perjantai 17. helmikuuta 2012

Tule tule, miks ei se jo tule?

Meinaan kevät. Minä kaipaan kovasti jo kevättä, sen valoa, ääniä ja kaikkia uudeksi syntyviä.

Tänään oli viikon ainoa vapaapäivä, minkä vietin tienpäällä hirmuisessa lumisateessa sekä möyhössä, poiketen tapettikaupassa, Ikeassa, siskolla ja Ideaparkissa. Sanomattakin lienee selvä, että homma lähti lapasesta Ingvarin kaupassa. Kattilat ja paistinpannu meni uusiksi, samoin nukkumatyynyt. Ruuan sekä unen lisäksi nainen toki tarvitsee myös valoa, joten lukulampun lisäksi isoon siniseen kassiin päätyi myös kynttilöitä. Olen parantumaton.

Olettekos muutes kokeilleet Ikean pakastealtaan lättyjä? Ne oli Ingvarin ainoa herkku missä ei ollut pähkinää/mantelia/kanelia, joten ostin niitä mustikkahillon kera siskolle viemisiksi. Ihan hirmuhyvejä ja käteviä, vartissa tuli 15lättyä uunissa, ilman käryä ja kuuman uunin vieressä päivystämistä. Ja toki Ingvarin tyyliin, halavalla.


Mutta nyt minulla on niin kova nälkä, ja niin kova kevään kaipuu, ja niin kova väsy, että en vieläkään saanut tehtyä risottoa mitä on pitänyt tehdä jo monta päivää, vaan tein pikawokkia pakastevihanneksista, rusinoista, nuudeleista, kalakastikkeesta, hunajasta, soijasta sekä katkaravuista kera risottoon tarkoitettujen parmesaanin ja rucolan. Vapaapäivän kunniaksi lasillinen Nederburgin Sauvignon Blancia, mikä toki on punaviinilasissa kauneimmillaan ;) Vihreä ja keltainen tuokoot kevään mahdollisimman pian!

6 kommenttia:

  1. En meinannu tajuta että kuka hitsin Ingvar :P :D

    Kevät vois kyllä tulla jo..ja tulee vaan lunta ja lunta...mutta eiköhän se sieltä vielä. Aika kuitenkin menee nykyään niin nopsaan, että kohta on jo kesä ja Tammerfestit :D

    VastaaPoista
  2. :))) Ja kyllä munkin kevään kaipuussa perimmäisenä on kesän ikävä, sillä kyllä kesä on ihimisen parasta aikaa!
    (Josko toki Tampereenkin :)

    VastaaPoista
  3. Samaa täällä ihmetellään, että joko se kevät paukaisi tänne. Ei ihan hetkeen, ainakaan tämän päivän perusteella. Sitä odotellessa voit käydä meidän blogissa vilkaisemassa pientä tunnustusta kivalle blogille!

    VastaaPoista
  4. Kyllä on semmonen myräkkä, ainakin etelässä, että taitaa kevät antaa odotuttaa vielä kotvasen... Ja voi että Peppiina, mä tulen aina niin hyvälle tuulelle kun nään tuon sun pipopää kuvan :))) Kiitos, käyn heti kurkkaamassa!

    VastaaPoista
  5. Oi ihanaa, täälläkin löytyy kevään värejä. Sain Mirkan blogista jo pätkän väriterapiaa, täältä toisen. Kiitos Haltiakummitus! :)

    VastaaPoista
  6. Tulppaanit tuo niin Kevään, ihanaa!!!!

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)