torstai 24. toukokuuta 2012

Tunnustelua

 
Ja tämä kuva ei mitenkään liity aiheeseen, se vaan on kiva.

Niin se aika rientää, kevään odotuksesta on päästy jo kesään. Valolla ja vihreydellä on voimaannuttava vaikutus, ja itseäni jo kovasti innostaisi laittaa parvekkeelle kaikkia ihania kukkia, mutta olen päättänyt malttaa kesäkuulle - onneksi ei ole enää pitkä matka :) Ikkunalaudoilla sentään vihertää, me like!

Voimaannuttavaa ja ilahduttavaa on myös täällä blogimaailmassa saadut tunnustukset, kiitos :) Sain kaksikin eri tunnustusta, Rva Kepposelta sekä Leonidalta.  Molemmat ihaNaiset olen löytänyt täältä blogimaailmasta ja tavannut useammankin kerran suuren pöydän äärellä. Pöytä on aina ollut täynnä ihania askartelujuttuja ja mitä herkullisempia tarjoiluja ja todella mahtavaa seuraa, ja siksi onkin ollut niin suuri iloa tutustua näihinkin ihaniin rouviin tämän blogimaailman kautta. Kiitos siis teille :) Mutta niin, niihin haasteisiin.

Kepposka haastoi minut vastaamaan yhteentoista esittämäänsä kysymykseen. Hassu määrä, mutta here we go;

1. Mitä ostit viimeksi itsellesi ja milloin? (ruokaa ei lasketa)
Hmmm, olin eilen juurikin shoppailemassa siukun kanssa, mutta sokerimassaa en kyllä nyt laske tähän enkä juhlapöytäliinan suojamuovia... Mutta onneksi ostin jotain ihanaakin, ostin itselleni pienen syntymäpäivälahjan tuolta keijumetsästä :)

2. Mikä kirja on tehnyt sinuun vaikutuksen? 
Voi voi, en ole aikoihin lukenutkaan hyviä kirjoja. Olen kieltänyt itseltäni kaikki muut paitsi opiskeluun liittyvän kirjallisuuden jouduttaakseni laahaavia opintoja ;) Niinpä jätän vastaamatta Wallanderit, Coelhot, tai Waltarit, ja tuon esille kaikkien aikojen suosikkini; Ronja Ryövärin tytär.

3. Mikä on paras tapasi?
Sanon aina kiitos, kiitän sitten ruuasta, kauppakuitista, bussimatkasta, lahjasta, mistä vaan. Kiitosta ei pysty tuhlaamaan, ja kiittäminen on aina paikallaan. Niin kuin kehuminenkin.

4. Ketä julkisuuden naista arvostat ja miksi?
Hmmm, arvostan monia naisia. Arvostan äiti-Ammaa hänen suuresta sydämestä, arvostan presidentti Halosta hänen paineensiedostaan ja hiljaisesta viisaudestaan, arvostan Eila Roinetta hänen pitkästä, sukupolvia koskettaneesta urastaan, arvostan Minna Parikkaa hänen luovuudestaan ja rohkeudestaan lähteä maailman ääriin, arvostan naisia jotka ovat ylpeitä minuudestaan, ja valmiita antamaan osaamisensa muidenkin hyödyksi tai iloksi.

5. Seuraatko politiikkaa? Miksi?
Seuraan, en mitenkään fanaattisesti, mutta haluan tietää kuka on kukin ja mikä vaikuttaa mihinkäkin. Minun maailmassani politiikan tunteminen kuuluu yleissivistykseen, siinä missä eri kulttuurit, historia, luonto, musiikki ja muut taiteetkin. Ne oikeastikkin kiinnostaa minua, ja innostun aina siitä mitenkä kaikki vaikuttaa kaikkeen.

6. Paras väkevää alkoholia sisältävä drinkki?
Viski jäillä :) Drinksu drinksuista lähden mielelläni teiniaikoihin, ja juon Mariannen.

7. Mistä ostat vaatteet itsellesi?
Sieltä mistä ne mahtuu päälle :p Vaatekokoni alkaa olla 46/48 (hirmupaljastus) ja se tympii tosissaan. Niinpä en juurikaan osta vaatteita, ihan vaan pakollisimmat, muuten odotan salama iskee tai tapahtuisi jonkin sortin ryhdistäytyminen ja laihtuminen. Pakolliset vaatteet ostan Kappahalilta, Zizzistä ja Modasta. Hoikkana ja kauniina kannan kädessäni Jackpotin ja Espritin paperikasseja.

8. Montako ulkotakkia sinulla on?
16. joista 5 on talvitakkeja. Lisäksi kaikenlaiset hupparit yms. Ja ikinä ei ole mitään päällepantavaa......

9. Suosikki matkakohteesi Suomessa? Miksi?
Hyvä kysymys, tätä täytyy oikein miettiä. Opiskelin pitkään Kuopijossa, ja opin paljon Savon helmestä, joten se on yksi suosikkejani.
Samoin Porvoo on aina jostain syystä ollut suosikkejani - jaksan seikkailla joen rannassa ja vanhassa kaupungissa useita tunteja, jopa päiviä, ja haaveilen jostain niistä ihanista pienistä omakotitaloista kirkonmäellä.
Mutta suurin suosikkini on kyllä Tampere, mistä löytyy ihan kaikki haluamani. Siellä voi viettää päivän ihaillen Pispalan vanhoja taloja, tai päivän shoppaillen siellä sun täällä, taikka päivän kiertäen keskustakaavan nähtävyyksiä (Finlaysonin alue on kovastikkin mieleeni, samoin Kehräsaari) taikka riehua koko päivän Särkänniemessä, koko rahan edestä.
Tykkään myös kuljeksia ympäriinsä, poiketa lounaalle taikka kahville ja nähdä paljon kaikkea kaunista. Tähän lomailuun sopii niin Kuopijo, Porvoo kuin Tamperekin, Kuopijosta tosin tiedän kyllä parhaat paikat, ja Tampereella tunnen olevani parhaiten kotona, omieni joukossa. [tulipa hävyttömän pitkä vastaus :) ]

10. Kestääkö vatsasi/pääsi huvipuistojen hurjimmat laitteet?
Kestää, tosin näin iän myötä huonommin. Toisena teoriana epäilen sitä, että näin vanhemmin tunnistan jo ne laitteet mistä pidän ja mistä en, ja siksi jätän häijyimmät käymättä - Enää en suostu Särkänniemen (t)aikamattoon.

11. Grillaatko? Jos niin mitä ja miten?
Oi kyllä! Kesässä parasta on lämmön, valon, värien ja jätskin lisäksi grillaus! Kestosuosikkejani ovat kylmäsavuporo-koskenlaskijalla täytetyt herkkusienet, pekoniin käärittynä, haloumi-juusto, paprika (erityisesti tuon juuston kanssa syötynä), valkosipulivoilla sivellyt pätkityt maissintähkät ja kunnon silosuu makkala :)) Meillä kaikki tietää laittaa "rilliin" minua ja seurueen lapsia varten Hiillosta taikka Käristettä :) [tämä olkoot se minun seiskapäivä-paljastukseni]. Maistan toki lihojakin, kanavartaita taikka pihvejä taikka mitä laitetaan, mutta makkala on kyllä ehdottomasti suosikkini. Tykkäisin tehdä vartaita, missä on palasina paprikaa, punasipulia, uusia perunoita, herkkusieniä, kesäkurpitsaa sekä pekonia väliin pujoteltuna, mutta ei niitä jaksa kukaan näpertää, niinpä heitämme kaiken sellaisenaan grilliin ja odottelemme vesi kielellä herkkuja.

Jaahas, sitten minä saan keksiä 11. kysymystä ja blogit, joillekka haluan kysymykseni tunnustuksena ojentaa. Hui. No tästä sitten vaan;

1. Miten juhlit syntymäpäiviäsi?
2. Mikä on suosikki jäätelösi?
3. Kulta vaiko hopea?
4. Missä olet viimeksi lomaillut, kotimaassa? Entä ulkomailla?
5. Montako paria kenkiä omistat?
6. Mikä on viimeisin ostoksesi kodin sisustukseen?
7. Mikä on suosikki laulusi?
8. Minkä annoksen yleensä tilaat ravintolassa pääruuaksi? (pastaa, lihaa, kalaa, kanaa...)
9. Mikä oli lapsena suosikki lelusi?
10. Mistä haaveilet?
11. Grillaatko? Jos niin mitä ja miten?

Ja minähän olen niin utelias, että haluaisin teidän kaikkien vastaavan näihin kysymyksiin :) Siukulla ei ole blogia mihinkä tämä osoittaa, ja kätsytkin ovat saaneet tämän haasteen jo monelta suunnalta, mutta silti olisin ihan innoissani, jos kerkeisitte vastaamaan tähän kyselyyn, joko kommenteissa tai blogeissanne. Tunnustuksena haluan ojentaa nämä "syväluotaavat kysymykset" Kätsyjen ja siukun lisäksi Sanna-Marille, Koolle, Sinille ja Blommalle kiitokseksi innostavista, hauskoista, idearikkaista ja ilostuttavista jutuista. Ollos hyvät ♥


Toisen tunnustuksen sain Leonidalta. Kiitos siitäkin :) Tähän tunnustukseen kuuluu kertoa seitsemän satunnaista asiaa itsestään. Kyllä nyt ollaan suurien tekojen äärellä. No mutta, tässäpä nämä, täysin satunnaisessa järjestyksessä;

1. Olen sairauslomalla tämän viikon ja lomalla-lomalla ensi viikosta. Elämä tuntuu päiväpäivältä paremmalta.
2. Olen imuroinut viimeksi huhtikuussa; ostettuani kolme kertaa vääriksi muuttuneita pölypusseja, älysin tutkia imuria ja tajusin heittäneeni imurin pölypussitelineen roskiin kera viimesimmän pölypussin. Nyt uutta telineosaa odotellessa....
3. Välttelen tässä keittiön siivoamista.
4. Päässäni soi Jukka Pojan Siideripissis
5. Suunnittelen syyskuulle elämäni toista ulkomaan lomamatkaa. Edellinen oli 23vuotta sitten. Sen jälkeen olen kyllä asunut ulkomailla, pariinkin otteeseen, ja tarkemmin ajateltuna reissannut silloin muutenkin, mutta muutoin olen lomani viettänyt kotimaassa. Olen aikasta innoissani tulevasta matkasta :)
6. Suunnitelen myös tässä samalla kakkukoristeita ystäväni tyttären lakkiaiskakkuihin.
7. Tuohon rillaus kysymykseen vastattuani alkoi tehdä niin kovasti mieli noita kaikkia herkkuja. Voi tuska.

Tämänkin tunnustuksen haluan antaa teille kaikille, jotka tohtivat kertoa itsestään seitsemän paljastusta. Jännityksellä jään odottamaan :))

Ps. Äsken kuului pääskyn laulu; Se o kesä ny ♥

7 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea! :) ja kiitos vielä tunnustuksestakin. Voih, mä yritän muistaa vastata näihin. En ehdi hetkeen bloggailemaankaan . Mut ainakin näin pikaisesti voin vastata muutamaan: synttäreitäni juhlin läheisteni kanssa, menen syömään ulos tai järjestän pikkupirskeet. En hirmuisesti syö jätskiä, mutta ben ja jerry on ehdoton suosikkini! :) Hopea. Lomaillut olen maalla ja Wienissä viimeksi. Kengät pitäis kyllä laskea oikein olan takaa. Olen myynyt kirpparilla kauheat määrät jo, joten veikkaan reilu 20 paria jäljellä. Olen ostanut orkidean :) Suosikkilaulu on paha, joudun miettimään sitä. Pääruuaksi tilaan monesti kalaa. Suosikkilelu taisi olla barbie. Haaveilen mm. omasta yrityksestä. Ja grillailen kyllä, mutta melko harvoin. Kaikki menee kasviksista, juustoihin, pekonitaateleihin ja jopa makkaraan.

    Hih, mähän vastasin tässä jo kaikkiin :) Mukavaa viikonloppua! Ja toivottavasti koru on mukava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, siinä tulikin juu ihan ohimennen vastaukset kaikkiin - Näitä on kyllä kiva lukea! :)

      Ja kyllä, uskon korujen olevan mieleisiä, luulenpa että sormukselle tulee sympoolisesti vieläpä tärkeämpi merkitys. Ymmärrän täysin nuo haaveesi omasta yrityksestä, minäkin voisin jopa haaveilla että perustaisit sen :))

      Kiitos kivoista vastauksista!

      Poista
  2. Kiitoksia :) Jos sopii, niin vastaan, tässä nyt ja heti niin saan aikaseks. Ja vielä muistaessa, että ihan mahottoman ihania ne keijumedaljongit...taisin tykästyä siihen sammakkiin eniten :D
    Mutta niitä vastauksia siis:
    1. Yleensä keittelen kakkukahvit lähipiirille(isä, äiti, sisarukset perheineen) synttärinä...jos päivä ei sillon osu
    kohilleen, niin saatetaan vaikka jätskeillä varsinaisena päivänä juhlistaa vielä tässä omalla porukalla.

    2.Pahapaha...mutta varmaan kaikki salmiakki- ja lakujätskit...

    3. Hopee...13 avioliittovuoden jälkeen heivautin alkuperäsen vihkisormuksen muistojen arkistoihin ja vaihdettiin hopeisiin...ja sitä myötä sitten kaikki muutkin käädyt sun muut ;D

    4.Lomaillu...hmm...Pääsiäisen aikaan Savossa, joista yks yö Kuopiossa...ulkomaan matkustelu ei kuulu harrastuksiin ja oon ehkä käyny viimeks Tallinnassa...vai Tukholmassa, ei kyllä se oli Tallinnassa noin sata vuotta sitten...jos se nyt lasketaan ulkomaaks. Oon enemmän mökki-ihminen vaikkei omaa mökkiä ookkaan.

    5.Okei...öö...kahdetkymmenet, millä voi mennä ihmisten ilmoille...

    6.Tilasin Jotexilta päiväpeiton meidän sänkyyn. Se on sellanen ohut luiru ja tipahtaa hyvin sinne päätyn väliin.

    7.Suosikkilauluja on monia mutta jos nyt yhden, niin Kotiteollisuuden Satu peikoista

    8.Tylsästi lähes tulkoon aina kanaa

    9.Pienempänä itkevät nuket (2kpl) ja isompana barbit

    10.Haaveilen siitä, että pystyisin jossain vaiheessa yhdistään työnteon ja nää kotivelvollisuudet niin, että kaikki toimis eikä kellään kiristäs :P

    11.Meillä kyllä mies on se grillaaja...meillä on isohko kaasugrilli ja siellä paistuu kaikenlaista aika perinteistä makkarasta pihveihin ja auraherkkusieniin ja maisseihin :)

    En muuten tiijä miten pääsky laulaa :-O

    Hauskaa viikonlopun alkua ja rentouttavaa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääskyt tsirputtaa :) Ja nää vastaukset on kyllä niin kivoja, mua hymyillyttää koko ajan kun luen. Niin samaa mieltä hopeasta, lomailusta ja kyllä aikuistyttöjenkin kuuluu viettää synttäreitä, hyvä hyvä :)

      Mä ihastelin sitä sammakkoriipustakin, oisin tosin halunnut sen sormuksena ja primprenssan medaljonkina, mutta tilasinkin jotain muuta ;)

      Oikein mukavaa ja aurinkoista viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Olipas kiva lukea asioita sinusta! Näistä sun jutuista kuuluu niin selvästi sun "ääni", siis se, millainen ihminen olet livenäkin. Todella ihana ja hauska siis!

    Kiitos kysymyksistä, niitä pitääkin miettiä huolella!

    Mukavaa sairausloman loppua ja tulevaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru piristävistä sanoista :) Niin kuin huomaat, niin en osaa yhtään käyttäytyä tämmösten kyselyjen kanssa, vaan homma lähtee tyystin lapasesta kun alan pohtimaan ja vatuloimaan. Koeta siinä sitten olla ihimisiks. Ei onnistu. Täytyy yrittää taas seuraavaksi tehdä jokin "asiallinen" poustaus, kokkailuja, käsitöitä tai leipomuksia. Mutta kun ei tässä meinaa keritä tämän heikon nettiyhteytensä äärelle runoilemaan ja kuvia laittelemaan, tää kun kovin jo odottaa lomaa :))

      Aurinkoista viikonloppua sinne eteläänkin!

      Poista
  4. Hei, kiitos ihanasta muistamisesta ja minustakin on kiva lukea välillä henkilökohtaisempia juttuja bloggaajista. =)
    Mulla onkin jo yksi 10 kysymyksen haaste työn alla, laitan nämä kysymykset sitten seuraavaksi. =)

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)