keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Popopo Pom Pom - kosh!

Minun piti tällä viikolla siivoilla ja sisustaa siskoloisen kanssa heidän kotia juhlakuntoon, ja leipoa kaikkia ihanuuksia reilun viikon päästä oleviin juhliin. Minun piti käydä kasvohoidossa ja kampaajalla, keikistellä jo valmiiksi ihanassa juhlamekossa ja koroissa, tehdä korut ja kortit. Mutta ei.


Lauantaina selkäni ja jalat oli jotenkin väsyneet, illalla tein kevyttä joogaa ja venyttelyä selkäni helpotukseksi - seurauksena aivan helvetillinen kipu, en pystynyt makaamaan, istumaan tai seisomaankaan. Pakko oli lähteä kolmelta yöllä päivystykseen hakemaan apua, mitä kyllä välittömästi sainkin.

 Nyt olenkin sitten 4vrk halannut tuota  jumppapalloa ja köllötellyt sen päällä. Polvet on turvoksissa, mustelmilla ja rakkuloilla keinoihosta huolimatta, koko oikea pakara ja sääri on jumissa, kivun pahiten säteillessä nilkkaan ja polvitaipeeseen. Olen saanut lääkkeitä enemmän, kuin norsun tainnutukseen tarvitaan, mutta kipu ei sillä taitu. Yöt on pahimpia, toissayön sain nukuttua, sitä edeltäneet pari vuorokautta valvoin,  samoin nyt olen valvonut 35h, ja jännityksellä odotan tulevaa yötä.

Helvetillinen hermokipu - nyt yritetään tainnuttaa kipu ja palauttaa liikuntakyky, magneettikuvt ja jatkot katsotaan myöhemmin. 9 yön päästä tämän tädin pitää olla nätissä (lyhyessä...) juhlamekossa juhlimassa maailman rakkaimman siskontyttöni nimiäisiä, haltiakummina.  Voitte arvata, että tämä koettelee vähän muitakin hermoja.

-Ilon kautta!-

15 kommenttia:

  1. Oijoijoi….Pikasta paranemista!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna-Mari, sitä mäkin toivon :) Ja just tällä hetkellä toivon hirmuhyvää lääkecoctailia, että saisin vihdoin nukuttua <3

      Poista
  2. Toivottavasti löytyy sopiva kemikaalicocktail, joka laukaisee kivun mahdollisimman pian! Jaksamista sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kepposka :) Tänään mun coctailia sorkittiin jo kosolti reippaalla kädellä, mutta en mä kyllä vieläkään pärjäis kotona, kun en pysty käveleen molemmilla jaloilla, tai lainkaan istuun... Hivenen haasteellista, mutta toivotaan! <3

      Poista
  3. voi ei! Toivottavasti pikaisesti helpottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toivotuksista, tänään on ollut paljon parempi päivä - sain vihdoin yöllä nukuttua, jopa 6h putkeen! Olin ihan ihmeissäni kun heräsin, ja olikin aurinkoinen aamu :) Joten vaikka vieläkin särkee ja koskee isosti, niin kyllä uni vaan saa kaiken näyttään ja tuntuunkin vähän paremmalta.

      Poista
  4. Voi sinuu. Tuhat tsemppihalia että haltiakummittelu-päivä menisi oikein ihanasti! <3

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille toivotuksista, tsempeistä ja ajatuksista, kulunut viikko on ollut melkoista vuoristorataa tuon selän kanssa, ja kosolti paljon on kiristänyt korvienkin välistä. Mutta magneettikuvat tehtiinkin jo eilen, ja nyt on tiedossa mistä kaikista selkärangan nikamaväleistä välilevyt onkaan pullistunut, ja mitkä niistä pullistumista painaa hermratoja. Joten tieto ei lisännytkään tuskaa, vaan helpotti sitä :) Täällä minä vieläkin sairaalassa pötköttelen, kuuntelen avonaisesta ikkunasta lintujen laulua ja välillä kuikuilen (siis kyttäilen) ensiavun ovien liikennettä ;) Kuntoutuksella ja lääkkeellä pääsen saletisti seuraavana perjantaina juhlimaan tädin kultamuiskua <3

    VastaaPoista
  6. Voih sua <3 toivottavasti toivut pian! Ei tällaista ois tarvinnut sulle tapahtua :/ höh. Parempia päiviä ja aikoja toivotellen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sini <3 Tän oisin kyllä voinut jättää välistä :p Edellisestä kovasta selkäkivusta onkin jo yli kymmenen vuotta, tosin ei tää koskaan vielä näin pahana ole ollut... Mutta nyt jo kylläkin helpottaa - pystyn jo makaamaan selälläni, kunnon lääkityksellä, eikä enää tarvitse olla koko aikaa tuon jumppapallon päällä :)

      Poista
  7. Kurja juttu, mutta onneksi nyt tietävät, miten hoitaa. Toivotaan, että helpottaa NOPEASTI, että pääset nimeä antamaan pienelle... Tsemppiä muru!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rakas Leonida :) Hoitoa tieto ei sinänsä muuttanut, kova kipulääkitys hermokipulääkkeineen jatkuu edelleen, samoin kuntoutus. Mutta kuvien vastaukset auttoi kyllä kovasti omaan olotilaan - enpäs älynnytkään, mitä kaikkea pelkäsinkään alitajuisesti siellä olevan :) Tänään käytiin ortopedin kanssa kuvat ja lausunto läpi, ja hän antoi mulle niistä tulosteet, mikä oli tosi kiva juttu. Ja kyllä mä juhliin pääsen, maanantaina ehkä pääsen kotiin, ja joka tapauksessa menen perjantaina nimiäisiin, vaikka sitten tolla jumppapallolla kierimällä, jos ei muuten ;)

      Poista
  8. Harmillista!! Tsemppiä ja pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos OOooo :) Tsempit ja toivotukset tulevat todella tarpeeseen. Onneksi tämä kulunut vkonloppu on ollut jo huomattavasti parempi <3

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)