No aihehan meni sitten niin kärjistetyksi, että kerrottiin vanhemmista jotka antavat lapsilleen sukupuolineutraaleja etunimiä, lapsia ei saa sanoa tytöiksi taikka pojiksi, vaan pitää käyttää etunimeä taikka lapsi-sanaa, ja lapsen sukupuolta ei kerrota isovanhemmille taikka muillekaan sukulaisille. Minulla ei ole omia lapsia, mutta sanon silti että huh huh.
Samaisessa keskustelussa nousi esille toinen koulukunta, jonka puheissa jo pienetkin pojat ovat kovia jätkiä jotka ei akkamaisesti itke, eivät käytä sukkahousuja päikyssä ja jotka leikkivät vain pyssyillä, miekoilla, legoilla ja pelaavat sotapelejä. Pienet tytöt taas ovat prinsessoja, jotka eivät oikein osaa mitää muuta kuin laulaa nätisti ja piirtää kivasti ja olla söpösiä ja herttasia, leikkiä nukeilla, lil betseillä ja bratzeilla. Pukeutuvat vain vaaleanpunaiseen, pinkkiin ja glitteriin. Edelleenkään, minullahan ei omia lapsia ole, mutta sanon siltikin että huh huh huh.
No, oma mielipiteeni taitaa paistaa läpi jo tästä kaikesta. Tytöt ovat tyttöjä ja pojat ovat poikia, mutta kyllä pojatkin saa leikkiä kotia jos tahtovat, tytöt tykkäävät legoista siinä missä pojatkin, kaikki lapset rakastavat kimalletta, ja oikeastaan kenenkään ei tarvitsisi leikkiä pyssyleikkejä. Jos itkettää, niin pitää saada itkeä ja kertoa että on paha mieli. Taisi keskustelu sukupuolisensitiivisestä kasvatuskäytännöstä olla vaan liian monimutkaista meille mölliäisille. Ehkä se tarkoittaa juurikin sitä että kaikki pääsee mukaan, ja kaikki mikä ilahduttaa ja missä lapsi voi olla hyvä, on sallittua ja mahdollista, oli lapsi sitten tyttö taikka poika.
Ja toisaalta, samahan se on onko kyseessä mies vaiko nainen. Kun puhutaan sukupuolien välisestä tasa-arvosta eri tehtävissä, niin esille nostetaan yleensä ne ääripäät; voiko mies olla kätilö, tai voiko nainen työskennellä armeijassa. Entäpä jos ei kärjistettäisi, vaan huomattaisiin ihan vaan kaikkia niitä arkipäivän asioita, mitä ympärillämme tapahtuu. Ystäväni saa hämmästelyjä ja kummasteluja kun heillä mies leipoo kakut ja sämpylät ja muut. Miten sekin kääntyy helposti niin että kyllä on mies tossukka, tai kyllä on patalaiska rouva kun pistää miehensä raatamaan?
Meillä kantakodissa isä teki tosi hyviä täytekakkuja, mutta äiti koristeli ne jos piti olla vähän nätimpääkin kuin kermavaahto lappastuna lusikalla päälle, ja pintaan suklaaraastetta. Äiti teki piparitaikinan, mistä isän suunnittelemilla kaavoilla tehtiin piparitalon osat, mitkä isä sitten kasassa kokonaiseksi kyläksi. Ystäväni vaari neuloi tosi upeita villapaitoja ja teki ihania villalankakissoja.
Eli ilmeisesti jo reilut 20v sitten meillä kasvatettiin neutraaleja kakaroita. Kun mentiin kouluun, niin opeteltiin putsaamaan oma pyörä, laittaan ketjut paikalleen ja paikkaamaan pyöränkumi. Tuttavaperheen setä opetti minut virkkaamaan, koska hän oli ainoa vasenkätinen. Sulakkeet opeteltiin vaihtamaan seitsen vuotiaana, ja pesukonetta harjoiteltiin käyttämään samoihin aikoihin. Hajulukot ja lattiakaivot putsattiin ekan kerran yhdeksän vuotiaana (lettipää tyttöjen pitkät hiuksethan sen meinasi tukkiakin), auton renkaat olen vaihtanut jo 12vuotiaana. Ylioppilaskirjoituskeväänä käytiin ystävättäreni kanssa "auton niksit naisille"-kurssi, opeteltiin vaihtaan ilman suodattimet, öljyt ja jopa paklaan ja paikkaan. Oi, se oli lystiä.
Kun muutin kauas pois opiskelemaan, niin isä neuvoi puhelimessa mitenkä kattolamput kytketään kattoon. Vieläkin muistan että sininen menee siniseen, ruskea ruskeaan ja musta mustaan. Ja muistan toki senkin, että silloin siellä katossa oli vain liila ja harmaa johto...
Koskaan en ole mieltänyt asioita miesten taikka naisten töiksi, vaan aina olen ajatellut että se tekee joka osaa ja tahtoo. Sitäköhän se sitten onkin, jos ei tahdo tehdä, niin voi surutta sanoa että se on toisen töitä, sun kuuluu tehdä se. Mulla kun ei ole ketään kelle sanoa, niin ihan itse teen kaiken :)
