maanantai 11. huhtikuuta 2011

Viikon lehtikatsaus

Viime viikko oli kiiruinen, varsinkin jos sitä vertaa kolmeen edelliseen viikkoon. Keskiviikosta sunnuntai-iltaan tuli paiskittua töitä reilut 50tuntia, mikä otti aikasta koville kolmen sairastelu ja toipilointi viikon jälkeen :) Mutta kuulkaas ihan sitten niinkin kiire oli, että en kerinnyt lukemaan mitään viikolla tulleita lehtiä. Ja koska oli kuun sekä kevään alku, niin lehtiähän oli monta. Vihdoin eilen illalla pääsin käpertymään suosikki lehtieni kanssa peittoihin, huilaamaan ja nautiskelemaan ihanista kuvista.

Näemmä lakanoiden mankelointi on so last season..

Aloitin selailun herkullisesta Maku-lehdestä, ja ihailin kaikkia erilaisia kevään juhlapöytiä. Voi että kun olisikin kiva järjestää kekkerit! Tai ihan vaan pitkä brunssi, tai jotain muuta kivaa juhlittavaa :) Seuraavaksi selasin tuon Oma Koti Kullan Kallis-lehden. Olettekos törmänneet siihen?

Itse olen ollut tilaajana kohta kolme vuotta, melkeinpä sen aikaa mitä lehti on ilmestynyt Suomessa. Olen melkeinpä yllättäen tykästynyt kauniiseen, käytännöllisen sisustajan lehteen, mikä on kyllä luvalla sanoen vieläpä halpa! (Tosin, nuo muut minulle tulevat lehdet ovatkin kyllä luvattoman kalliita, ja siksi ne välillä huilailevat tauolla, kunnes taas tarjouksiksi muuttuvat...)

Mutta niin, tuo Oma Koti Kullan Kallis on tutustumisen arvoinen, sympaattinen lehti. Aluksi se oli kovin ruotsalaisvoittoinen, mutta nyttemmin siinä esitellyt kodit ja sisustusideat ja tarvikkeet ovat alkaneet olemaan Suomesta löytyviä helmiä. Tällä kertaa lehteä selatessani, hätkähdin kun näin tutut kasvot :) Kaverini koti esiteltiin lehdessä Meren innoittamina luovina ideoina.

Kuva OKKK-lehti
 
Jos haluat nähdä enemmän kuvia vanhasta mummulasta, mikä muuttui Anun ja Jounin ihanaksi kodiksi, niin sinun täytyy etsiä käsiisi tuo Oma Koti Kullan Kallis nro3/2011. Mutta siis aivan ihania sisustusideoita! Esimerkiksi omasta mökkimaisemasta tehty valokuvatapetti olkkarissa, missä maisemaa vasten liihottaa myös Lokki. Ja maalipensselillä uudistettuja kalastaja papan laatikoita. Vanhaan taloon sopivasta upeasta modernista nuoren parin keittiöstä, alumiinipäällysteisistä yläkerran portaista, upeista, näyttävistä tapettipinnoista mitkä luovat kontrastia vanhan talon rakenteille tai vanhoista puusuksista tehdyistä valokuvahyllyistä. Minun mielestäni oikein hauskoja, tuoreita, iloisia, oivaltavia, toimivia ja hymyillyttäviä ideoita :)

Pienenä kurkistuksena, tahdon vielä näyttää mielestäni jotain oikein hauskaa; vanhasta suksesta on tehty myös makuuhuoneen verhotanko, missä roikkuu upean verhon virkaa toimittava rouvan hääpuku. Ei kaunista mekkoa sekä ihania muistoja pidä piilottaa pukupussissa vintin perälle, vaan ne saavat olla esillä.

Kuva OKKK-lehti
 
Ja olihan toki tuossa ja noissa muissakin lehdissä vaikkasta mitä muutakin ihastuttavaa, mutta tästä olin niin tohkeissani, että piti sitten ihan tännekin kehasta. Ai että kun tykkään sitten kovasti luovista ihmisistä, joilla on tuoreita ja hauskoja, elämää ilahduttavia ideoita :) Mahtavaa että he jakavat sitä iloa meille muillekin.

12 kommenttia:

  1. Kiva lehtikatsaus! Ihanaa muuten vain olla ja lukea lehtiä. Tykkään itsekin siitä hommasta ihan valtavasti. Tuota Oma koti kullas kallis -lehteä en muista koskaan lukeneeni. Ehkä vois ostaa irtonumeron. Tuo verho-juttu on ihan huippu! :)

    VastaaPoista
  2. Maku-lehti pitänee etsiä ainakin käsiinsä, juhlat tulossa kesän korvalla. Eli ideoita aina kaivataan.
    Ja sitten tuohon sinun viimeiseen lauseeseesi luovista ihmisistä ja ilon jakamisesta myös muille.
    Mielestäni sinä itse olet juuri sellainen; ihana, valoisa, luova ihminen.Ja kaiken hyvän lisäksi jaat sitä iloa ja kauneutta ideoittesi kautta täällä blogissasi meille muillekin.
    Kiitos siitä sinulle, Haltiakummi!

    VastaaPoista
  3. Voi KIITOS Ritva, olipas tosi kauniisti sanottu! :) Nyt tää on sitten yhtä hymyä ja hykertelyä. Maku-lehdessä on mielestäni hyvin koottuna niitä ohjeita, mitä joutuisi haalimaan muuten monista lehdista. Tämä kevään lehti on monesti juhlia, vappua, brunssia ja tietenkin valmistujaisia. Perinteisiä tarjottavia, myös päivitetyin ideoin ja uusia ajatuksia. Tossa Maku kevät/02/2011 oli myös hyvejä booli-ohjeita ja -ideoita kesän juhliin.

    Sini, lehdissä on se kiva että niitä voi selata uudestaan ja uudestaan, ensin selata kuvat, sitten lukea jo jututkin, ja myöhemmin vielä palata juttuihin. Tuo Oma koti kullan kallis-lehti on jostakin syystä semmonen että sitä ei ole monikaan huomannut. Siksi se tilaus onkin varmaan niin halpa ;))) Mutta kyllä se lehtipisteistä löytyy, niin pääset katsomaan muutkin Anun hauskat sisustusideat!

    VastaaPoista
  4. Ihana lehtipläjäys sinulla.

    Mulla olisi 2*40v juhlat järjestettävänä, vaan eipä oikein nappaa. Jos kovasti juhlajärjestely polttelee, niin kehitä mulle ideoita. Tarvitsisin yhdet sukulaisille ja yhdet kavereille. Joku teema, helppoa, nopeaa ja konkurssiltakin pitäisi myöskin välttyä.

    VastaaPoista
  5. Mulle tuli tuosta Oma Koti Kullan Kallis -lehdestä muutama näytenumero ihan sieltä alkupäästä, en kyl lämmennyt. En tiedä johtuiko silloisesta sisustuslehtiähkystä...??
    Käsityölehdet kuuluvat ehdottomasti mun tilauksiini, vaikka ovatkin aika hintavia. Säästän sitten muualta... ;D
    Puutarhalehdet on myös parina viime keväänä löytäneet tiensä mun ostoskassiin.

    Ihana tuo makuuhuone, olisi kiva päästä sisustamaan tuollaista vanhaa hirsitaloa, semmoisissa on niin paljon tunnelmaa.

    VastaaPoista
  6. Koo, käsityölehdet on kyllä kalliita, mutta toisaalta, laittavat ihmiset rahansa huonompiinkin sijoituksiin :)

    Jaa että tupla nelikybäset. No jos teemabileet laitetaan, niin kyllä mielestäni musiikki on hyvä valinta. On ne sitten rokki-bileet, 80-luvun poppi-bileet, 20-luvun jazz-klubi bileet, taikka vaikka ABBA-bileet :)
    Tarjottavat kannattaa olla sellaista, että voi seistä pitkään pöydässä. Suvulle kelpaa yleensä kahvipöytä, jos johonkin mökille lähtee porukalla, niin iso soppakattila ja hyvää leipää vaan pöytään ennen perinteistä kaakkua. Teemabileisiin tarjottavat valitaan tietenkin teeman mukaan, mutta helppous kunniaan. Riippuu kaveriporukasta, joidenkin kanssa menettelee ihan vaan pari isoa ämpärillistä makarooni-kurkku-herne-tonnikala-rucola-salaattia ja lisäksi kirsikkatomaatteja, fetaa ja punasipulia omissa kulhoissaan, sekä makkarat ja maissintähkät rilliin, toiset tahtoo kaikki juhlatarjottavat voileipäkakkuja myöten...

    Hei mä tiiän, kysäseppä Kepposka tätä joskus blogissa, niin mietitään ne bileet sitten kerralla kondikseen! :)

    VastaaPoista
  7. Sen verran olen hannari, etten uskalla kysellä blogissani synttärijuhlavinkkejä. Sehän on ihan avoin tunnustus, että aion järjestää jotain :) Ja sit jos en saisikaan mitään aikaiseksi, niin olisipa kiva kuunnella, kun sukulaiset tai kaverit yrittävät enemmän tai vähemmän kautta rantain selvitellä, että miksi ei ole kutsua kolahtanut.

    Ensin siis pitäisi päättää, että pitää juhlat. Sitten, että minkä kokoiset ja missä. Brain overflow!

    Arvaas muuten mitä, olin saanut tuon Maku-lehden tilaajalahjana. Mies oli ystävällisesti siirtänyt sen suoraan lehtikoriin, hyvä että tuli kaiveltua.

    VastaaPoista
  8. No ni, olipa hyvä että tuli kaiveltua lehtikoria! :D Toi on muuten totta toi sukulaisten painostus. Olisihan se aika surkeeta, kun raasut itkisivät itsensä iltaisin uneen, kun luulisivat jääneensä ilman kutsua kekkereihin, mitä ei oikeasti järjestettykään :p No mutta, ei kekkereitä kannata järjestää pakosta, voihan nämä jättää väliin ja pitää suuret kekkerit sitten 10vuoden päästä. Itse tykkään järjestää kekkereitä, mutta 30v pippalot jäivät vain perheen ja ystävien kahvitteluksi kun tuo toinen puolikas jakautuneesta munasolusta ei halunnut kyseistä tapahtumaa juhlia.

    VastaaPoista
  9. Se olen mä!!!! *osoittaa itseään*

    VastaaPoista
  10. Mutta huomanethan kohtukaveri, että kuinka nätisti asettelin vastaukseni :)
    Ja kivathan oli ne 30v kahvikekkeretkin mitkä MINÄ järjestin, MINUN kotonani, joihinka MINÄ sekä äiti leivottiin ja missä minä ja SINÄ saatiin paljon kaikkia ihaneja onnitteluja ja lahjoja. Juhliminen on aina niiiiin kivaa! :)))

    VastaaPoista
  11. Tämmösestä lehtien lukemisesta mää tykkään :D Sillon kun ei itte ehdi.
    Ton Oma Koti...-lehden ostin kun siinä oli juttu Anna-Clarissan vanhasta kodista.

    VastaaPoista
  12. Huhuu, mun blogissa on sulle Tunnustus :)

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)