torstai 4. huhtikuuta 2013

Rajat rauhattomuudelle

Olen rauhaton sielu, tai ainakin (kilpi)rauhaton nainen. Olen ollut jo liki 10vuotta, ja alan kyllästyä siihen, että kaikki on jotenkin vajaata. Niinpä tein niin, kuin ei kuulemma koskaan pitäisi tehdä - menin nettiin. Ja sieltä netistä löysin erinäisiä keskustelufoorumeita. No monestahan niistä olen joutunut jo poistumaan, koska ahdistuin siitä negatiivisuudesta, fanaattisuudesta ja kiivastahtisuudesta, mitä niissä monessa oli minulle ihan liiaksi. Mutta heräsin kyllä miettimäänkin, että mitä voisin tehdä tämän 10vuoden alamäkeni hyväksi. Ja niinpä varasin ajan itselleni Amplia-klinikalta, missä the juttu on funktionaalinen lääketiede.

Kävin klinikalla tänään ensimmäisen kerran. Eikä siitä nyt sitten sen enempää, voisin toki kertoa että hämmennyin vähän odotusaulan kajareiden merenkohinasta, eteeristen öljyjen tuoksusta ja muusta, tervetulodrinksu ei meinannut millään mennä suustani alas, ja vähän kyllä arvellutti, kun lääkäri määräsi minulle ison kasan lisäravinteita, vitamiineja ja hivenaineita, mitä sopivasti myytiin juurikin heidän omassa kaupassa... Vaan siis loppupeleissä se olikin oikein positiivinen kokemus, ja lopputulema oli se, että minulle määrättiin iso kasa harvinaisempia verikokeita ja sylkitestejä, suositeltiin Optimal Performancea kunnon kohottamiseksi, JA minä aloitin viljattoman sekä sokerittoman ruokavalion.

Jos olette vilkuilleet kokkailujani ja varsinkin leipomuksiani sillä silmällä, niin lienee selviö että tämä tulee tekemään minulle todella, TODELLA tiukkaa. Olen jo tänään kuullut monta "ihanaa" mielipidettä siitä, kuinka helppoa se onkaan. Minulle se ei tule olemaan helppoa. Ei niin mitenkään päin. Ei enää aamupuuroa, ei välipalaleipiä, ei pastaa, ei risottoja, ei leipomuksia, ei lakuja eikä suklaata. Itku tuli, kun kannoin kolme täyttä muovikassillista viljoja ja sokereita roskiin. [Olenhan sulovileenimäisillä geeneillä varustettu, minulla on _aina_ kaapeissani kuivamuonaa varmuuden varalla, mahdollisesti koko Pirkanmaalle. Tai siis oli.] Kaikki avaamattomat pussit ja paketit keräsin isoon ikean kassiin, ja soitin kälylle, että huolisivatko he ne, ääni väristen totesin "tuntuu niin hirmupahalta heittää hyvää ruokaa roskiin!"

Mutta nyt siis minulla on edessä sokeriton ja viljaton tulevaisuus, mihin kuuluu valtavasti vitamiineja, hivenaineita ja kaikkea. Kasvikset, vihannekset, juurekset, marjat, hedelmät, sienet, kalat, kanat, lihat, munat, pähkinät, siemenet, juustot, maustamaton jogurtti, kookosmaito, neitsytoliiviöljy ja voi ovat myös iso osa tulevaisuuttani, samoin kuin voinnin paraneminen, piristyminen, terävöityminen, pystyminen. Niin juu, ja myös tämä on osa tulevaisuuttani, sillä tulevat aamupalapirtelöt vaativat kunnon pelin, minkä tietenkin pitää sopia sisustukseen

Rauhattoman lohdutuslahja

Siispä voimia mulle, ja kaikille läheisilleni - may the force be with you. Or me.

18 kommenttia:

  1. Tsemppiä kovasti! Samaa olen suunnitellut mutta ei ole helppoa ei luopua. Hienoa kun olet ottanut ekan askeleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nanna, alku lienee tässäkin pahin. Hankala kääntää pää uuteen ajatukseen, että mitä sitä nyt sitten syökään aamupalaksi, mitä lounaaksi, mitä milloinkin. Tällä hetkellä pää tosin tuntuu öljytankkerilta - kääntyminen on kyllä hidasta, mutta kyllä se sieltä tapahtuu ;)

      Poista
  2. No voihan! On siinä tekemistä! Itse ilman erityistä syytä olen yrittänyt vähentää vaaleiden jauhojen käyttöä ja syödä vaan terveellisiä viljoja. Sekin voi onneksi olla ihan hauskaa ja hyvänmakuista ja ehkäpä uusi harrastus itsessään. Voidaan sitten alkaa jakamaan erilaisia täydellisten smoothieiden reseptejä! :) Nim.merk. Herättää smoothiekoneella taloyhtiön joka aamu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsin vitsi, mulle ei tullut muutes mieleenkään tuo tehosekottimen aamumekkala! Meikäläistä kun ei muutenkaan ole luotu aamuihmiseksi, niin tässähän saattaa jopa zen kasvaa :D :D Tuossa varmaan menee pari viikkoa, kun tuon koneen saan, mutta sitten kyllä syntyy monen monta smoothieta. Mustikka-banaani-appelsiini on ainakin laitettava kokeiluun, samoin mantelimaidosta tehdyt pirtelöt, kuulin että toimis ihan kipeen hyvin raakakaakaon, banaanin ja kylmäpuristetun kookosöljyn kanssa. Lääkäri suositteli kookosmaito pohjasia smoothieita, niin niitä täytyy ehdottomasti kokeilla, samoin haluan ängetä johonkin avokaadoa... Jeps, täydelliset smoothie-reseptit lähtee ehdottomasti jakoon ja kokeiluun! :))

      Poista
    2. Smoothieihin uppoo ihan kaikki :) Mun erikoisuus on kaikki villiyrtit eli nokkonen, horsma, väinönputki, jotka uppoo ja osuu ja on hirrrrmu terveellisä.

      Poista
    3. Nyt kuulostaa tosi hurjalta :)) Mutta hei, avoimin mielin ja ilon kautta - noita ainakin löytyisi komeesti isiemme mailta :D

      Poista
  3. Tsemppiä! Sää sitte kertalaakilla rohkeesti tyhjensit vararavinnotki...itte en ois uskaltanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli, mulla kun ei oo minkäänlaista selkärankaa, kun on kyse sokerista tai herkuista... Mulla on ihan semmonen tunne, että huomenna jo mulla on ihan oikeat viekkarit tän ruokavalion takia :D Tosin täytyy nyt toivoa, että Pirkanmaata ei kohtaa jääaika tai kuivuus, koska meikän katastrofivarastot on kyllä nyt kosolti vähissä ;)
      Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan! :)

      Poista
  4. Ehdottomasti tuo blenderi! Ja voihan sitä sitten pitää ison pyyhkeen sisällä, kun päristelee :)
    Olet kyllä kunnolla nykässyt, hyvä sisko!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tilasin keltaisen kaunottaren, toivottavasti ei kestä kauaa, kun sen saa päräyttää käyntiin :) Ja kyllä tää tästä, päivä kerrallaan, päätä särkee koko ajan, mutta vaan vähän, paleltaa ja väsyttää, tosin johan sitä saa nukkumaan mennäkin, mutta kyllä tästä vielä hyvä tulee, josko välissä meinaakin tehdä "vähän" tiukkaa :p

      Poista
  5. Mä lähetän sulle täältä tuhat kiloa tsemppiä ja uskonvahvistusta! Olkoon ruokavalion muutos sitten minkälainen tahansa, kannattaa (oman kokemuksen pohjalta) olla tiukka itsensä suhteen alkuvaiheessa, eikä antaa mitään erivapauksia. Sun pitää uskoa siihen, mitä sä olet tekemässä ja mihin ryhtymässä. Mitään huonoja vaikutuksiahan tuosta ei oikeasti voi olla. Pelkästään voitettavaa!

    Mulla toimii ainakin parhaiten se, etten anna itseni edes pohtia onko joku valitsemani tie oikea vai väärä. Pusken vaan jääräpäisesti eteenpäin miettimättä. Tämä koskee siis mun lukuisia laihdutusyrityksiä, joista nyt on menossa viimeinen ikinä. :)

    Ja laita vaan niitä smoothieohjeita jakoon, jos mäkin vaikka innostuisin lisää. Nyt menee vaan rahkat ja marjat ja banskut. Sen innovatiivisempaa en ole kokeillut. Mä haluisin kuulla myös lisää tuosta ruokavaliosta ja siitä, miten sä ratkaiset asiat arjessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, niitä tarvitaan :) Ja mä oon ihan ehdoton joko-tai ihminen, joten kun mä aloitan tällaisen ruokavalion, niin mulla ei ole muita vaihtoehtoja, kuin pitää siitä kiinni. Se lääkäri totesi että älä murehdi jos retkahdat, salli se itsellesi ja aloitat sitten vaan taas alusta, kuhan et nyt joka päivä retkahda. Mulle silkka mahdoton ajatus, varsinkin näin aluksi, että en pitäisi tiukasti kiinni viljattomasta ja varsinkin tuosta sokerittomasta ruokavaliosta. Onneksi sentään hedelmiä saa syödä, ja oon löytänyt makeutta persikoista, mangosta ja banaanista, niitä sitten vetelen mustikoiden ja maustamattoman jugen kanssa. Mutta jeps, jahka tästä eteenpäin pääsen, niin laittelen tännekin jotain ohjeita muistiin, jahka tosiaan aikaa vähän kuluu enemmän...

      Poista
  6. Tsemppiä nainen!

    Itse olin jonkin aikaa kokonaan viljattomalla, mutta olen sittemmin siirtynyt vakituisesti aamupuuroon ja ruisleipään. Vähän on ollut lipsumista kaikkeen muuhunkin ja aika ottaa itseään niskasta kiinni. Sokeriton on oma taistelunss, mutta se on minusta itsekurikysymys, sokeria ei ruokavaliossa tarvitse, mutta tietenkin tottumuksesta elimistö suorastaan huutaa sitä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä tämä on ihan selvästikkin oppimista toisenlaiseen ajatteluun, ja mulle ainakin isoin juttu on psyykkinen puoli. Mulle kun hyvän, herkullisen ja kauniin ruuan tekeminen on ollut elämäntapa, ja lähes ensimmäinen ajatus oli että on se nyt kerpele, tupakka on jäänyt, alkoholi on jäänyt ja nyt multa vietiin sitten herkutkin :p Mutta kyllä mä toki tän positiivisesti yritän ajatella, eniten odotan tältä sitä piristymistä ja painon putoamista.

      Ja tänä viikonloppuna olen jo kehitellyt uusia reseptejä, mistä muuta on jopa ollut todella hyviäkin :D Joten lets kattoo ny, mä saatan ehkä selvitä tästä, päivä kerrallaan. Ehkä. ;)

      Poista
  7. Voi hurja! Mutta kuulostaa tosi hyvältä, että tartuit heti sokeria pussista ja paiskasit menemään. En mä olisi pystynyt... Hurjasti onnea ja tsemppiä matkaan!

    Raportoithan tänne sitten fiiliksiä, tuloksia ja niitä reseptejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leonida tsempeistä! Pitääkin viikonloppuna ottaa ja kirjoittaa tänne ensimmäisen 4viikon kuulumisia ja joitain reseptejä :)

      Poista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)