perjantai 20. elokuuta 2010

Elokuun risottoa


En tykkää riisistä. Ja usean vuoden ajan pyysin ravintolassakin riisin taikka risoton tilalle jonkin muun lisukkeen. Pari vuotta sitten olimme syömässä hienossa seurassa hienossa ravintolassa, enkä kehdannut ruveta venkslaamaan lisukkeiden kanssa, vaan söin paistetun kalan kera risoton. Purskahdin lähes itkuun. Miten olin missannut jotain niin hyvää, niin monta vuotta?? Siitä hetkestä aloin opetella risoton tekemisen taidon.
Tärkeintä on maltti, hyvät raaka-aineet, maltti, oikeat mittasuhteet ja maltti.
Tämä on jo pitkälle kehitettyä, ja aikasta hyvää :)

SIMPUKKA-SIENI-SIPULIRISOTTO (4hölöä)
2prk simpukoita (Abba, suolavedessä)
1ras siitakesieniä
1ras herkkusieniä
1 pieni purjo
1-2 kynttä valkosipulia
3dl risottoriisiä
oliiviöljyä
vähäsuolaista oivariina
kiehuvaa vettä
kalafondia
valkoviiniä (Nederburg, Sauvignon Blanc, Etelä-Afrikka)
pala parmesaania (Granarolo, Grana Padano, Italia)
villirucolaa

Pese ensin riisi. Laita se korkeaan astiaan, esim mittakannuun, ja jätä hiljalleen valuvan kylmän vesihanan alle, välillä sekoitellen. Riisi on puhdasta, kun huuhteluvesi on kirkasta. Kaada vesi pois. Putsaa sienet ja pilko pienemmiksi paloiksi. Pese purjo hyvin, ja pilko ohuiksi puolirenkaiksi. Kuori ja pilko valkosipuli. Avaa simppukkatölkit ja huuhtele simpukat juoksevan veden alla.
Kaada kuumaan kasaariin (wokkipannukin käy) oliiviöljyä. Itse käytän apetit fetapaloissa olevaa oliiviöljyä, se kun on kivasti maustettu yrteillä. Lisää öljyn sekaan myös 1rkl oivariinia. Laita kuumaan rasvaan herkkusienet, sitten siitakkeet, purjo ja valkosipuli. Varo paistaessa ettei sipulit pala. Lisää lopuksi simpukat, ja lämmitä ne paistoksessa. Simpukoita ei kannata kauheesti paistaa, ne kun herkästi möyhääntyy. Mausta kevyesti suolalla, musta- taikka valkopippurilla ja halutessasi yrteillä. Kaada paistois toiseen astiaan odottamaan.

Lisää pannulle vähän oliiviöljyä, ja kaada siihen pestyt risottoriisit. Kuullota niitä sen aika, että niistä tulee lasisen läpikuultavia. Kannattaa olla tarkkana ja sekoitella hyvin, ettei riisit pala Lisää pannuun kiehuvaa vettä. Määrä on vähän hankala, mutta taisin laittaa n.0,5litraa. Lisää sekaan 1,5rkl kalafondia (mikä on muuten aikasta suolasta). Anna riisien kiehua, levy keskilämmöllä, hiljalleen poreillen. Kun riisit ovat imeneet lähes kaiken nesteen, lisää valkoviiniä 1dl kerrallaan. Sekoittele riisiä, lisää tarvittaessa aina välillä viiniä ja vahdi kiehumista. Kun riisi on aldente, eli kypsää mutta hampaissa tuntuvaa, mutta mehukkaan kosteaa, niin risotto on valmista. Lisää riisin joukkoon sienet-sipulit-simpukat-paistos. Ota pannu pois kuumalta levyltä ja sekoita risottoon 1-2rkl oivariinia. Annostele syville lautasille ja vuole päälle parmesaanilastuja. Itse käytän vuolemiseen kuorimaveistä. Silppua annoksien päälle rucolan lehtiä ja tarjoile heti.

Juomaksi sopii sama valkoviini, eli Etelä-Afrikkalainen Nederburg Sauvignon Blanc, taikka kylmä vesi. Risoton kaveriksi sopii hyvä leipä, itse tykkään vasta paistetusta valkosipulipatongista.

[Ja jos ennakkoluulosi aiheuttaa väristyksiä kohdassa "simpukka", niin ne voi jättää pois, ja kalafondin sijaa käyttää maustamiseen kasvisfondia. Silloin risoton maku on paljon miedompi, mutta myöskin ihanan kermaisen riittoisa]

10 kommenttia:

  1. Ahkerasti kokkailen kaikenlaista, mutta risottoa en ole laittanut ikinä. Voi olla, että joudun kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla, et pety :) Kuhan raaka-aineet on hyvät ja jaksaa seistä sen vartti-20min hellan vieressä sekoitellen risottoa ja vahtien ettei kuivu taikka kärähdä, niin hyvää on. Tänään löysin vihdoin hyvää parmesaniakin, tähän asti olen oikassut ja sortunut kauppojen valmis raasteisiin. Se on sitä varpaanväli-juustoa, eli pahaa ja pilaa kaiken :p

    Mutta tää oli kyllä taas niin hyvää, että vois tehä vaikka isommallekin köörille. Tosin silloin ehkä pitää jättää simpukat väliin, monet kun ovat melko allergisia niiden ulkonäölle ;) Tai sit se oli toi valkkari mikä oli kosolti hyvää, ja sillä tää loppasuu täällä hehkuttaa ja lähes syleilee maailmaa. Mene ja tiiä :))

    VastaaPoista
  3. Tosta riisistä tuli yhtäkkiä mieleen sun vastakohta. Meillä oli miehen työkavereita puolisoineen kylässä ja olin laittanut sushia, misoa ja sitten jonkun pastaruuan. Alkuruokien jälkeen kiinalainen miesvieras pyöri keittiössä jaloissa kokoajan, mutta ei oikein meinannut saada sanottua miksi. Lopulta syy selvisi: mies oli bongannut jättisatsin ylimääräistä sushiriisiä. Kun muut söivät pastaa, mies istui todella onnellisena muovikulhon kanssa pöydässä ja kauhoi lusikallaa riisiä suuhunsa. Siis pelkkää riisiä :)

    VastaaPoista
  4. Tosi herkullinen ohje; pitänee kokeilla. Minä tykkään risotosta kovastikin. Usein vaan halvemmissa ravintoloissa koostumus on hyvä, mutta maku mitäänsanomaton. Itse tehdessä sitten voikin lorautella joukkoon sopivan määrän valkoviiniä ja parmesania, jos makua haluaa lisää. ; )

    Ihania reseptejä sinulla, Haltiakummi, muutenkin!

    VastaaPoista
  5. Hui, kulhollinen pelkkää riisiä vaikka tarjolla olis herkullista pastaa... Joo, ois melkosta selviö kumman valkkaisin ;)

    Se on kyllä totta, että kun itse tekee niin saa semmoista mistä suu tykkää. Voi lisäillä makuja taikka jättää pois. Itse en esim välitä sitruunasta, mikä sopisi varmaan monen muun mielestä tähänkin risottoon. Enkä persiljasta, mutta jotain tuoretta vihreetä oli kiva saada, niin laitoin rucolaa. Itse kokkaillessa mulla meinaa aina unohtua maistaminen, minkä opin karvaasti tämän risoton edellisen version kanssa; en älynnyt kuinka suolaista tuo kalafondi on, ja lisäsin risottoon automaattisesti suolaa myllystä... Noh, meni sekin alas, mutta olis saanut aikasta paljon herkumpaa jos olisi muistanut maistella aina joka välissä :)

    Ja kiitos Leonida, minusta on hauska kirjoitella näitä reseptejä itsellenikin tänne muistiin. Ja tykkään kirjoittaa ohjeet niin, että niiden avulla osaisi tehdä vaikkei koskaan olekaan esim. risottoa tehnyt.

    Joskus naureskelin Maku-lehden netissä ollutta Britta-kakun ohjetta, mikä oli 3,5sivua ja alkoi; "Pese ja kuivaa kädet, pue esiliina vaatteidesisuojaksi. Lue ohje läpi, ja nosta esille kaikki ohjeessa mainitut ainekset" ja vaikka koko ohje oli juurikin näin tarkasti kirjoitettu, niin siltikin työkaverini onnistui tekemään kakusta tiiliskiviä :))

    VastaaPoista
  6. Todellakin kokeilen. Mulla jäi viimeksi riisi vähän liian raa'aksi, mutta en kyllä laittanut noin paljon nestettä. Se oli eka kerta kun Skotlannin vieras söi risottoa, joten sille kelpasi kyllä, mutta musta ja Jiistä olisi saanut porista vielä hetken, ei vaan ollut enää nestettä. Taisin aluksi laittaa vain 3dl, joten kokeilen sitten tällä ohjeella seuraavaksi. Hyvä hyvä!

    VastaaPoista
  7. Me tehtiin tätä juuri. Kuunneltiin ranskalaista haitarimusiikkia ja poltettiin kynttilöitä. Ihan huippuhyvää!!! Kiitos makuelämyksestä. Tämä pääsee reseptiarkistoihini.

    VastaaPoista
  8. Tätä Liisa ehottomasti kokeilette, te ainaskin tykkäätte :) Ja jos viini meinaa loppua, (se ois kyllä vakava tilanne..) niin sitten vaikka tosiaan kuumaa vettä jatkoksi, notta tulee tarpeeksi kosteeta.

    Ja voi miten kiva Lehtokotilo että kokeilitte, ja että maistui! Oikein hauska kuulla :) Kertokaahan toki muutkin jos, tai siis _kun_ on risotot porissut ja syöpötelty :)) Mites tätä voisikaan kehitellä?

    VastaaPoista
  9. Kiitos taasen hienosta ohjeesta,tätä on aivan pakko kokeilla. Tosiaan tuntuu että risotot on aina jotenkin kuivan nihkeitä. Tämä ohje sai jo vedenkielelle.

    VastaaPoista
  10. Ollos hyvä! :) Tästä tulee kyllä kermaista, vaikkei tässä kermaa ole yhtään! (Voi, parmesaani ja viini onneksi tasoittavat sen puutetta ;))

    VastaaPoista

Kiitos ruusuista, risuista ja männynkävyistä; kiva kun Sinä kävit kommentoimassa :)