sunnuntai 21. elokuuta 2011

Ravintolapäivä

Tänä sunnuntaina oli perinteikäs Ravintolapäivä. (Eikös toinen kerta voi olla jo perinne ;) Mutta niin, itse meinasin missata koko hienon idean päivästä, jolloin kuka tahansa voi perustaa ravintolan mihinkä tahansa, ilahduttaakseen muita. Onneksi ystäväni vinkkasi minulle Kahvila Suvannosta.

No niin, ja nyt taas kovan luokan tunnustuksiin; seurasin viime talvena YLEn päivittäis sarjaa Uusi Päivä. Minusta se oli vaan jotenkin sympaattinen, ei seksistinen, ei sekopäinen, hyvän mielen sarja. Lisäksi useat esityskerrat ja YLE Areena mahdollistivat sen että jopa minä pystyin seuraamaan sarjaa maailman pelastamiseltani. Lukiolaisiin en oikein osannut samaistua, taikka ihastua, taikka ymmärtää teineihin liittyviä kasvatuskoukeroita, mutta nuoripari Elina ja Aleksi olivat niin söpösiä kaikkinen nuorenparin oikkuineen, samoin kun Ruotsista paluumuuttaneet isovanhemmat Aino ja Ensio :D UP-fanitukseni ei ollut mitenkään yltiömäistä, mutta silti siitä on tullut pienoinen vitsi ystäväpiirissäni. Niinpä minun tietenkin täytyi lähteä päiväkahville Suvantoon! :)

 Oli siellä "tuttujakin", ehhehe :)

Lisäksi kerkesimme käymään Tampereen keskustassa palvelleessa Kahvila Pandoran lippaassa, minkä kuvaus oli kovin hauska;

"Anna uteliaisuuden viedä voitto, kurkista Pandoran lippaaseen. Mustikkapiirakassamme saattaa olla suolaa sokerin sijasta tai kinkkupiirakassa rapean mustunut paistopinta, mutta hei, jäähän pohjalle aina toivo: kahvia emme mitenkään voi pilata."

Maistoin kahvilan vuohenjuustopiirakkaa, ja siinä oli kyllä ihan kaikki kohdallaan; todella herkullista ja maistuvaa! Niinpä ainoa mikä ei ollut kohdallaan, oli hinta. Tai ainakin minun mielestä oli rikollista maksaa kahvista ja isosta palasta piirakkaa 2euroa. Siis VAIN 2euroa. Sanoinkin että olisivat saaneet pyytää enemmän herkullisista leipomuksistaan :)




Mutta niin, minun mielestä ravintolapäivä on ihan huippu hauska idea! Ensi vuonna tähän pitää valmistautua paremmin ennakkoon ja ottaa selvää tapahtumasta. Suunnitelimme ystäväni kanssa jo voileipä-ravintolaa tapahtuman tiimoilta, mutta siinä on kyllä yksi todella iso ongelma; jos on oma ravintola, niin sitten ei pääse kiertämään muiden ravintoloissa! Tätä suunnitelmaa täytyy vielä hioa ;)

4 kommenttia:

  1. mä missasin tuon ravintolapäivän TAAS, vaikka lahdessakin olisi vissiin tällä kertaa ollut useampikin ravintola auki :D ihana idea ja mikä hämmästyttävintä, ilmeisesti viranomaisetkin suhtautuvat siihen aika suopeasti, vaikka hygieniasäännösten ja varsinkin alkoholinmyynnin kanssa ollaan todella tarkkoja ihan noin yleensä ravintolamaailmassa. toivottavasti tämä konsepti toimii myös tulevaisuudessa eikä paisuessaan sitten tuo niitä ikäviä ilmiöitä, kuten vaikkapa ruokamyrkytyksiä ja järjestyshäiriöitä.

    VastaaPoista
  2. Mä missasin homman myös (siis oletan, että se oli täällä samaan aikaan). Mulla oli vielä vapaa viikonloppu ilman perhettä, olisin voinut käyttää sen kierrellen. Mut sen sijaan istuin lauantai-iltapäivästä alkaen sohvalla kylpytakki päällä.

    VastaaPoista
  3. Sohva ja kylpytakki, tuo petollinen yhdistelmä :D Mä kyllä Anna pohdin noita samoja asioita, mutta onneksi ainakin vielä liikkeellä näytti olevan iloisia, avoimia, innokkaita ja positiivisia ihmisiä. Siis molemmin puolin tarjoilupöytää. Ja ainakin Tampereella useamminkin kohteen lisätiedoissa luki, että kaikki mahdollinen tuotto lahjoitetaan Punaisen Ristin katastrofirahastoon, tai kohdennetaan sen kautta Itä-Afrikan nälänhädän uhreille. Eli moni vaikutti innostuneen suurella sydämellä talkoilemaan yhdeksi sunnuntaiksi.

    Ja katselin muidenkin kaupunkien tarjontaa, niin tarjolla näytti olevan hampurilaispaikoista, voileipäbaareista, muffinsseja myyviin polkupyöräkioskeihin ja monen ruokalajin kynttiläillallisiin taikka pastaa tarjoileviin puutarharavintoloihin. Mun mielestä todella huippu idea! Ja hauskaa että kyseinen idea on lähtenyt Helsingistä, ja sieltä levinnyt muun Suomen lisäksi myös muihin Euroopan pääkaupunkeihin. Joten kyllä, eilen olisi voinut kierrällä useammassakin kaupungissa kivoja "yhdenpäivän ravintoloita ja kahviloita".

    Tossapa vielä FB linkki, mistä näkee mitä kaikkea ihanaa ja herkullista me missattiinkaan; http://www.facebook.com/note.php?note_id=257201187632466

    VastaaPoista
  4. Voi vitsit. Mä luin tästä jo etukäteen ja mietin, että on kyllä niin hauska idea. Itse en sit onnistunut osallistumaan tapahtumaan kuitenkaan millään tavalla.

    Jos sitten keväällä (jos sellainen silloin pidetään) laittais oman kahvilakojun pystyyn johonkin hauskaan paikkaan ja jos saisi vielä jonkun kaverin mukaan niin se olisi huippua! Sitä siis odotellessa...

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)