maanantai 12. joulukuuta 2011

Joulustamisen helyjä


Pikkasen käytiin jouluamassa, eli pikkujouluissa, ja juhla-asu tarvitsi seurakseen korun. Pohdin ja puntaroittin vain hetken, ja sitten aloinkin jo puuhastelemaan. Lienee ei ole yllätys aijempien korujeni perusteella, että pidän vaijerikoruista, säröhelmistä, säihkeestä ja hopeasta. Niimpä tein kolmikerroksisen vaijerikorun missä oli enimmäkseen musta-kirkkaita sekä fuksian sävyisiä säröhelmiä ja kirkkaita swarovskin kristalleja.


Jokin korussa häiritsi, vaikka se kauniisti kaulalle asettuikin. Niinpä muutama tunti ennen juhlia aloin tehdä toista korua. Metallinsävyinen vaijeri oli sitten tietenkin lopussa, ja niinpä tein korun liilaan koruvaijeriin. Tein korusta vähän yksinkertaisemman ja pidemmän kuin edellisestä, nähdäkseni miellyttäisikö se kokonaisuus paremmin silmääni. Pitkistä pitkistä koruista en oikein tykkää, joten rohkenin lyhentää toista korua vain muutaman sentin ensimmäiseen verrattuna. Lisäksi käytin korussa Sinooperin punaruskeita lasihelmiä ja tähtisiä, metallisia välihelmiä.


Mallailin hetken korua kaulalleni, mutta se sitten näytti jo kyseisiin kekkereihin liian yksinkertaiselta... Minuutit alkoi käydä vähiin, enkä vieläkään ollut tyytyväinen, mutta jompi kumpi oli valittava. Niinpä laitoin ensimmäisenkin korun kaulalleni, mallaillakseni yht' aikaa että kumpi on parempi. Ja kappas kepponen, yhdessä niistä tulikin kolmas koru :)


1 kommentti:

  1. Mun mielestä tuo on ihanan runsas kun molemmat ovat yhdessä. Kaunis!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)