peilin toisella reunalla. Olen viimeaikoina laittanut useampiinkin kortteihin puolihelmiä, tai kuplia koristeeksi, kuten täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä. Se on vaan jotenkin minua. Niinpä laitoin näihinkin stansaamiania renkaita ja täpliä "kupliksi", taikka kastepisaroiksi tai joksikin semmoiseksi, mikä näytti minusta mukavalta :)
Toiseen peiliin sommittelin vähemmän kukkia, ja muutenkin vähemmän koristeita. Jahka saan nämä ripustettua parvekkeeni seinälle, niin tämä peili tasapainottaa kivasti kokonaisuutta, missä on paljon kaikkea.
Tässäpä vielä kuva, mistä näkee kuinka kolmiulotteisia näistä töistä tuli.
Näitä oli oikein hauska tehdä, ideoida, lutata alkoholimusteilla, sekä muokata leikatuista osista kolmiulotteisia, valmiita kukkia ja muita. Ainoa tylsäkohta oli kirjaimien liimaaminen - piti oikein keskittyä, että mitä sitä tekikään ;)
Osallistuin tosiaan tällä työllä Sinellin kesäkuun Tim Holtz-haasteeseen, minkä kilpailutöitä voi äänestää Sinellin facebook sivuilla peukuttamalla suosikkinsa kuvaa. Peukutus äänestysaika on 3.-31.7.2013 Minun kilpailutyöni #28, ja sille voi antaa peukkunsa täällä, klik. Kisassa on monia hienoja töitä, kannattaa käydä ihailemassa ja ehkäpä jopa inspiroitumassa :)
Kuva lainattu Sinellin facebook sivulta
Tässä vielä listaus kaikista työssä käytetyistä tarvikkeista, ja tämän haasteen vuoksi merkkailin tuotteiden perään vielä koodit, millä ne mahdollisesti löytyy Sinellistä, jos ja kun joku muukin tarvitsee ;)
Tarvikkeet;
kaksi
leveäkehyksistä peiliä
yksi
käyttämätön halppis sisustustaulu
yksi
koriste linnunpönttö (Sinelli, 577310)
Plus
Color askartelumaali, 60ml, musta (Sinelli, 139642)
Plus Color askartelumaali, 60ml, suklaanruskea
(Sinelli, 139601)
Plus Color askartelumaali, 60ml, hopea (Sinelli,
139654)
Paksua foliota, esim askartelufoliota
Fimo Muovailupuikot, muovia, 4erilaista (Sinelli,
230188)
Erikokoisia siveltimiä, askartelupinsetit,
kontaktiliimaa, haaraniittejä, juuttinarua
Tim Holtz –stanssit;
Sizzix, Bigz L, Tag &
Bookplates (Sinelli, 656938)
Sizzix, Bigz XL, Word
Play (Sinelli, 657837) [lainasin ystävältä]
Sizzix, Bigz, Tattered
Florals (Sinelli, 656640)
Sizzix Bigz, Tattered
Leaves (Sinelli, 656927)
Sizzix, Movers &
Shapers, Mini Gear Set (Sinelli, 657211) [lainasin ystävältä]
Sizzix, Movers &
Shapers, Mini Butterflies Sets (Sinelli, 657209)
Sizzix, Movers &
Shapers, Mini Tattered Florals (Sinelli, 657488)
Tim Holtz-alkoholimusteet;
Alcohol Ink, 18ml,
Meadow, (Sinelli, 101135)
Alcohol Ink, 18ml, Pesto,
(Sinelli, 101150)
Alcohol Ink, 18ml,
Oregano, (Sinelli, 101144)
Alcohol Ink, 18ml, Mushroom,
(Sinelli, 101143)
Alcohol Ink, 18ml, Slate,
(Sinelli, 101133)
Alcohol Ink, 18ml,
Espresso, (Sinelli, 101149)
Alcohol Ink, 18ml, Rust,
(Sinelli, 101145)
Alcohol Ink, 18ml,
Currant, (Sinelli, 101134)
Alcohol Ink, 18ml, Wild
Plum, (Sinelli, 101139)
Alcohol Ink, 18ml,
Eggplant, (Sinelli, 101138)
Alcohol Ink, 18ml,
Mixatives, Silver, (Sinelli, 101155)
Alcohol Blending
Solution, 57ml (Sinelli, 102001)
Alcohol Ink Applicator,
värinlevityssieni (Sinelli, 102612)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)