Eniten lienee jutskailimme kaikenlaista, mutta saimme myös jotain askartelujakin tehtyä :) Kepposka toivoi kynsilakkakorujen tekemistä, ja niitä me kyllä sitten tehtiinkin paljon. Välillä putsailtiin lakkoja pois, ja alotettiin alusta, välillä sattuman kautta syntyikin hienoja valmiita koruja. Ruokailun hoidimme tällä kertaa helpoimman mukaan, käyden syömässä ravintola Comossa, mikä on hetken ollut yksi suosikeistani Tampereella.
kuvat lainattu Kepposkan kännykästä.
Karitsanmaksa annos oli ihan mahtava, ja mahdollisen annoskateuden pelossa teimme sen mitä vain tosi taitavat naiset voi tehdä - tilattiin listalta kaikki kolme mietityttänyttä jälkkäriä, niin ei tarvinnut erikseen valita ;) Ravintolareissusta kotiuduimme vielä karkkikaupan kautta, niin jaksoi sitten askarrella yötä myöten.
Aamupalana nautittiin uunimunakasta, parhaita porkkanasämpylöitä ja Ingvarin kaupan parasta keksintöä - lättyjä. Sitten vielä hetki askarreltiin, ennen kuin Kepposka pakkasi kamat kyytiin ja lähti kohti kotia. Tai no, yritti lähteä ;)))
Mutta se nyt vaan oli mutaa, ja kyllähän siitä nyt etuvetosenkin irti saa pienellä säätämisellä, joten hyvä me! Ja kyllä, meille saa tulla jatkossakin kylään, ja tehdä kaikkia ihanuuksia, hienouksia ja mukavuuksia, tervetuloa vaikkapa kaikki! :)
Ja näistä mä kerron teille sitten myöhemmin :)
Kiitos kutsusta, tulen mielelläni :-D
VastaaPoistaTällaiset tapaamiset on ihan parhaita ♥
Tervetuloa :D Ja kyllä, tällaiset rennonletkeät, luovat ja puuhastelevat tapaamiset on kyllä ihan parhaita! Niiden herkuttelevien ja talkoilevien tapaamisten lisäksi :)
PoistaKiitos vielä kerran sinulle!
VastaaPoistaOli niin mukava vierailu. Söpö-Töpö ja Töpö-Söpö tykkäsivät kanssa ;)
Oli kyllä hei mukavata :) Ja jeeeeee, mä olen ihan jo odottanut Söpö-Töpön ja Töpö-Söpön seikkailuja! :D *menee heti lukemaan*
Poista