Miksi elämässä kaikki ei mene niin kuin elokuvissa?

Huonosti on tämä vuosi lähtenyt liikkeelle. Kummallinen lunssa on nostanut pienen kuumeen ja kovan lihassäryn, mutta muuten se ei ymmärrä lähteä pois. Sairastamisessa mälsintä on kylläkin se että ei jaksa tehdä mitään, pah.

Kurjempaa kuin pikku flunsani, eli lunssani, on ystäväni suuri suru hänen pienestä poika enkelistä, joka ei malttanutkaan syntyä tähän maailmaan, vaan lähti ennen aikojaan suojelusenkeliksi siskoilleen ja veljilleen, syntyen tähtiin ja sydämiin. Käsittämätöntä, surullista ja epistä. Sanat eivät meinaa riittää johonkin sellaiseen mitä ei pysty ymmärtämään.

Tänään yritin korjailla joulua pois, lunssan takia kun sekin on tekemättä. Ja jäin katselemaan tätä vuosia sitten lahjaksi saamaani soittorasiaa, missä on tavattoman kaunis lumisade ja harvinaisen kaunis soittoääni. Huomasin että tämän pienen enkelipojan polvi on kolahtanut rikki, vaikka se onkin turvassa vesikuplassaan. Outoa. Mutta se sai taas mietteeni ystäväni pieneen enkelivauvaan joka on poissa mutta kuitenkin ikuisesti täällä. Voi miksi elämä ei ole niin ihanaa ja helppoa kuin elokuvissa?