keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Matkassa pala maailmaa

Lehtokotilo kirjoitti hauskan poustauksen Naisen parhaasta ystävästä. Voi että, miten ihana kurkistaakkaan muiden naisten käsilaukkuihin! Yövuorojen jälkeisessä euforiassa olen hyvinkin avoimella tuulella, ja haluan esitellä teille käsilaukkuni, eli kassin. Esittelinkin aijemmin eteiseni ovea, missä roikkuu suurin osa laukuistani (saattaa toki olla, että tuon kuvaus hetken jälkeen niitä laukkuja on tullut jokunen lisääkin...). Mutta todellisuushan on se, että käytän päivittäin melkeinpä vaan yhtä laukkua, elikkäs kassia.


Taisin ostaa tämän tummansinisen marimekon Olkalaukun jo 12vuotta sitten. Vähän se on jo matkan varrella haalistunut, mutta edelleenkin suuren läppänsä ja tilavan sisuksensa kanssa vakiintunut suosikkini. Siinä se olalla roikkuu ja välillä pujotan hihnan pään yli ja kassi pompottelee vauhdikkaasti pyllyn päällä. Poro heijastin on roikkunut kassin lenkissä jo nelisen vuotta, siinä se turvaa matkaani kesät ja talvet.

Mutta niin, se kassin sisältö. No mullahan on kassissa ihan kaikkea mitä saatan tarvita.
[seuraavat kuvat saattavat järkyttää herkimpiä lukijoitani]


Kassistani löytyy;
(kuvasta puuttuu kotiavaimet, autonavaimet, kännylaturi ja 0,5l vesipullo, mitkä ovat aina matkassa, mutta kotona ollessa muualla matkaan otettavaksi.)
* kauppakassi
* aurinkolasit koteloineen
* vaihto sukat
* hanskat
* kalenteri
* kännykkä
* kamera pussukoineen
* työavainten avainnauha
* työpaikan lätkät ja kulkukortit toisessa nauhassa
* pari kynää
* muistikirja "Oh God, I'm so bloody blonde sometimes!"
* muutama kopioitu takuukuitti
* pinkki terveysside rasia
* käsidesiä
* laastareita
* festariapu-paketti, missä on laastareita, savetti ja kortsu
* 2pyykkipoikaa (lahkeille pyöräillessä)
* lääkerasia särkylääkkeelle
* huulirasva
* suosikki pastilleja
* korvatulpat
* pari huulikiiltoa, toinen arkeen ja toinen juhlaan
* rannekello
* puolukkahillopurkki, mikä tuli töistä välillä kotiin tiskiin
* lompakko, eli tiiliskivi (näin tuttujen kesken)
* sininen marimekon nyssäkkä, missä on kaikkea tarpeellista;


* vara piilolinssit
* eri kokoisia hakaneuloja
* tulitikut
* pätkä metrilaastaria
* muistitikku (mitä muuten olen etsinyt, täällähän se olikin :))
* ompelusetti sekä erikseen paremmat pikkusakset
* kynsiviila sekä kampa
* savetteja
* nenäliina paketti
* pinkki peili pussissaan
* korvatulpat
* tukka nipsuja ja ponkkareita
* huuliherppes rasvaa, silmätippoja ja hoitavaa huulirasvaa
* pinnejä
* topsipuikkoja ja vanulappuja
* terveysside
* Punaisen Ristin terveys paketti, eli lisää laastareita ja savetteja.

Ja kerta vauhtiin pääsin ja avoimuus kukoistaa, niin tässäpä vielä tiiliskiven sisältö;


* triljoona tsiljoona kauppakuittia
* elinkautinen VIP-lippu ja liikuntaseteleitä
* 28-muovikorttia, eri kirjastoihin, kauppoihin ja yleisestikin elämään.
* alennus kuponki leima kortit, Hesekuponkeja, postimerkkejä, passikuvia
* listat puuttuvista Ella-kirjoista, jo ostetuista Teema-lautasista ja malli piirrustus olkkarin lampunvarjostimen kiinnitysympyröiden koosta.
* raaputtamaton arpa ja lotto-laput, eletyt ja olevat. (Suomalainen voittaa aina, juu nou)
* voimassa olevat reseptit
Kuvan oikeassa etukulmassa näkyy se kaikki raha mitä lompakossani tällä hetkellä on (olen paha pankkikortti-ihiminen), ja malli tilkku makkarin luumu-verhoista, jos sattuu löytymään jotain kivaa sille kaveriksi.

Nuo kaikki kulkevat matkassani päivittäin, koska ikinä ei tiedä mitä kaikkea voinkaan tarvita päivän aikana. Tai edes kerran vuodessa. Taikka vaikka ihan vaan joskus.


[Voi kiasus miten rähjäsen näkönen koko kassi onkaan näissä kuvissa, munhan täytyy harkita uuden kassin ostoa!!! Olkalaukusta näyttää olevan aikasta kiva uutuus väri, tumma aubergiini [what??!!!?!], pannaan harkintaan... Ja miksi ihmeessä mulla on noin älyttömästi laastaria kassissani??]

10 kommenttia:

  1. Mä olen jo pitkään harkinnut tätä vastaavaa postausta.. nyt taidan sen tehdä. Eilen just valokuvakurssilla se ope sanoi että naisten käsilaukusta löytyy kaikkee muuta paitsi polkupyörä... =D Eikä ihan väärässä ollukaan.

    Mun käsveskan sisällys on kyllä tällä hetkellä just niin hirvee että kehtaankohan ees esitellä... toisaalta se on just sellanen normiotos siitä mitä siellä voikaan olla.

    VastaaPoista
  2. Ei kyllä munkaan kassissa koskaan ole ollut polkupyörää, mutta kylläkin polkupyörän korjaussarja ja pumppu, mistä olen jäänyt pariin kertaan lentokentän turvatarkastukseen selittelemään. Ystävättäreni sai aina kohtauksia varsinkin siitä mini pyöränpumpusta, hänen mielestä se näytti aina epäillyttävästi hieromasauvalta kuin pumpulta, ja hän aina nauroi vedet silmissä kun pumppuni toimintaperiaatetta esittelin eri lentokentillä, milloin Amsterdamissa ja milloin Johannesburgissa...

    Juu, avoimesti vaan kaikki esille! Itse taisin juurikin eilen heittää kassissa olleet kuitit ja käytetyt nenäliinat roskiin, mutta tiiliskiven kuittikasa oli kyllä vielä tallella :)

    Olen muuten kuullut että jotkut säilyttävät lompakoissaan rahaakin. Mihin ihmeeseen ne saa sen mahtumaan???

    VastaaPoista
  3. Oon ihan järkyttyny :D :D
    Itte tyhjensin tänään veskastani muovikassillisen kuitteja ja kauppalappuja...:P

    VastaaPoista
  4. Arvasin että herkkänä ihimisenä oot ihan kauhusta kankeena... Itsekkin alan ymmärtämään miksi mun kassi painaa aina niin paljon :D

    VastaaPoista
  5. Tosiaan kassi pitää olla, eikä mikään pikku laukkunen! :D Mutta tosiaan,onhan tuossa paljon ihan tuikitarpeellistakin ;) he heh

    VastaaPoista
  6. Täytyy kyllä sanoa, että laastarin määrä ihmettelin minäkin! Mutta jos joltain kanssaihmiseltä jotain puuttuu, niin huutaa vaan sinut apuun ja kaikkea tuntuu löytyvän. Mä aina luulin, että mulla on vaikka mitä matkassa, mutta eihän mulla olekaan mitään....

    VastaaPoista
  7. No huh. Taisit vetää pohjat tai huiput, miten sen nyt ottaa! :D :D

    Mun laukussa on yleensä enempi roskaa, kuin mitään tarpeellista. Välillä mietin, kannanko mukana vahingossa roskapussia käsilaukun sijasta.

    VastaaPoista
  8. Siihen tää mun tavaran paljous yleensä perustuukin; jos joku tarttee. Yleensä mulla on useampaa laatua särkylääkettä, tampooneja ja eri merkkien siteitä, pikku laastareita ja rakkolaastareita jne ihan vaan sillä, että jos joku tarvitsee :)

    Ja tota tavara määrää katsellessani ihmettelen että mihin on mahtanut unohtua mun lusikka. Mulla on kassissa aina matkassa lentoyhtiöltä "lainattu" lusikka, jos vaikka iskee jogurtti nälkä :)

    Mulla ei kyllä yleensä ole roskia laukussa, ne kun ei mahdu sinne :) Karkkiakin olen yrittänyt vähentää, niin kuin kuvasta näkyy. Tai sitten se pussukka, missä karkit on, niin se on varmaankin repun pohjalla :))

    VastaaPoista
  9. Voi himskuta, mulla oli jotain sun kassiin, mutta unohdin antaa. Muistuta perjantaina.

    VastaaPoista
  10. Pakko tunnustaa, että NAUROIN kun luin tätä postausta!! Olin luullut, että Minulla on kassissa paljon tavaraa, mutta veit voiton... Hyvä niin, sillä eihän sitä koskaan tiedä...elämä on oikukas ja mitä tahansa saattaa juuri tällä matkalla tarvita.. :)
    Ihana!!!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)