perjantai 26. elokuuta 2011

Lautasella Suloinen Suomen Syksyn Sinfonia

Kesäloma on lopuilla, ja viikonloppuna on helppoa lykätä ruoka uuniin valmistumaan, samalla kun itse touhuaa kaikkea muuta. Ihanaa on kepeän kesän jälkeen tehdä uunissa haudutettua pataa, tai siis vuokaa, koska harvemmin käytän ruuanlaitossa kansia :) Tämä pata/vuoka lähti ajatuksesta tehdä ruokaa kotimaisista raaka-aineista. Pidän suolasen ja makean yhdistelmästä, ja siksi tykästyin kovasti tähän herkulliseen ruokaan. Kukinhan voi säveltää ja tehdä miten oma suu sanoo, mutta minä tein tämän Syksyn Sinfonian näin;


Suloinen Syksyn Sinfonia, eli kaali-sipuli-liha-laatikko (4-6 annosta)

400-500g varhaiskaalia
1-2 keltasipulia
2-3 kynttä valkosipulia
n.10cm pätkä purjoa
1/2 keltainen paprika (tai punaista)
400g jauhelihaa (nautaa)
rouhittua mustapippuria ja suolaa
öljyä kuullottamiseen

Päälle;
1-2dl olutta
1dl Creme bonjour cuisine - esim. valkosipuli ja yrtit, tai tavallista ruokakermaa
loraus, pari, tummaa siirappia
1dl rusinoita
1/3 pkt koskenlaskija juustoa, kylmäsavuporo

Kaikki ohjeen vihannekset, juurekset ja jauheliha löytyy mukavasti luomuna, jopa pikkukaupoista, tai sitten ihan lähiruokana tuotettuna. Mikä on aina kovin ilahduttavaa! :)

Mutta niin, aloita pilkkomalla kaali soiroiksi, 1cm.n leveyset käy hyvin. Kuori ja pilko sipulit, halkaise purjo, pese se ja leikkaa puolirenkaiksi. Halkaise paprika, poista siemenet ja leikkaa viipaleiksi. Kaikki vihannekset voi jättää kohtuu isoiksi palasiksi, jotta niissä säilyy "suutuntuma", vain valkosipulin hakkasin pieneksi. Kuullota kaikki vihannekset isossa pannussa, esim Wokkipannussa. Itse kuullotin kasvikset erissä, ensin kaalit, sitten paistoin jauhelihan kypsäksi muruksi ja lopuksi kuullotin sipulit ja niihin lisäsin myös paprikat sekä purjot. Itse käytän monesti paistamiseen erilaisten purnukoiden pohjilla olevia mausteöljyjä, esim aurinkokuivattujen tomaattien säilöntäöljy on erinomaista kasvisten kuullottamiseen. Ja jauhelihahan ei juurikan rasvoja paistamiseensa kaipaa, vaan tarvittava rasva irtoaa lihasta paistettaessa.

Laita syvän uunivuuan (n.3litraa) suojaksi leivinpaperi. Paperi taipuu paremmin, kun sen ensin ryttää mytyksi ja sitten oikasee astian suojaksi :) Kaada kaikki kuullotetut ja paistetut ainekset uunivuokaan. Minä lisäsin ainekset paistojärjestyksessä, maustoin suolalla sekä pippurilla kerros kerrallaan ja sitten sekoitin kaiken sekaisin vuuassa. Ripottelin päälle rusinat. Ohensin ruoka-Cremen oluella, ja kaadoin sen uunivuokaan. Valutin vähän tummaa siirappia sinne tänne, ja sekoitin vielä kerran koko komeuden mullin mallin, sikin sokin sekaisin. Päälle palastelin vielä sulatejuustoa, pieniä nokareita joka puolella. Vuokaa uuniin, asteita 175-200C ja aikaa 1,5-2tuntia, maun mukaan. Minä annoin ruuan hautua pitkään, hartaasti ja tummaksi.

Herkuttelin Syys Sinfonian syvältä lautaselta puolukkahillon ja porkkanaleivän kera. Ai että on hyvää!


Herkullista ja suloista viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)