sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Bling bling - timanttista jyystöö!



Puuhastelen monasti perjantai-iltaisin, ja on se sitten ompelukoneella surruttelua, leipomista tai tiskivuorentaltutusta, niin taustalla soi YleXn perjantai-iltojen ilo, Matti Airaksisen Parastaennen. Näin 90-luvun teenagena se ohjelma saa minut liekkeihin! :D Ja kaikki ne jotka ovat seuranneet kyseistä ohjelmaa, tietävät kuinka kova juttu on timanttista jyystöä.

Ihanainen Annan Aarteiden Anna heitti ilmoille kimaltelevan haasteen, minkä on ollut mielessäni nämä kaksi viikkoa, mutta silti menee viimetinkaan tämä meikäläisen osallistuminen. Mutta näin tunti ennen puoltayötä sain liimailtua valmiiksi oman kimallukseni.

Ajatus lähti siitä että kaikillahan tytöillä on oltava korurasia. No minulla ei ole. Ei, vaikka olenkin tyttö. Ja olen toki tehnyt muille tytöille korurasioita tämän viimeksi, sitä ennen tämän, ja näihin kalentereihinkin tein aikoinaan monen monta rasiaa, niin koruille kuin muillekin yllätyksille. Toisaalta, omat koruni ovat löytäneet paikkansa tauluista, mutta ei niihin voi ihan kaikkia koruja laittaa, ja olisihan semmoinen söpönen rasia makkarin tasolla tosi kivakin...

Olen kyllä katsellut Iittalan Vitriinejä sillä silmällä, mutta millään en kyllä raaski maksaa viittäkymppiä rasiasta, minkä tehtävä on kyköttää tasolla. (tai siis liki sataaviittäkymppiä, koska tietenkin haluaisin sitten niitä useampaakin väriä ja eri kokosinakin...) Mutta niin, siitä se ajatus sitten syntyi :)


Laatikon pohjalta, jemmanimisestä paikasta löytyi kalevalakorun isohko rasia, yli kymmenen vuoden takaa. Putsasin rasian kannesta vuosien varrella kertyneen rasvan, lian sekä kultaisen tekstin kynsilakanpoistoaineella. Kaivoin esille Swarovskin kristallini sekä koruliiman ja aloin liimata koukeroita rasian kanteen. Aloitin keskeltä violetilla kuviolla, ja korostin sitä värittömillä sekä harmailla kristalleilla, liimaten sekaan myös vähän pienempiä kiviä kuvion elävöittämiseksi.


 Koska kuvio lähti fiilispohjalta, niin siirtelin muutamia kristalleja vielä liimaamisen jälkeen, ja rasian pinnasta tuli paikoin vähän tuhrunen. Toki tumpulasormeni myös sotkivat jonkin verran liiman kanssa. Niinpä lopuksi peitin koko kuvion liimalla siistimmän ja tasaisemman pinnan saamiseksi. Rasia oli valmis kolmessa vartissa, liiman kuivuminen otti aikaa _paljon_ kauemmin (n.4tuntia).


Mutta kyllä siitä valmista tuli, ja mielestäni oikein sieväkin. Täytyy jatkaa tätä koruprojektia ja tehdä korvakoruille vielä oma säilytysjuttunsa, mutta siitä sitten joskus toiste. Tässäpä vielä kuva valmiista rasiasta makkarin tasolla, korujensäilystystehtäväänsä vaalimassa. Miun nätti piskuinen korurasia, iiik!


18 kommenttia:

  1. no ompas ihan järjettömän hieno!!! mä näin joskus swarovskeilla koristellut iPhonen kuoret ja pitkään haaveilin ko puhelinmallista ihan siksi, että voisin siihen itse tuunata samanlaiset. nyt sitten puhelinmerkki pysyi kuitenkin noksuna, niin pitää ehkäpä tehdä jotain muuta hillitäkseni timangihimo :D vähän katselin kieli pitkällä tuota sinun "raaka-ainevarastoa" eli timanttilokerolaatikkoa... :P kiva kun osallistuit haasteeseen, onnea arvontaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Täytyy kyllä heti tunnustaa että tuossa lokerikossa ei ole kuin murto-osa noita swarovskeja - on ne meinaan sen verran hinnoissaan että harvoin raaskii ostaa. Iso osa näistäkin kristalleista jäi viimevuoden hääkoristeluista, kun käytin noita swarovskeja hääkoruihin. Mutta siis kyllä tämäkin ilmaisen rasian hinta nousi välittömästi ainakin kympillä, ellei vähän enemmälläkin kun siitä tuli timanttinen, eikä noita kristalleja tossa nyt ihan älyttömästi ole...

      Mutta kyllä nuo aidot kristallit kyllä kimaltelee ihan hirmuihanasti, joten alkaisin kyllä etsiä siihen noksuunkin tuunattavia kuoria ;))

      Poista
    2. joo, kyllä noihin swaroihin saa ihan kivasti rahaa kiinni, varsikin jos rupeaa isompaa pintaa päällystämään. oon ite salaa ihaillut decoden villitystä (kurkkaappa tuolla sanalla googlen kuvahausta) ja tekis mieli upottaa kaikki tietokoneesta paistinlastaan timanttikuorrutteeseen :D pitää kattoa minkälaiset noi nokian kuoret on, ainakin mukana tulleet oli sellaista pehmeää kumia... ei hyvä tuunauksen kannalta...

      Poista
    3. Jestas, kurkkasin googlesta ton decoden, heti alkoi vilistä silmissä ja aloin huokailla... Wou miten hienoja! :D

      Poista
    4. jep. kunnon timanttioksennus vaikkapa kännykän tai kameran päälle :D

      Poista
  2. Onpa onnistunut korurasia! Hieno keksintö laittaa liimaa koko kannen mitalta. Näyttää vähän kuin olisi helyt upotettu jäähän., joka on vähän sulanut. Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leonida <3 Ja tosi hienosti kuvailtu - toden totta, se näyttää sulavalta jäältä! :D

      Juurikin mietin tossa hetki sitten että voisiko tota samaa liimailua tehdä esim Glossylla. Kyllä se varmaan onnistuisi, mutta tossa koruliimassa on se etu että sillä voi liimata niin kankaalle kuin lasille, muoville, paperillekin. Ja juurikin tuon kankaalle liimaamisen vuoksi liimasta tulee "joustavampi" kuin muista liimoista, mutta kuivuu kuitenkin kivan kirkkaaksi. Kannattava ostos ollut tuo liima, ja yllättävän riittoisakin kun huomioi kuinka paljon luttasin sitä hääkoruihin (päällystin nekin tehdessä kokonaan liimalla) ja nyt sitten tähän rasian kanteen. Sinellistä omani löysin, kannattaa kokeilla jos tekee timangeistaan muitakin kuin kortti askarteluja :)

      Poista
    2. glossy toimii varmasti hyvin ainakin huokoisilla pinnoilla (puu, pahvi tms). tuo liima korukiville on oikein mainiota ja pitävää liimaa (kestää muuten kankailla myös 30 asteen pesun). koruihin tosi hyvää on myös locktiten pikaliima

      Poista
    3. Tota lockitea en tiedäkkään, mutta pitää ottaa selvää. Ja juu, tämä liima tosiaan kestää myös konepesun kylmällä vedellä, ja soveltuu siksi hyvin kankaalla käytettäväksi, niin kuin Sinellin tsikuna kertoikin :)

      Poista
    4. se on tämä super attack-koruliima. tekee joustavan kumimaisen liimapinnan, eli kestää koruissa (jos siis liimaa jotain esineitä korupohjiin tms) paremmin esim pieniä kolahduksia http://www.sinelli.fi/sinelli/tuotteet/217347?returnUrl=%2Fsinelli%2Fproduct%2FSinelliProductFamilySearch.action%3FproductFamilyId%3D21768&scroll=285&pageState=1

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos :) Menin Annan vinkistä katsomaan tota decodenia tuolta googlen kuvahausta, ja jösses mitä kaikkea voikaan timanteilla kuorruttaa :D))

      Poista
  4. Nonni, vautsi vau! Eipä ois ittellä tullu mieleenkään! En kyllä oo yhtään timangi-ihminen, mutta tonmosen ottasin kyllä ilomielin lipaston reunalle :)
    p.s metsävalot hajettu, kiitos kovasti kun vinkkasit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, myönnän täysin että siitä tuli kivempi kuin ajattelin :) Tuo Leonidan mainitsema "sulava jää"-efekti teki koko rasiasta kivemman näköisen.

      Ja sielläkin on nyt sitten mestävalot, jeeeee! Itse olen vähän huolestunut kun joulufiilikseni ei ole vielä löytänyt perille, ja siksi en ole yhtään intoutunut tekemään joulujuttuja (kuten tuunaamaan noita metsävaloja...), mutta kyllä se vielä sieltä tulee :)

      Poista
  5. Wau!!!!!!!
    Ihan sairaan hieno! Tee vielä tuohon rasiaan lila tai harmaa kangaspohja tuon sinisen tilalle, niin se sopii täydellisesti paikalleen. Tuo "sulava jää"-pinta on kyllä upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti!! :D En taida kyllä tohtia ruveta vaihtamaan tuota Kalevala Korun valitsemaa pohjaa, ettei vaan mene rumaksi lopputulos (plus että tuo pehmustettu sametti on varmasti parempaa koruille kuin tavalliset kankaat, ellei sitten huovasta tekisi...), mutta jos löytyy tommosia ylimääräisiä rasioita, niin voisin tuunailla niistä jotain :)

      Poista
  6. Jee, kyllä kimaltaa!! :) Aina kannattaa olla jemmassa vähän liimailtavia timangeja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)) Kyllä, aina pitää olla jemmassa liimailtavia timangeja, siinä vasta elämänohjetta kerrakseen! :D))

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)